Saavutettavuustyökalut

Uutinen 4.7.2016

Britannia ja EU: Osa 5

Britannian entisen pääministerin Harold Wilsonin mukaan ”viikko on politiikassa pitkä aika”. Tällä hetkellä se tuntuu lähes ikuisuudelta. Tavallisesti pääministerin ilmoitus aikomuksestaan jättää tehtävänsä olisi herättänyt merkittävää ja pitkäaikaista huomiota kansainvälisessä mediassa. Sitten torstain 23.6., jolloin yli 17 miljoona ihmistä tuki Britannian lähtöä EU:sta, on tapahtunut niin paljon, että David Cameronin eroilmoitus on jäänyt muiden, sitäkin mullistavampien tapahtumien varjoon.

Kuva: Euroopan unionin neuvosto
Kuva: Euroopan unionin neuvosto

Näiden tapahtumien lista on todella hätkähdyttävä. Englannin punta on kärsinyt Brexitin seurauksena niin, että sen arvo suhteessa dollariin on nyt alimmillaan sitten vuoden 1985. FTSE 100 -indeksissä – Lontoon merkittävimmässä arvopaperipörssissä – noteraattujen yritysten arvo on laskenut yhteensä 130 miljardia dollaria kahdessa päivässä. Maailmanmarkkinoilla arvonlasku on ollut lähes 3 triljoona dollaria 48 tunnin aikana. Perjantaina luottamus heikkeni siinä määrin, että Britannia menetti asemansa maailman viidenneksi suurimpana taloutena ja on tällä hetkellä sijalla kuusi. Englannin keskuspankki on joutunut tukemaan rahoitussektoria 3,1 miljardilla punnalla.
 

Kalabaliikkia vähän siellä sun täällä

Seurauksena on ollut myös poliittista sekasortoa. David Cameron luopuuu paikastaan 2. syyskuuta, jolloin konservatiivipuolue valitsee itselleen uuden johtajan ja samalla pääministerin. Näköpiirissä häämöttävät myös uudet parlamenttivaalit, vain vuosi edellisten jälkeen. Työväenpuolueesta on eronnut 44 puoluevirkailija vastalauseena turhautumiselleen puoluejohtaja Jeremy Corbynin laimeaan toimintaan EU:ssa pysymisen tukemiseksi sekä todennäköiselle tappiolle seuraavissa vaaleissa. Eronneiden joukosta löytyy kaksi kolmasosaa Britannian varjohallituksen jäsenistä, mukaan lukien oikeus- puolustus-, koulutus-, elinkeino-, asumis-, maatalous- sekä työ- ja eläkeasioista vastanneet henkilöt. Lisäksi työväenpuoleen varjohallituksen ulkoministeri Hilary Benn on erotettu. Jeremy Corbynillä on edessään luottamuslauseäänestys.

Skotlannin pääministeri ja itsenäisyyspuolue SNP:n puoluejohtaja Nicola Sturgeon on uhannut järjestää uuden kansanäänestyksen Skotlannin itsenäisyydestä. Pohjois-Irlannissa poliitikot ovat esittäneet huolensa siitä, että jännitteet Irlannin tasavallan vastaisella rajalla saattavat johtaa uuteen terroritekojen aaltoon. Gibraltarin asema on joutunut uuteen valoon Espanjan ilmoitettua, että se haluaa alueelle yhteishallinnon. Gibraltar on Britannialle kuuluva 30 000 asukkaan alue Välimeren rannalla.

Ja kaiken kukkuraksi, Englanti putosi jalkapallon Euroopan mestaruuskisojen 2016 jatkopeleistä.

Totesin kaikissa aikaisemmissa kolumneissani, että mielipidemittausten perusteella äänestystulos tulee olemaan tiukka. Siitäkin huolimatta monet poliittisista vallankäyttäjistä ja markkinat noin yleisestikin näyttivät uskovan, että äänestäjät kallistuisivat EU:ssa pysymisen kannalle. Tähän he saivat lisäpontta kansanäänestyksen aattona julkaistusta mielipidemittauksesta, jonka mukaan 55 % ihmisistä kannatti EU:ssa pysymistä. Vedonlyöntimarkkinoilla uskottiin myös, että pysymistä kannattavat äänet voittaisivat.  Vielä viisi tuntia ennen äänestystuloksen selviämistä vedonlyöjät olivat vakuuttuneita siitä, että todennäköisyys EU:sta lähtemisen puolesta oli vain 4 % luokkaa.

