Uutinen 20.3.2008

Kesällä Eurooppaan – turvallisen matkan aakkoset

Suomalaiset matkustavat yhä ahkerammin niin kotimaassa kuin ulkomailla. Tilastokeskuksen mukaan suomalaiset tekivät viime kesänä eli touko-elokuussa yli 1,7 miljoonaa matkaa ulkomaille. Suurin osa niistä suuntautui naapurimaihin tai muualle Eurooppaan.

Kevään kynnyksellä kesälomasuunnitelmat ovat monella mielessä. Eurooppatiedotus järjesti Turussa yhdessä Nuorten Turun kanssa iltapäivätapahtuman, jonka teemana oli turvallisen kesämatkan aakkoset. Tarjolla oli myös vinkkejä niin nuorille kuin aikuisemmillekin automatkaajille onnistuneen Euroopan matkan suunnitteluun.

Autolla vai raiteilla?

Autoliiton aluepäällikkö Tapio Sällylä suosittelee aloittelevalle automatkaajalle Itämeren kierrosta.

Lentäminen kasvattaa suosiotaan vuosi vuodelta myös Eurooppan suuntautuvilla matkoilla. Silti juna tai oma auto on edelleen hyvä vaihtoehto.

– Interrail sopii nykyään niin nuorille kuin vanhemmillekin, kertoo myyntineuvottelija Maarit Koiranen VR:stä.

Muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen Interrail-lippu onkin jälleen löytämässä useamman suomalaisen taskuun. Sillä voi matkustaa jopa 30:ssä Euroopan maassa. Tosin meitä lähellä oleva Baltia on Interrailin ulkopuolella. Interrail-lipun kesto voi olla kolmesta päivästä aina kuukauteen. Sen saa myös vain yhteen Euroopan maahan. Ruuhkaisempina lomakuukausina paikkavaraus on suositeltava pitkille matkoille, vaikka junatiheys muuten onkin esim. Keski-Euroopassa korkea.

– Juna sopii silloin, kun aikaa on vähän enemmän. Junasta avautuvat Euroopan näkymät aivan eri tavoin kuin lentokoneesta. Juna on myös ympäristöystävällinen ja turvallinen tapa matkustaa, muistuttaa Koiranen.

Autoliiton aluepäällikkö Tapio Sällylä suosittelee aloittelevalle automatkaajalle Itämeren kierrosta.

-Baltian maissa liikenne sujuu nykyään mallikkaasti, mutta esim. Puolassa on edelleen syytä olla varovainen, varsinkin pimeällä ajettaessa.

 

Kohtuullinen ajomatka päivässä on Manner-Euroopassa noin 350 kilometria.

– Lasten kanssa liikuttaessa voi olla hyvä tyytyä vähempäänkin, suosittelee Sällylä.

Navigaattori korvaa jo monissa maissa kartat, mutta hyviin majoitus- ja opaskirjoihin kannatta satsata. Ne maksavat itsensä aina takaisin. -Ensi kesäksi automatkaa Eurooppaan suunnittelevalla alkaa olla jo kiire. Koska Suomesta lähdettäessä on lähes aina edessä laivamatka, niin lauttavaraukset kannattaisi tehdä pikapikaa, kiiruhtaa Sällylä.

Eri maiden liikennesäännöistä, moottoritiemaksuista, huoltopalveluista ja myös autojen varustusvaateista saa etukäteen tietoa muun muassa Autoliitosta.

 

Nuorten etukorteilla saa hyviä etuja

Esitteet ovat hyviä tietolähteitä matkan suunnitteluvaiheessa.

Nuoret ovat oikeutettuja useissa Euroopan maissa alennuksiin muun muassa julkisissa kuljetusneuvoissa ja majoituspaikoissa.

– Euro<26 -kortin saavat Suomessa myös melkein kolmekymppiset opiskelijat. Sillä saa hyviä etuja ja alennuksia useissa Välimeren maissa ja erityisesti itäisessä Euroopassa, kehuu tuottaja Urpo Uusitalo Allianssi ry:stä. Alennuksen antavia yrityksiä on Euroopassa yli 100 000.

Kortti on myös edullinen, Suomessa vain kahdeksan euroa ja maksaa itsensä esim. Interraililla nopeasti takaisin. Euro<26 -kortti hyväksytään 41 Euroopan maassa aina Venäjää myöden. Tosin Ranska ja pohjoismaat Norja, Tanska ja Islanti ovat ulkopuolella.

– Perustietoa nuorten matkasuunnitelmia varten löytyy helposti EU:n komission Euroopan nuorisoportaalista verkossa, mainostaa tietopalveluohjaaja Risto Lahtinen NuortenTurku-neuvontapisteestä.

 

Pulassa reissussa – mistä apua?

-Sairastapauksen varalle kannattaa ehdottomasti hankkia Eurooppalainen sairaanhoitokortti, kertoo etuusvastaa Arja Paijo Kelasta.

