Kuva: Riku Isohella
Uutinen 5.3.2018

Puhutaan EU:sta!

EU-kansalaiskeskustelua edistetään ja laajennetaan tänä vuonna monin tavoin. Tilaisuuksia, joissa puhutaan yhdessä Euroopan unionista, on tavallistakin enemmän. Tule paikan päälle tai osallistu keskusteluun sosiaalisessa mediassa tunnuksilla #munEU ja #mittEU.

Suomessa on menossa pääministerin vetämä kampanja EU-keskustelun lisäämiseksi. Hallituksen mielestä on tärkeä saada suomalaiset tiiviimmin mukaan keskusteluun. Tämän vuoksi Suomi on ottanut vastaan Ranskan presidentti Emmanuel Macronin EU-maille esittämään haasteen aktivoida EU-keskustelua, ja eri puolella Suomea järjestetään totuttuakin enemmän EU-keskusteluhetkiä.

Lähtölaukaus pidettiin 26. helmikuuta, kun pääministeri Juha Sipilä aloitti yliopistokierroksensa Oulusta ja osallistui siellä lisäksi kahteen muuhunkin tilaisuuteen, jossa keskusteltiin EU:n ja Suomen tulevaisuudesta.

Pääministeri Juha Sipilä aloitti EU-keskustelutilaisuudet Oulusta helmikuun lopulla.
Pääministeri Juha Sipilä aloitti EU-keskustelutilaisuudet Oulusta helmikuun lopulla.

Samana päivänä Eurooppatiedotus järjesti  Suomi ja EU:n tulevaisuus -aiheisen yleisöntilaisuuden Kuopiossa.

Sekä pääministerin että Eurooppatiedotuksen kalentereissa on myös muita vastaavia tilaisuuksia.

Ministeriöiden ohella kansalaiskeskustelua edistävät muun muassa Euroopan komission Suomen edustusto, Euroopan parlamentin tiedotustoimisto, Ulkopoliittinen instituutti sekä lukuisat kansalaisjärjestöt, osa Eurooppatiedotuksen tuella.

Käytämme sosiaalisessa mediassa näiden EU-keskustelutilaisuuksien yhteydessä tunnusta #munEU ja #mittEU.

Tervetuloa puhumaan EU:sta!