Lopulta kävi niin, että kukaan ei ollut varautunut lopputulokseen. 17 410 742 äänesti lähtemisen ja 16 141 241 jäämisen puolesta.
 

Miksi Britannia äänesti EU:sta lähtemisen puolesta?

Kenelläkään ei ole asiasta vielä täyttä varmuutta. Mutta asiaan on muutama todennäköinen syy.

Yksi isoista asioista oli epäilemättä maahanmuutto. Britannia on ollut vuonna 2004 EU:hun liittyneen kahdeksan Itä-Euroopan maan kansalaisen merkittävin kohdemaa. Britanniaan on muuttanut jopa 800 000 puolalaista. Britannian ulkopuolella syntyneiden kansalaisten osuus maan väestöstä on 14 %, kun se vuonna 1991 oli vain 6 %. Tässä mielessä EU:n vastainen ääni oli enneminkin ääni vapaata liikkuvuutta ja maahanmuuttoon liittyviä pelkoja kuin itse EU:ta vastaan.

Se oli myös ääni vallitsevia valtarakenteita vastaan. Mitä paremmin koulutetusta henkilöstä on kyse sitä todennäköisemmin ääni meni EU:ssa pysymisen puolesta. Mutta Britannian pohjoisosissa sekä tietyissä osissa Walesia asuu suuri joukko vähemmän koulutettuja ihmisiä, jotka eivät ole hyötyneet globalisaatiosta, tullitariffien alenemisesta, lainsäädännön harmonisoinnista tai rajaylitysten helppoudesta. Heidän mielestään Westminsterissä työskentelevät poliitikot pitävät huolta koulutetun, varakkaan keskiluokan tarpeista, mutta eivät tiedä mitään köyhän työväestön ongelmista. 

Ääni EU:ta vastaan oli näin ollen ääni vallitsevaa tilannetta, tiukkaa talouskuria ja ”poliittista yhteiskuntaluokkaa” vastaan. Yhdysvalloissa samansuuntainen ajattelu on johtanut siihen, että Donald Trumpista tuli maan republikaanipuolueen presidenttiehdokas.

Todella suuri osa ikääntyneistä käytti myös äänioikeuttaan. He ovat usein maahanmuuttoa vastaan ja heillä on vahva tunne kansallisesta identiteetistä. Heille EU on ulkopuolinen kummajainen, jolla on heidän elämäänsä varsin vähän vaikutusta muutoin kuin siinä, että se määräilee Britanniaa. On tärkeää huomata, että vanhemmat ihmiset kävivät äänestämässä huomattavasti nuoria ahkerammin. Yleinen äänestysprosentti oli 72 %. Mutta 18–24 -vuotiaista vain 35 % käytti äänioikeuttaan, kun taas yli 65-vuotiaiden keskuudessa äänestysprosentti oli 83 %. Näin ollen lopputulosta vääristi osaltaan se, että nuoret eivät lähteneet vaaliuurnille.
 

Suuret erot alueiden välillä

Skotlanti ja Lontoo mutkistivat tilannetta entisestään. Molemmissa paikoissa äänestettiin EU:ssa pysymisen puolesta, mutta marginaali ei ollut riittävän suuri. Nicola Sturgeon voi todeta skottien olevan EU-myönteisiä ja että sen perusteella Skotlannin tulisi pysyä EU:ssa, mutta todellisuudessa kaksi viidestä skotista äänesti kansanäänestyksessä Brexitin puolesta. Lontoossa tilanne on aivan vastaava. Moni oletti pääkaupungin olevan reilusti pysymisen kannalla, mutta kokonaisuutena EU:ta kannatettiin Lontoossa vain 60 % vs. 40 % marginaalilla. EU:ssa pysymisen puolesta käyty kampanja, joka maalaili uhkakuvia elämän kurjuudesta EU:n ulkopuolella, näyttää jääneen varsin vähälle huomiolle koko maassa.

