Kuva: Miikka Väänänen
Uutinen 28.6.2017

Viro aloittaa ensimmäisen EU-puheenjohtajuutensa

Viro aloitti EU-puheenjohtajakautensa 1. heinäkuuta 2017. Puheenjohtajuus on Virolle maan historian ensimmäinen. Viro liittyi EU:hun vuonna 2004 yhdessä yhdeksän muun jäsenvaltion kanssa. Historiallinen laajentuminen päätti Euroopan kahtiajaon. Schengen-alueeseen Viro on kuulunut vuoden 2007 lopusta lähtien ja euroalueeseen maa liittyi vuoden 2011 alusta.

Viron pääministeri Jüri Ratas (vas.) ja Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker.  Kuva: European Commission/Etienne Ansotte.

Nyt alkanut puheenjohtajuuskausi on uuden puheenjohtajakolmikon eli niin kutsutun trion ensimmäinen. Viron kanssa kolmikon muodostavat Bulgaria ja Itävalta.

Edellisen trion muodostivat Alankomaat, Slovakia ja Malta, jonka kausi päättyi Viron ottaessa uuden kolmikon vetovastuun.

Trio tekee tiivistä  yhteistyötä 18 kuukauden ajan ja laatii yhdessä aiheet, pitkän aikavälin tavoitteet sekä ohjelman. Tämän pohjalta jokainen maa laati yksityiskohtaisemman puolivuotissuunnitelmansa.

EU:n yhtenäisyys tasapainon kautta

Viron ohjelmassaan määrittelemä motto puheenjohtakaudelle on ”Unity through balance”, yhtenäisyys tasapainon kautta.

Viro korostaa ohjelmassaan että Euroopalla on paljon yhteistä, joka mahdollistaa haasteista selviytymisen ja mahdollisuuksien hyödyntämisen yhdessä. Ohjelmassa korostetaan myös Viron roolia tasapainon löytämisessä jäsenmaiden eri näkökantojen, perinteiden ja kiinnostusten välillä. Tavoitteena on paras mahdollinen ratkaisu jäsenmaiden kansalaisille.

Viro on määritellyt ohjelmassaan neljä prioriteettia, joihin sen puheenjohtajakaudella keskitytään:

• avoin ja innovatiivinen talous

• turvallinen Eurooppa

• digitaalinen Eurooppa ja datan vapaaliikkuvuus

• osallistava ja kestävä Eurooppa

Viro otti Iso-Britannian paikan puheenjohtajamaana

Brexit eli Iso-Britannian päätös EU:sta irtaantumiseen sai aikaan muutoksia puheenjohtajakausien syklissä. Alunperin Iso-Britannian oli tarkoitus aloittaa puheenjohtajakautensa Viron paikalla, mutta brexitin myötä puheenjohtajuuskausia aikaistettiin puolella vuodella. Sen seurauksena Viro aloittaa aikaistetun puheenjohtajuuskautensa nyt heinäkuussa.

Viron jälkeen vuorossa ovat Bulgaria ja Itävalta. Suomen kausi alkaa heinäkuussa 2019.

Lisätietoa: