Kuva: Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia
Uutinen 15.2.2017

Ministeri Mykkänen: Kanada-sopimus merkittävä askel suomalaisyrityksille

Tiedote 34/2017
15.2.2017

Euroopan parlamentti äänesti 15. helmikuuta selvin luvuin EU:n ja Kanadan välisen CETA-sopimuksen (Comprehensive Economic and Trade Agreement) hyväksymisen puolesta. Lokakuussa allekirjoitetun sopimuksen väliaikaisen soveltamisen odotetaan alkavan kevään kuluessa.

”Suomen kannalta on todella hyvä uutinen, että Euroopan parlamentti hyväksyi CETA-sopimuksen näin selvällä enemmistöllä, mikä on osoitus tahtotilasta vapaakaupan puolesta. Kun sopimusta päästään pian soveltamaan väliaikaisesti, helpottuu myös suomalaisyritysten pääsy Kanadan 35 miljoonan asukkaan markkinoille”, toteaa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen.

”Nykytilanteessa EU:lta edellytetään yhä enemmän johtajuutta, joten sen on oltava entistäkin aktiivisempi, jotta yritystoimintaa ja kuluttajia hyödyttäviä uusia kauppasopimuksia saadaan aikaan. CETA on tässä erinomainen mittapuu.”

CETA-sopimus poistaa tullit kaikilta teollisuustuotteilta joko saman tien tai enintään seitsemän vuoden siirtymäajan jälkeen. Tuotteiden kaksinkertainen testaaminen EU:n ja Kanadan markkinoille vähenee ja tuo yrityksille merkittäviä kustannussäästöjä. Sopimus laajentaa eurooppalaisten yritysten pääsyä myös Kanadan provinssien ja suurten kaupunkien hankintakilpailuihin.

Suomi vei Kanadaan vuonna 2015 tavaraa 481 miljoonan ja palveluita 269 miljoonan euron arvosta. Kanadan tavaratuonti Suomeen ylsi 518 miljoonaan euroon. Palveluita Kanada toi 62 miljoonalla.

Väliaikainen soveltaminen perustuu CETA-sopimuksen ja EU:n perussopimuksen määräyksiin. Kyseessä on tavanomainen järjestely, jonka mukaisesti valtiosopimusta tai sen osaa voidaan soveltaa väliaikaisesti ennen sopimuksen voimaantuloa. Väliaikaisesti voidaan soveltaa kuitenkin vain sopimusmääräyksiä, jotka kuuluvat EU:n toimivaltaan. Investointituomioistuinjärjestelmä jää väliaikaisen soveltamisen ulkopuolelle.

CETA-sopimus on aikanaan hyväksyttävä myös kansallisissa parlamenteissa – Suomessa eduskunnassa siltä osin kuin se kuuluu Suomen toimivaltaan.

Lisätietoja: yksikön päällikkö Jukka Pesola, puh. 0295 351 029 ja kaupallinen neuvos Mary-Anne Nojonen, puh. 0295 351 494, kauppapolitiikan yksikkö.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.