Saavutettavuustyökalut

Uutinen 5.2.2016

Ukraina reformien ryteikössä

Kolumni 

Ukraina oli pitkään Euroopan huonoimmin tunnettu yli 40 miljoonan asukkaan maa. Vallankumouksia on maassa vuosien varrella ollut, mutta valtiomiehiä vähemmän. Ukrainan Mandelaa, Havelia tai edes Kekkosta on odotettu ja odotetaan yhä.  Tunnetuin ukrainalainen oli pitkään varmaankin Euroopan parhaaksi jalkapalloilijaksi 2004 valittu AC Milanin ja Chelsean Andriy Shevchenko, tai seiväshyppääjä Sergei Bubka. 

Antti Helanterän vastuulle EU-edustustossa kuuluvat Venäjä, Itä-Eurooppa ja Keski-Aasia
Antti Helanterän vastuulle EU-edustustossa kuuluvat Venäjä, Itä-Eurooppa ja Keski-Aasia

Yhtäkkiä vuonna 2013 kukaan Euroopan tapahtumia seurannut ei voinut välttyä Ukrainalta ja sarjalta uutiskuvia: ensin EU:n lippuja heiluttavat väkijoukot Maidanin aukiolla, sitten toistasataa kuollutta Maidanin väkivaltaisuuksissa. Presidentti Janukovitsh lähti ja tilalle tuli liikemies Petro Poroshenko. Pienet vihreät miehet ilmestyivät Krimille ja se liitettiin Venäjään. MH17:n hylky savusi ukrainalaisella pellolla, EU päätti pakotteista ja lopulta Venäjän, Ukrainan, Saksan ja Ranskan johtajat sinetöivät Minskin sopimukset.

Kriisi ohi?

Sitten Ukraina hävisi otsikoista Charlie Hebdon, Kreikan talouden, pakolaisten, Pariisin terrori-iskujen ja Brexitin alle. Kriisi ohi ja kaikki hyvin? Ei. Ei ole vain enää uutinen, että konfliktissa on kuollut yli 8000 ihmistä, maa on jatkuvassa matalan intensiteetin konfliktissa, sen talous on kuralla, reformit takkuavat ja vallankumouksen Maidanilla tehneet pettyvät.

Monen palstan otsikoita tulee jatkossakin vähemmän. Ukraina yrittää parhaansa ja uudistaa samaan aikaan muun muassa tuomioistuinlaitostaan, perustuslakiaan, verotustaan sekä hajauttaa hallintoaan ja saada korruptiota aisoihin. Samaan aikaan Ukraina on jatkuvasti maan itäisissä osissa konfliktissa Venäjän tukemia separatistijoukkoja vastaan ja on menettänyt suuren osan kaupastaan Venäjän kanssa.

EU tukee Ukrainaa

Missä ongelma, siellä EU, ja paljon EU on Ukrainan hyväksi tehnyt: tukenut maata neuvoilla ja mittavalla makrotalousavulla, neuvotellut sopimuksen kaasutoimituksista ja tehnyt parhaansa kauppasodan välttämiseksi Venäjän kanssa. Ennen kaikkea EU on ollut poliittisena tukena ja päättänyt tiukoista Venäjää vastaan suunnatuista pakotteista. Ja pitänyt ne voimassa.

EU:n ja Ukrainan välillä on nyt assosiaatio- ja vapaakauppasopimus (AA-DCFTA) ja viisumivapaus on lähellä toteutua. EU ei voi kuitenkaan reformoida Ukrainaa sen puolesta eikä ainakaan tällä hetkellä antaa EU-jäsenyysperspektiiviä reformeja vauhdittamaan. Mikä neuvoksi?  

Ukrainan sisä- ja ulkopoliittisten ongelmien syitä voi hakea lähempää tai kauempaa historiasta. Maan historia on tuhannen vuoden ajalta kietoutunut yhteen Venäjän kanssa. Dominic Lievenin tuoreen ”Towards the Flame: Empire, War and the End of Tsarist Russia ” kirjan mukaan ”As much as anything, the First World War turned on the faith of Ukraine ”. Ja Serhii Plokhyn (”The Gates of Europe: A History of Ukraine”) mukaan Ukraina oli vuosien 1932-1944 välisenä aikana maailman vaarallisin paikka. Ukrainan paikka kartalla ja historiassa ei ole ollut  helppo.

Uudistuminen on hidasta

Kuitenkin voidaan kysyä, miksi Baltian maat tai Puola ovat onnistuneet siinä mitä Ukrainan nyt toistaiseksi huonolla menestyksellä tavoittelee? Ehkä Ukrainan kohdalla helpoin selitys maan nykytilanteelle on, ettei se esimerkiksi 1990-luvun alussa päässyt aloittamaan reformeja puhtaalta pöydältä eikä jostain syystä saavuttanut yhtenäistä tahtoa muuttaa maata. Ehkä maassa oli 1990-luvulla käsitys vasta siitä, mitä se ei halua olla, ja se halusi irtautua Venäjästä. Vasta myöhemmin syntyi näkemys siitä, että maa oikeastaan haluaa lähentyä EU:a, niin lähelle kuin EU päästää.

Ulkopoliittista suuntaa hakiessa maahan ehti kuitenkin kasvaa ja juurtua poliittisen ja taloudellisen vallan yhteen kietoutunut ryteikkö, josta nyt reformein pyritään eroon. Kuten tällä viikolla reformien hitauteen kyllästyneen talousministeri Aivaras Abromaviciusin ero havainnollistaa, tehtävä ei ole helppo eikä vailla takaiskuja.

Maidanin jälkeen ollaan vaiheessa, jossa historian tekemisestä olisi pitänyt jo kiireesti siirtyä politiikan tekemiseen, mikä tarkoittaa lakivalmistelua, lakeja ja lakien toimeenpanoa ja taas lakivalmistelua, lakeja ja niiden toimeenpanoa. Se tarkoittaa myös astumista isoille varpaille, tilipussin ohentumista ja tyytymättömyyttä.  Työntääkö yhteiskunnan paine reformit ryteikön läpi ja Ukrainan kohti valoisampaa tulevaisuutta, jää nähtäväksi. Eteenpäin on kuitenkin menty.

Antti Helanterä

Kirjoittaja on lähetystöneuvos 

Seuraa meitä