Kuva:
Uutinen 19.4.2024

Eurooppa-päivän tapahtumissa asiaa EU-vaaleista, kulttuuriohjelmaa sekä aktiviteetteja koko perheelle

Eurooppa-päivää vietetään perinteisesti 9. toukokuuta, Schumanin julistuksen vuosipäivänä. Tänä vuonna Eurooppa-päivää juhlitaan EU-vaalivuoden kunniaksi kahdessa tapahtumassa: lauantaina 4.5. Helsingin Narinkkatorilla ja tiistaina 7.5. keskustakirjasto Oodissa.

Suuri EU-vaalitentti, musiikkiohjelmaa ja jalkapalloa

Lauantaina 4.5. Helsingin Narinkkatorilla Eurooppa-päivää juhlitaan monipuolisella lavaohjelmalla. Päivän aluksi klo 13 kuullaan neljän latvialaisen kuoron yhteisesitys sekä EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavan komissaarin Jutta Urpilaisen puheenvuoro.

Iltapäivän suuressa EU-vaalitentissä lavalle astuvat eduskuntapuolueiden puheenjohtajat Markku Jokisipilän tentattaviksi. Tämän lisäksi päivää tähdittävät koko perheelle soveltuvat aktiviteetit kuten partiolaisten EU-pakohuonepeli ja Freestyle Finlandin jalkapalloesitykset sekä alkuillasta Aliisa Syrjän keikka. Narinkkatorilla voit myös tavata puolueiden kampanjoijia ja EU-vaaliehdokkaita.

Ihmisjoukko ja ilmapalloja lavan edustalla toritapahtumassa.
Seuraavat EU-vaalit järjestetään 9. kesäkuuta. Eurooppa-päivän tapahtumassa Narinkkatorilla on mahdollista tavata puolueiden kampanjoijia ja EU-vaaliehdokkaita. Kuva: Eurooppatiedotus 2019

Keskusteluohjelmaa, Eurooppa-päivän leivoskahvit sekä messustandeja

Tiistaina 7.5. Eurooppa-päivän asiaohjelmassa on luvassa keskustelua Suomesta, Euroopasta ja Euroopan unionista sekä lähestyvistä EU-vaaleista. Tapahtuman avauksessa klo 8.30 kuullaan eurooppaministeri Anders Adlercreutzin puheenvuoro ja haastattelu. Mitä nuoret menettäisivät, jos Suomi ei olisi EU:ssa? Mitä nuorten elämään vaikuttavia asioita tulevalla EU-vaalikaudella on odotettavissa? Ministeriä on jututtamassa Allianssin EU-nuorisodelegaatti Eetu Leinonen.

Lisäksi ministeri Adlercreutz osallistuu klo 10 alkaen Sitran järjestämään keskusteluun, jossa pohditaan konkreettisia keinoja nuorten osallistumisen vahvistamiseksi EU:ssa.

Keskustelut järjestetään keskustakirjasto Oodin 3. kerroksessa Saarikosken matolla Rautatientorin puoleisessa päädyssä. Niitä voi seurata myös verkossa osoitteessa eurooppapaiva.fi.

Oodin aulassa 1. kerroksessa on Eurooppa-päivän kunniaksi Euroopan investointipankin tarjoamat leivoskahvit. Tarjoilu alkaa klo 12.45 ja jatkuu niin kauan kuin tarjottavaa riittää. Lisäksi aulasta löytyvät kumppaniorganisaatioiden messustandit klo 9–16.30 – tervetuloa tutustumaan!

Lisätietoa ohjelmasta ja Eurooppa-päivästä