Kuva:

Valtioneuvoston kanslian verkkosivuilla voit seurata kaikkia ministeriöiden ajankohtaisia EU-aiheisia tiedotteita, kirjoituksia ja puheita.

Ajankohtaista 10.5.2017

Eurooppatiedotuksen uusimman kirjan Reunalla vai ytimessä? -julkistustilaisuus

Euron kriisistä 2008 alkanut Euroopan unionin yhdentymisen politisoituminen nakersi Suomen EU-politiikan konsensusta. EU-väittely siirtyi suljettujen ovien takaa enemmän eduskuntaan, mediaan ja verkkoon.

Tuliko EU:n entisestä mallioppilaasta näin samalla Euroopan reunalta huuteleva änkyrä? Miten Suomen linja on 22-vuotisen EU-jäsenyyden aikana muuttunut – vai onko lopulta mitenkään?

Tervetuloa ulkoministeriön Eurooppatiedotuksen kirjan Reunalla vai ytimessä? Suomen EU-politiikan muutos ja jatkuvuus julkistamiseen keskiviikkona 10. toukokuuta klo 14.30 – 16.30 Vanhan ylioppilastalon Musiikkisaliin, Mannerheimintie 3, II krs.

Tilaisuuden alussa klo 14 on kahvitarjoilu. Ilmoittauduthan tilaisuuteen 9.5. klo 12:een mennessä.

Kirjan ovat toimittaneet Tampereen yliopiston professorit Juho Saari ja Tapio Raunio. Kirjan kirjoittajina on Suomen eturivin tutkijoita ja asiantuntijoita yhteiskuntapolitiikan eri aloilta, kuten professori Hanna Ojanen Tampereen yliopistosta, vanhempi tutkija Kristi Raik Ulkopoliittisesta instituutista ja kansantaloustieteen dosentti, johtaja Jaakko Kiander eläkeyhtiö Ilmarisesta.

Kirjan voi tilata 11.5. alkaen ilmaiseksi Eurooppatiedotuksen verkkosivuilta eurooppatiedotus.fi/julkaisut. Kirja on myös luettavissa ilmaiseksi samoilla sivuilla. Kirja ilmestyy ruotsiksi lokakuun lopulla.

Tilaisuuden ohjelma

14.00  Kahvitarjoilu (naulakkopalvelu, 1. krs.)
14.30  Alkusanat, yp. Ville Cantell, ulkoministeriön Eurooppatiedotus
14.35 Mikä on muuttunut Suomen EU-politiikassa?
Kirjan toimittajat, Tampereen yliopiston professorit Tapio Raunio ja Juho Saari esittelevät kirjan
15.35 Minne mennään – minne kannattaisi mennä?
Keskustelussa Suomen EU-politiikasta ovat mukana koulutusvientisuurlähettiläs Marianne Huusko, joka toimi Suomen EU-edustustossa 2008­-2016 mm. Coreper I -suurlähettiläänä ja kirjan kirjoittajista Tampereen yliopiston professori Hanna Ojanen sekä Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Kristi Raik.
16.30  Tilaisuus päättyy

Tervetuloa!