Kuva: Euroopan komissio
Uutinen 11.10.2018

EU rauhan suurvaltana – Federica Mogherinin vierailu Tampereen yliopistolle

Keskiviikkona 10.10. Euroopan unionin ulkosuhteiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini vieraili Tampereen yliopistolla. Mogherinille myönnettiin kunniatohtorin arvo Tampereen yliopistossa viime elokuussa poissaolevana ja nyt hänelle myönnettiin tämän merkiksi tohtorinhattu ja miekka.

Kuva: Euroopan komissio
Kuva: Euroopan komissio

 

Korkeana edustajana Mogherini johtaa unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, toimii ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana ja on yksi komission varapuheenjohtajista.

Tohtoripromootion jälkeen Mogherini piti vierailijaluennon , jonka aiheena oli ”Rauhan supervalta: Euroopan valinnat haastavassa maailmassa”. Luennon loppupuolella yleisöllä oli mahdollisuus esittää korkealle edustajalle kysymyksiä, joilla sivuttiin muun muassa Venäjää, maahanmuuttoa ja turvallisuustilanteen muutosta. Luennon pääteema oli kuitenkin EU:n asema globaalina toimijana sekä rauha ja keinot sen saavuttamiseksi.

Ongelmia, mutta myös toivoa

Puheessaan Mogherini myönsi, että maailmassa on paljon ongelmia, mutta toisaalta hän myös totesi, että ilman Euroopan unionia tilanne olisi vielä huonompi. Puheessaan Mogherini muistutti Euroopan integraation olevan maailman menestyksekkäin rauhan projekti. Maanosan kokemat kauhut ja tuho maailmansotien myötä saivat mullistavan muutoksen liikkeelle.

Välttääkseen vastaavan kokemisen uudelleen, uusi idea yhdentymisestä sai tilaa. Ideaan kuului ajatus korvata maiden välinen kilpailu ja konfliktit yhteistyöllä ja lopulta integraatiolla. Nyt EU on on maailman suurin sisämarkkina ja kehitysavun antaja, merkittävä toimija diplomatian saralla ja kasvava sotilasmahti. Yhdentyminen alkoi nykysukupolvien näkökulmasta vaatimattomasti hiilestä ja teräksestä, mikä ei kuulosta nykyään kovin rohkealta, visiönääriseltä tai kunnianhimoiselta, mutta se loi pohjaa rajat ylittävälle yhteistyölle ja myöhemmin Euroopan integraatiolle.

Rauhan suurvallan tulevaisuus

Mogherini totesi Euroopan olevan unionin olevan suurvalta. Edes eurooppalaiset itse eivät aina muista tätä. Tämä toimintakyvyn unohtaminen, merkitsee sen jäämistä hyödyttömäksi.  Mogherini vaati unioni kantamaan vastuunsa ja käyttämään tätä valtaa. Korkean edustajan mukaan maailma katsoo Euroopan unionista esimerkkiä, ohjausta ja liittolaisuutta rauhan, turvallisuuden, kestävän kehityksen, vapaakaupan ja ihmisoikeuksien edistämiseksi.

Puheensa lopuksi Mogherini muistuttaa, ettemme voi tietää miltä tulevaisuuden Eurooppa tai maailma näyttää. Hänen mukaansa on kuitenkin selvää, että eurooppalaisten yhteinen tahto määrittää maanosamme tulevaisuuden.

Lisää aiheesta:

Videotiedosto korkean edustajan puheesta (englanniksi)

Puhe tekstinä (englanniksi)