Saavutettavuustyökalut

Uutinen 1.2.2016

Onko rauha sittenkin mahdollinen?

Kolumni

Syyrian pian viisi vuotta jatkunut sisällissota tuli vuonna 2015 aiempaa lähemmäs, kun syyrialaiset lähtivät suurin joukoin hakemaan turvaa Euroopasta. Massiivinen muuttoliike sai päättäjät avaamaan silmänsä: pakolaisvirta ei katkea ennen kuin tilanne maassa ja sen lähialueilla muuttuu merkittävästi. Sen lisäksi, että EU tukee Syyrian poliittista prosessia, sodan jaloista pakenevia syyrialaisia halutaan auttaa sekä Syyriassa että sen naapurimaissa.

Poliittisessa prosessissa häivähdys toiveikkuutta…

Kirsi Lipposen vastuulle kuuluvat EU-edustustossa muun muassa Lähi-itään liittyvät kysymykset
Kirsi Lipposen vastuulle kuuluvat EU-edustustossa muun muassa Lähi-itään liittyvät kysymykset

Syyria on yksi EU:n yhteisen ulkopolitiikan tärkeimmistä aiheista. Euroopan unioni näkee Syyrian konfliktille yhden ainoan ratkaisun, poliittisen. Sotilaalliset toimet vain heikentävät jo entisestään haurasta humanitaarista tilannetta, lisäävät eri kansanryhmien välisiä jännitteitä ja loitontavat kestävää ratkaisua. Viiden vuoden sotiminen ei ole tuonut konfliktin osapuolia lähemmäs toisiaan.

Brysselissä on seurattu toiveikkaina viime kuukausien tapahtumia, joiden toivotaan luovan pohjaa konfliktin poliittiselle ratkaisulle. Viime vuoden loppupuolella onnistuttiin YK:n johdolla kokoamaan kaikki konfliktin ratkaisun kannalta keskeiset osapuolet kansainväliseksi Syyrian tukiryhmäksi, mikä oli merkittävä askel. Arkkiviholliset Saudi-Arabia ja Iran saatiin samaan keskustelupöytään, niin myös Yhdysvallat ja Venäjä. Ratkaisu voidaan löytää vain näiden neljän myötävaikutuksella.

Tukiryhmän yhteisymmärryksellä YK:n turvallisuusneuvosto onnistui joulukuussa hyväksymään tärkeän päätöslauselman (2254), joka määrittelee rauhanprosessin seuraavat askeleet. Tavoitteena on, että neuvottelut Syyrian hallituksen ja opposition välillä käynnistettäisiin tammikuussa 2016, ja että ne johtaisivat kuuden kuukauden kuluessa siirtymäkauden hallituksen muodostamiseen.

Vaalit, joilla syyrialaiset voisivat valita itselleen uuden hallituksen, järjestettäisiin puolentoista vuoden kuluessa. Poliittisen prosessin käynnistäminen tietäisi tulitaukojen asettamista ja humanitaarisen tilanteen helpottumista.

Yhteisistä yleislinjauksista huolimatta osapuolten näkemykset eroavat monin paikoin jyrkästi. Yksi repivimmistä kysymyksistä on kysymys presidentti Assadin roolista siirtymäkauden hallituksessa ja sen jälkeen. Yhtä mieltä ollaan siitä, että syyrialaisten on saatava itse päättää omasta tulevaisuudestaan. Mutta miten vapaasti tämän voi uskoa toteutuvan, jos nykyinen valtaeliitti pysyy asemissaan siirtymäkauden yli? Toisaalta, voiko valtaapitävien uskoa lähtevän tosissaan neuvotteluihin, joiden tarkoituksena on johtaa regiimin kaatamiseen?

Poliittiselle prosessille asetettu aikataulu on kunnianhimoinen. Tämä on toisaalta välttämätöntä, toisaalta suuri riski. Vain riittävän kunnianhimoinen aikataulu voi puskea prosessia eteenpäin. Pitkittäminen vain lisää inhimillistä kärsimystä, antaa tilaa radikalisoitumiselle ja vahvistaa äärijärjestöjä. Samaan aikaan tiedetään, että neuvotteluosapuolten näkemykset neuvottelujen lähtökohdista ja tavoitteista ovat kaukana toisistaan. Lähipäivät näyttävät, ovatko ne liian kaukana.

…mutta humanitaarinen katastrofi syvenee

Sodan jaloissa eläville poliittisen prosessin valonpilkahdukset eivät ole tuoneet helpotusta. Sotatoimet jatkuvat monin paikoin kiivaina. Tynnyripommit tuhoavat ja tappavat. Siviilikohteita ei säästetä. Päätöslauselmat ovat kierrätyspaperin arvoisia niin kauan kuin niitä ei panna toimeen.

Tähän mennessä jo puolet Syyrian 23 miljoonasta asukkaasta on joutunut jättämään kotinsa. 13,5 miljoonaa elää humanitaarisen avun tarpeessa, puolet näistä lapsia. Pakolaisleireillä elävät menettävät toivoaan. Neljä ja puoli miljoonaa on paennut naapurimaihin Libanoniin, Jordaniaan ja Turkkiin, jotka kantavat Syyrian sodan suurinta pakolaistaakkaa. Osa on hakenut turvaa ja parempaa elämää Euroopasta.

Euroopassa saakka tuntuvat konfliktin seuraamukset puskevat nyt EU:ta ja sen jäsenmaita toimiin. Parhaillaan EU:ssa valmistellaan kattavia tukipaketteja, joiden avulla Jordaniaa ja Libanonia halutaan tukea pakolaisten isäntämaina. Turkin kanssa vastaavista toimista on jo sovittu. Välittömien humanitaaristen tarpeiden lisäksi tukea kohdistetaan pakolaisten elinolojen parantamiseksi pitkällä tähtäimellä. Erityisesti koulutus- ja työskentelymahdollisuuksia kohentamalla halutaan antaa ihmisille toivoa ja uskoa tulevaisuuteen.

Rahallisen tuen lisäksi tarvitaan kuitenkin poliittinen prosessi. Se tulee olemaan hidas ja vaikea, mutta se on ainoa tie kestävään ratkaisuun. Rauhanneuvottelujen käynnistäminen, vaikka vain käynnistäminen, olisi kaivattu signaali poliittisen ratkaisun mahdollisuudesta – ja toivosta.

Kirsi Lipponen

Kirjoittaja on ulkoasiainsihteeri 

Seuraa meitä