Kuva:
Uutinen 1.2.2019

EU:n ja Japanin välinen vapaakauppasopimus astuu voimaan helmikuussa

Tiedote 31.1.2019

EU:n ja Japanin välinen vapaakauppasopimus astuu voimaan 1.2.2019. Yhdessä EU ja Japani muodostavat 635 miljoonan kuluttajan markkinan ja vastaavat noin kolmasosasta maailman bruttokansantuotteesta.

”Kauppasopimus on hieno mahdollisuus kasvattaa Suomen vientiä Japaniin, sillä se poistaa tulleja monilta viennille tärkeiltä tuotteilta esimerkiksi muovi-, kemian- ja metsäteollisuuden aloilla. Myös suomalaisten elintarvikkeiden mahdollisuudet päästä Japanin markkinoille parantuvat”, korostaa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen.

Sopimuksen myötä tullit poistuvat välittömästi yli 90 prosentilta EU:n viennistä Japaniin. Sopimus tuo lisäksi läpinäkyvyyttä ja helpotuksia liiketoimintaympäristöön vahvistamalla kansainvälisten standardien käyttöä. Jo neuvotteluprosessin aikana useita merkittäviä kaupan esteitä on purettu muun muassa terveysteknologiatuotteissa, lääkkeissä, kosmetiikassa ja tekstiileissä. Uusia liiketoimintamahdollisuuksia avautuu myös Japanin keskeisten kaupunkien julkisissa hankinnoissa.

”Japani on meille jo nyt kasvava kauppakumppani. Suomalaiset tuotteet kiinnostavat laatutietoisia japanilaisia. Sopimuksen myötä tuotteidemme kilpailukyky paranee entisestään. Samalla myös kuluttajat hyötyvät, kun tuontitullit japanilaistuotteilta poistuvat”, ministeri Virolainen jatkaa.

Japani on Kiinan jälkeen Suomen suurin kauppakumppani Aasiassa. Suomen tavarakaupan viennin arvo vuonna 2017 oli 1,3 miljardia euroa, ja tuonnin arvo 716 miljoonaa euroa. Palvelukaupan viennin arvo vuonna 2017 oli puolestaan 720 miljoonaa euroa, ja tuonnin arvo 261 miljoonaa euroa.

Lisätietoja: yksikönpäällikkö Marjut Akola, markkinoillepääsy-yksikkö, puh. 0295 351 105

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.f