Uutinen 18.3.2016

Euroopan Meripäivä 2016 toukokuussa Turussa

Turun kaupunki isännöi Euroopan meripäivän (European Maritime Day, EMD) konferenssia 18.–19.5.2016 Logomossa yhteistyössä Euroopan komission ja Suomen valtion kanssa.

Euroopan Meripäivä 2016

Konferenssin pääteema on Investing in competitive Blue Growth – smart and sustainable solutions. Sillä halutaan korostaa mereen liittyvän “sinisen kasvun” suurta potentiaalia koko yhteiskunnan kannalta. Keskeisenä huomion kohteena ovat merialan kestävän kasvun edistäminen ja Pohjoisten alueiden haasteet ja ratkaisut.

Turkuun tuhat merialan tuntijaa eri puolilta Eurooppaa

EMD on Euroopan merkittävin vuosittainen merialan tapahtuma. Se tuo Turkuun arviolta tuhat merialan päättäjää, elinkeinoelämän edustajaa ja asiantuntijaa eri puolilta Eurooppaa. Avajaisissa puhuvat mm. Euroopan meriasioista vastaava komissaari Karmenu Vella ja liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Konferenssi tarjoaa merialan toimijoille mahdollisuuden esitellä toimintaansa ja verkostoitua Networking Villagessa sekä Enterprise Europe Networkin järjestämässä matchmaking-tilaisuudessa. Osallistujilla on mahdollisuus tutustua myös alueen meriosaamiseen erilaisten vierailujen kautta (mm. NaviGate-messut).

Kun Euroopan vuosittaiset meripäivät tulevat tällä kertaa Itämerelle on se erinomainen tilaisuus kiinnittää huomiota Itämeren alueen haasteisiin ja mahdollisuuksiin aina arktista ulottuvuutta myöten.

EU:n Itämeri-strategia myös esillä

Itämeri-suurlähettiläs Erja Tikka ulkoministeriöstä pitää Turun suurtapahtumaa tärkeänä tilaisuutena esitellä suomalaista meriosaamista. ”Ohjelmaan on saatu mukaan suomalaisia huippuasiantuntijoita. Logomossa on esillä myös EU:n Itämeri-strategian työ puhtaan merenkulun ja paremman meriturvallisuuden puolesta. Näin nostetaan Suomen ja Itämeren alueen merellistä profiilia Euroopassa ja maailmanlaajuisestikin”, Tikka painottaa.

”Sininen kasvu eli merelliset elinkeinot laivanrakennuksesta kalastukseen ovat tärkeitä Suomelle ja koko Itämeren alueelle.”

Euroopan meripäivää on vietetty vuodesta 2008 alkaen aina toukokuun 20. päivän tienoilla Euroopan parlamentin ja Euroopan unionin neuvoston päätöksellä.