EUE-kolumni 10.6.2016

EUE-kolumni: Jäädä vai lähteä – media pursuu Brexit-tarinaa

Brexit otsikoissa

Juhannusaattona kahden viikon kuluttua asia on pihvi: juhannuskokon risut ja rangat odottavat rannassa, jääkaappi ja maakellari ovat täynnä viikonlopun tykötarpeita ja EU:ta kuukausia piinannut jännitys on ohi. Mediassa Britannian jäämistä tai lähtemistä puidaan kiihtyvällä vauhdilla.

Myös suomalaiset journalistit Brysselissä ovat teeman kimpussa. Jäävätkö muut EU-aiheet nyt jalkoihin? Mitä uutta keskustelu on nostanut EU:sta esille?  Miten helppoa tai vaikeaa on selittää suomalaisille Britannian teitä? Näitä kysyin, tässä vastauksia:

Ennennäkemätön järistys

Toimittajia ei huoleta se, että Brexit vie yhä enemmän palstatilaa.

STT:n kirjeenvaihtaja Annu Marjasen sanoin B-keskustelu on niin unionin ytimeen menevät asia, että siihen voisi satsata enemmänkin ja syvällisemmin. Esimerkiksi turvallisuuspoliittista ulottuvuutta on käsitelty aika vähän, vaikka se on aivan oleellinen Suomen näkökulmasta.

  • EU:n näkökulmasta Britannian lähtö tarkoittaisi ennenäkemätöntä järistystä, sanoo Marjanen.

Samaa sanoo Helsingin Sanomien Pekka Mykkänen. Tupakkadirektiivi, digitaalinen sisämarkkina tai kiertotalouspaketti eivät paina riittävän paljon:

  • Maahanmuutto, Brexit, Kreikka sekä  Ukraina ja Venäjä ovat imeneet happea vuosien ajan ja tällä hetkellä happivarantoa imee eniten Brexit. Toisaalta nämä kriisit menevät EU:n luihin ja ytimiin ja dna:han, ja siksi ne ansaitsevatkin perusteellista seurantaa.

Kauppalehden toimittaja Kaija Ahtela pohtii myös, että juttutulvan keskellä yksi näkökulma edelleen puuttuu: mitkä olisivat Brexitin mahdolliset hyödyt briteille ja Euroopalle.

EU-antipatiat tulevat näkyviin

Viime päivien, viikkojen ja kuukausien  mediaporskunta on vellonut joka suuntaan. Milloin on kirjoitettu todella isoista teemoista, kuten muuttoliikkeestä, milloin on pähkäilty jäätelön hintakehitystä. Värikkäintä kirjoittelu on ollut luonnollisesti saarivaltion omissa julkaisuissa.

Matti ja Maija Meikäläinen eivät Daily Mailiä lue ja sen isot otsikot tuntuvat oudon harhaisilta. Mutta onko keskustelussa noussut jotain uutta esille? Pekka Mykkäsen mielestä on:

  • Ehkä ainakin suomalaisille on uutta ja yllättävää havaita, miten suuria antipatioita EU:hun liittyy.
  •  Britannia on varmaan lähempänä Yhdysvaltoja kuin Suomea mitä tulee niin sanottuun yhteisesti ymmärrettyyn todellisuuteen ja ”totuuteen”.

Hän muistuttaa myös, ettei Brexit-keskustelu tapahdu missään tyhjiössä – suuri osa brittimediaa on vuosikymmenien ajan luonut mielikuva demonisesta, byrokraattisesta ja epädemokraattisesta unionista.

STT:n Marjasen mielestä kirkas jakolinja on kiinnostava. Kansanäänestys jakaa sukupolvet ja yhteiskuntaluokat, nuoret vastaan vanhat, työväenluokka vastaan ylemmät luokat.  Siis edelleen kahden kerroksen väkeä.

Kun mikään ei riitä

Tämän päivän mediassa lyhyt on kaunista, isojenkin viestien pitäisi mahtua tviittiin. Suomalaiset Brysselin-kirjeenvaihtajat ovat yhtä mieltä: palstatila ja minuutit eivät riitä, kun pitäisi selostaa taustoja. Analyyseissa pitäisi mennä vuosikymmenien taakse ja kauemmaskin ja selittää brittimedian viehtymys ”käyriin banaaneihin”. Niitä siis ihan oikeasti Bryssel ei ole kieltänyt…

Kauppalehden Kaija Ahtela toteaa, ettei suomalaisyleisöä Brexit ainakaan vielä kiinnosta. Verkkojutuista mitataan klikkaukset ja näiden juttujen kohdalla niitä ei juuri kerry.  Sen sijaan suppea taloudellinen eliitti pelkää talous- ja markkinavaikutuksia, epävarmuuksia sijoittajille ja poliittinen eliitti puolestaan pelkää EU:n hajaannusta.

Näin Ahtela:

  • Brexit on myös ja ennen kaikkea osa laajempaa EU:n vastaista ilmiötä, jonka todennäköinen syy on globalisaatio. EU on sijaiskärsijä. Ei nähdä, että se on tehty isommaksi nyrkiksi eurooppalaisten avuksi, vaan, että se on nyrkki, joka lyö eurooppalaisia.

Ja näin Mykkänen 

  • Kyseessä on entinen siirtomaamahti, Yhdysvaltain läheisin liittolainen Euroopassa, eurooppalainen sotilasmahti, suuri finanssikeskus – ylpeä, arrogantti, vaikea, tavoittamaton, tuttu ja samaan aikaan kummallinen rakas ystävämme EU:ssa.

Britanniassa aiemmin asunut Marjanen lähtee juhannusviikolla paikan päälle seuraamaan viime hetken tunnelmia.

  • Itse lukijana näkisin suomalaismediassa mielelläni enemmän brittien omia näkemyksiä asiasta. Suomalaisasiantuntijat tai suomalaiset ja EU:n poliitikot ovat saaneet ääntään kuuluviin riittämiin. En malta odottaa, että pääsen itse jalkautumaan kentälle äänestysviikoksi!

Leena Brandt

Kirjoittajasta

Admin

Sivuston ylläpito.