Saavutettavuustyökalut

Kuva: Tampereen yliopisto/Jonne Renvall

Kysymme kuukausittain ajankohtaisista EU-asioista päättäjiltä ja asiantuntijoilta.

Kuukauden kysymys 31.5.2016

Kuukauden kysymys: Millainen on EU:n rooli Itämeren turvallisuuspolitiikassa?

Itämeren alueen muuttuneessa turvallisuustilanteessa on myös EU:n rooli alueella muuttunut. Kysyimme Jean Monnet -professori Hanna Ojaselta Tampereen yliopistosta, miten:

Voi hyvin kysyä, onko EU:lla minkäänlaista turvallisuuspoliittista roolia tällä alueella, varsinkin nyt, kun tilanne on muuttunut jännitteiseksi ja eri toimijoiden sotilaallinen läsnäolo on vahvistunut.

EU:n rooli on itse asiassa mielenkiintoisesti muuttunut. Tässä nähdään, että turvallisuuspolitiikassa vahvoilla on se, joka määrittää agendan, joka päättää, mistä turvallisuudessa oikeastaan on kysymys ja millä keinoin sitä tuotetaan.

Ennen Suomen ja Ruotsin EU-jäsenyyttä unionilla ei oikeastaan ollut minkäänlaista roolia Itämeren alueella. Suomelle oli kuitenkin tärkeää tehdä EU:sta alueen toimija. Esimerkiksi Pohjoisen ulottuvuuden aloite oli tapa saada EU näkemään alueen tärkeys ja sitoutumaan jäsenmaille tärkeisiin tavoitteisiin. Keskeistä oli kylmän sodan jakolinjan poistuminen, uuden alueellisuuden näkeminen alueen vakauttajana ja käytännön yhteistyön kehittäminen Baltian maiden ja Venäjän kanssa. 1990-luku oli voimakasta uusien alueellisten järjestöjen perustamisen ja kehittämisen aikaa. EU etsi rooliaan myös suhteessa niihin.

Unionin ensimmäinen ns. suuraluestrategia oli juuri EU:n Itämeren alueen strategia; se hyväksyttiin 2009.

1990-luvun uusi alueellinen yhteistyö tarkoitti myös turvallisuuden määrittelemistä uudella tavalla. Itämeren alueella lähdettiin toteuttamaan laajan turvallisuuden käsitettä käytännössä. Sotilaallinen turvallisuus väistyi, keskeisiksi nousivat ympäristökysymykset, yhteiskunnallinen kehitys, talous, yksilö- ja paikallistason turvallisuus. Niinpä turvallisuus EU:n Itämeren-strategiassakin viittaa sellaisiin asioihin kuin öljykuljetusten ympäristöriskit ja kansainvälisen rikollisuuden torjuminen.

Nyt tilanne on toinen: Venäjällä on tällä hetkellä agenda hallussaan. Se on määrittänyt turvallisuuden tällä alueella uudestaan sotilaallisen uhan ja jakolinjojen kautta. Jopa puhe ydinaseista on palannut.

EU jää tässä helposti marginaaliin, koska se ei ole sotilaallinen toimija. Venäjä myös ruokkii uutta vastakkainasettelua EU:n kanssa. Toisaalta EU:n asema on nyt Itämeren alueella entistä keskeisempi Venäjän-pakotteiden takia.

Tässä tilanteessa EU:ta ja sen jäsenvaltioita haastetaan kahdella tapaa. Sotilaallista tilannetta ei voi sivuuttaa: kanta pitäisi muodostaa myös sellaisiin asioihin, jotka on aiemmin jätetty mieluummin sivuun, kuten ydinaseet. Toisaalta pitäisi pyrkiä saamaan alueellinen agenda jälleen haltuun. Alueellisen yhteistyön perspektiiviä ei saisi unohtaa.

Vielä tärkeämpää on kuitenkin kääntää huomio niihin suuriin muutoksiin, jotka todella vaikuttavat Itämeren alueen turvallisuuteen. Niitä ovat ilmastonmuutos, voimistuva muuttoliike, väestökehitys, talouspolitiikan haasteet ja energiapolitiikka. Nämä ovat alueita, joissa EU:n ”turvallisuuspoliittinen” rooli on keskeinen ja kasvava.

Hanna Ojanen

Seuraa meitä