Kortin saavat Suomessa sairausvakuutetut. Se on maksuton ja voimassa kaksi vuotta kerrallaan. Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla on oikeutettu lääketieteellisin perustein välttämättömään hoitoon eli "ensi-apuun" EU/ETA-alueella ja Sveitsissä. Hoidon saamisen ehdot ja kulut noudattavat kunkin maan omaa järjestelmää. Joissakin maissa vain julkisen sektorin sairaalat hyväksyvät kortin, toisissa myös julkisen sairasvakuutuksen piiriin kuuluvat yksityiset.

Matkavakuutusta Eurooppalainen sairaanhoitokortti ei kuitenkaan täysin korvaa. Hätätapauksissa kotiinkuljetus kun ei kuulu kortin korvausten piiriin.

-Yleensä Eurooppalainen sairaanhoitokortti tunnetaan Euroopassa hyvin, myös EU:n uusissa jäsenmaissa. Kannattaakin hoitoa hakiessa esittää kortti heti kättelyssä ja varmistaa, että kortti hyväksytään", kehottaa Paijo.

– Vakavissa hätätapauksissa Suomen suurlähetystöt ja konsulaatit auttavat. Edustustot voivat konsulipalvelulain nojalla muun muassa kirjoittaa passin kotimatkaa varten kadonneen tilalle. Jos Suomella ei ole omaa edustustoa maassa tai alueella, niin muiden Pohjoismaiden tai EU-maiden edustustot voivat myös tulla apuun, vahvistaa aluetiedottaja Juhana Tuomola Eurooppatiedotuksesta.

Konsulipalvelut koskevat niin Suomen kansalaisia kuin Suomessa pysyvästi asuvia muiden maiden kansalaisia.

Jos matkakassa häviää, niin edustustot voivat auttaa yhteyden saamisessa kotiin, esim. sukulaisiin tai pankkiin. Ilmaista konsulikyytiä kotiin ei ole olemassa, vaikka äärimmäisissä hätätilanteissa voidaankin kotimatka järjestää takaisinmaksusitoumusta vastaan.

-Ulkoasiainministeriön matkustustiedotteet kannatta lukea myös Euroopan maista ennen matkaa. Niistä saa ajantasaiset tiedot mm. turvallisuustilanteesta, vinkkaa Tuomola.

 

Matka meni pieleen – hyvitystä jälkikäteen?

Yhä useammat ostavat matkapalveluita Internetin kautta. Samalla kysymykset ja ongelmat matkailijan kuluttajansuojasta ovat lisääntyneet.

-Netistä varatessa kannattaa aina lukea kaupan ehdot ja peruutuskulut tarkasti ennen kuin hyväksyy kaupan. Kuluttajalla on velvollisuus myös itse tarkistaa matkallelähtöajat ja paluut. Esimerkiksi lentolippujen kanssa kannattaakin olla netistä varattaessa hyvin tarkkana, ohjaa kuluttajaneuvoja Marjaleena Ruohonen Turun kaupungin kuluttajatoimistosta.

On myös hyvä pohtia, maksaako matkapalvelut luottokortilla vai pankkisiirrolla.

– Mahdollisissa konkurssitilanteissa on paremmat mahdollisuudet saada rahat takaisin jos on maksanut luottokortilla, muistuttaa kuluttajaneuvoja Marjaleena Ruohonen.

Kuluttajan oikeuksia matkapalveluja ostettaessa suojaavat muun muassa valmismatkalaki, lentojen kohdalla EU:n niin sanottu ylivarausasetus ja Montrealin sopimus.

-Olipa seuramatkalla tai itse kootulla pakettimatkalla, niin mahdolliset reklamaatiot kannattaa aina esittää heti kun ongelmia syntyy. Näin palvelun tarjoajalla on mahdollisuus yrittää korjata virheet. Matkan jälkeen tulee sitten tehdä kirjallinen valitus, johon on kirjattu selkeä ja tarkka korvausvaade.

Marjaleena Ruohosen mukaan matkailupalvelun tarjoajan, kuten lentoyhtiön tulee vastata valitukseen kohtuullisen ajan sisällä.

– Jos vastausta ei kuulu tai valituksen käsittelystä syntyy erimielisyyttä, niin kannattaa olla yhteydessä oman kunnan kuluttajatoimistoon. Jos tämä ei auta, niin riita-asian voi viedä edelleen Kuluttajariitalautakuntaan. Muista EU-maista hankituista matkailupalveluista voi valittaa myös Euroopan kuluttajakeskukseen, lisää kuluttajaneuvoja Ruohonen.

– Huonosta lomasäästä ei kuitenkaan juuri koskaan voi saada korvausta, hymähtää Ruohonen.

Lisätietoja:

Junalla Euroopassa

Autoliitto

Euro<26-etukortti

Euroopan nuorisoportaali

Kuluttajavirasto

Ulkoasiainministeriö

 

Teksti ja kuvat: Varsinais-Suomen Eurooppatiedotus