Kuva:
Uutinen 28.7.2022

Suomi EU:n digivertailun ykkössijalle

Suomi on sijoittunut ensimmäiseksi Euroopan unionin digitalisaatiovertailussa. Euroopan komission vuotuinen digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksi (DESI) kuvaa kunkin EU-maan digitaalista toimintakykyä ja sen kehitystä. Suomi on ollut jo useita vuosia listan kärkisijoilla.

DESI-vertailussa maksimipistemäärä on 100. Suomen pistemäärä on tänä vuonna 69,6. EU-maiden keskiarvo on 52,3. Suomen jälkeen seuraaville sijoille digivertailussa sijoittuivat Tanska, Alankomaat ja Ruotsi.

Digitaidot ja kyberturvallisuus Suomen vahvuuksia

Suomi on edelleen johtoasemassa useimmissa DESI-indikaattoreissa ja parantaa lisäksi pisteitään muutamissa indikaattoreissa, joissa se jo ennestään suoriutui erinomaisesti. Suomi sijoittuu EU-maista ensimmäiseksi esimerkiksi digitaaliteknologian integroimisessa yritysten toimintaan.

Suomen vahvuuksina on mainittu erityisesti kattavat digitaaliset perustaidot sekä pitkät perinteet tieto- ja kyberturvallisuusvalmiudessa.

Lisäksi tuloksissa on huomioitu valmisteilla oleva digikompassi. Sen tarkoituksena on määrittää kansalliset tavoitteet ja indikaattorit EU:n digitaalisen vuosikymmenen aihealueille ja luoda yhtenäinen visio tulevaisuuden digitaalisesta muutoksesta. Suomen digitaalinen kompassi muodostuu neljästä EU-tavoitteita vastaavasta osa-alueesta, jotka ovat osaaminen, yritysten digitalisaatio, digitaalinen infrastruktuuri ja digitaaliset julkiset palvelut.

Maaraportin mukaan Suomi on johtavassa asemassa kaupallisten 5G-palvelujen tarjonnassa. Sen sijaan Suomen haasteeksi maaraportissa on tunnistettu erittäin suuren kapasiteetin verkon kattavuus maaseudulla.

Lisätietoa:

Liikenne-ja viestintäministeriön, työ-ja elinkeinoministeriön ja valtiovarainministeriön tiedote 28.7.2022

Euroopan komission Suomen edustuston tiedote 28.7.2022