Tämä nostaa esiin koko kansanäänestyskampanjoinnin surkeuden.  Kummassakin kampanjassa syyllistyttiin valehteluun ja puolitotuuksien esittämiseen. Ihmisten luottamus poliitikkoihin oli jo ennestään laimeaa; kansanäänestyksen myötä kävi selväksi, että se on alhaisempi kuin koskaan. Kriisi ei liity vain EU:hun, vaan kyse on myös Britannian politiikan tulevaisuudesta. Ihmiset eivät yksinkertaisesti luottaneet siihen, mitä poliitikot heille kertoivat.

Lisäksi on huomioitava itse EU:n kriisit. Euro on epäilemättä kokenut viime aikoina kovia. Ja maahanmuuttokriisi on osoittanut EU:n kyvyttömyyden toimia yhtenäisesti ja vakuuttavasti yhden aikakautemme suurimman hätätilanteen ratkaisemiseksi. Keskustelua käytiin siis jo lähtökohtaisesti negatiivisessa ilmapiirissä. Eikä se juuri osoita paranemisen merkkejä.

Olipa syy mikä tahansa, seuraavasta askeleesta ei ole vielä varmuutta.
 

EU:n ja Iso-Britannian suhde tulevaisuudessa

David Cameron on sanonut, ettei hän aio vielä turvautua Lissabonin sopimuksen artikla 50 mukaisiin virallisiin toimiin, joilla jäsenvaltio voi erota EU:sta. Tämä jää hänen seuraajalleen, samoin kuin päätökset koskien Britannian suhteita manner-Eurooppaan. Artikla 50 mukaisia neuvotteluja jäsenyyden lakkauttamiseksi voidaan käydä kaksi vuotta. On epätodennäköistä, että päätös saadaan tehtyä tässä ajassa.

Päästäkseen eteenpäin Britannia saattaa seurata ns. Norjan mallia eli liittyä Euroopan vapaakauppaliittoon ja Euroopan talousalueeseen (ETA). Se tarkoittaisi vapaan liikkuvuuden hyväksymistä ja maksua pääsystä EU:n markkinoille. Mutta Britannialla ei ole jatkossa sananvaltaa EU:n markkinoita koskevien sääntöjen suhteen. Tämä tuskin miellyttää Brexitin kannattajia.

Sitten on myös ns. Sveitsin malli. ETAan liittymisen sijaan Sveitsi on neuvotellut EU:n kanssa joukon kahdenvälisiä sopimuksia. Myös tämä on ongelmallista Britannian kannalta, sillä sopiminen on hidasta, eikä se välttämättä takaa vapaakauppaa palveluiden suhteen, mikä koskisi etenkin Britannian valtavaa rahoituskeskusta.

Yhtenä vaihtoehtona on tietenkin, että Britannia unohtaa koko EU:n ja toimii usean muun maan kuten Australian, Kiinan ja Yhdysvaltojen tapaan. Ehkä Britannia neuvottelee EU:n kanssa vain vapaakauppasopimuksen, eikä mitään muuta. Mutta 45 % Britannian kaupasta käydään EU:n kanssa. Jonkinlainen sopimus on siis tarpeen.

Varmaa on, että Brexit-tuloksesta seuraa paljon epävarmuutta – ja juuri sitä markkinat, elinkeinoelämä ja työnantajat kaikkein vähiten kaipaavat. Seurauksilla on todennäköisesti vaikutusta molemmin puolin Kanaalia. Joissain kommenteissa Brexitiä on verrattu vuoden 1989 Berliinin muurin murtumiseen, jolla oli merkittävää vaikutusta ja pysyviä seurauksia koko Euroopan kannalta. Neuvostoliiton hajoamisen vaikutukset tuntuivat vielä vuosikymmenten jälkeen. Brexitin jälkimainingit tulevat olemaan yhtä pitkäkantoisia.
 

Matthew Broad

Matthew Broad

twitterissä: @drmattbroad

Kirjoittaja on britti, joka on ihastunut Turkuun ja saaristoon. Broad työskentelee tällä hetkellä Turun yliopiston filosofian, poliittisen historian ja valtio-opin laitoksella Marie Skłodowska-Curie –ohjelman vierailevana tutkijana. Hän on erityisesti Ison-Britannian ulkopolitiikan sekä Euroopan intgraation historian asiantuntija.

Seuraa meitä