Uutinen 8.8.2016

Euroopassa liputetaan yhtenäisyyden merkiksi tänään 28.7.

Connecting Europeans
Joensuun kaupunki pisti pystyyn Euroopan laajuisen liputuskampanjan Connecting Europeans.

Tänään torstaina 28. heinäkuuta EU-lippu liehuu ympäri Eurooppaa, kun Joensuun kaupungin alulle panema Connecting Europeans -kampanja huipentuu. Joensuu on haastanut kunnat ja kaupungit ympäri Eurooppaa tuomaan esiin EU-lippua – joko perinteisesti liputtamalla tai muilla tavoin – ja jakamaan lippukuvia sosiaalisessa mediassa tunnuksella #WeAreEurope. Kampanjan tarkoituksena on osoittaa Euroopan yhtenäisyyttä.

”Uskomme, että nurkkakuntaisuuden ja hajaannuksen sijaan Eurooppa tarvitsee yhteistyötä. Teemme arkista työtä ruohonjuuritasolla, kunnissa ja kaupungeissa. Yhteisellä liputuspäivällä haluamme muistuttaa itsellemme ja muille, että vaikka Eurooppa on kaukana täydellisestä, ongelmien ratkaisemiseksi kannattaa ponnistella yhteistuumin”, perustelee Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen aloitetta.

Kampanjaan on ilmoittautunut 215 kaupunkia ja kuntaa 23 eri maasta. Kampanjan viestintäkonsultti Heikki Hakala kertoo, että haasteeseen on tarttunut paljon kuntia ja kaupunkeja myös omien maidensa syrjäisiltä alueilta sekä EU:n itärajalta.

EU-lippu otettiin Euroopan yhteisön viralliseksi tunnukseksi vuonna 1985. Jo sitä ennen lippu oli ihmisoikeuksia ja eurooppalaista kulttuuria edistävän Euroopan neuvoston tunnus. Lipun 12 tähteä symboloivat Euroopan kansojen ihanteita: yhtenäisyyttä, solidaarisuutta ja harmoniaa. Tähtien lukumäärä ei liity jäsenvaltioiden määrään.

http://www.connectingeuropeans.eu/

https://www.facebook.com/connectingeuropeans

https://twitter.com/joensuucalling