Kuva: Suomi-kuvapankki/Riku Isohella

Valtioneuvoston kanslian verkkosivuilla voit seurata kaikkia ministeriöiden ajankohtaisia EU-aiheisia tiedotteita, kirjoituksia ja puheita.

Ajankohtaista 28.10.2017

Valtionavustukset Eurooppa-tiedottamiseen – Vuoden 2018 hakukierros on nyt auki

Ulkoasiainministeriö avaa haettavaksi valtionavustukset kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen. Avustukset myönnetään, mikäli eduskunta osoittaa vuoden 2018 valtion talousarviossa tähän varoja.

Avustuksiin on vuoden 2018 talousarviossa esitetty 370 000 euroa. Avustusten tavoitteena on Euroopan unioniin liittyvän tietouden lisääminen.

Vuoden 2018 hakukierroksen painopisteitä ovat EU:n tulevaisuus ja sen merkitys Suomelle, brexit sekä talous- ja kauppapolitiikka mukaan lukien EMU. Muita painopisteitä ovat EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka mukaan lukien puolustus sekä nuorten mahdollisuudet EU:ssa – jäsenyyden hyödyt ja haitat.

Avustusten myöntämisessä, maksamisessa, käytössä ja käytön valvonnassa noudatetaan valtionavustuslakia (688/2001).

Hakemusten tulee sisältää toiminnan tai hankkeen kuvaus, kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma sekä selvitys yhteisöistä, jotka ovat toiminnassa tai hankkeessa mukana.

Hakemusten tulee olla ulkoasiainministeriössä (Ulkoasiainministeriö, Kirjaamo, PL 176, 00023 Valtioneuvosto) viimeistään 4. päivänä joulukuuta 2017 klo 16.15 mennessä.  Kuoreen tunnus ”Eurooppa-tiedotustuki”. Lisätietoja: eurooppatiedotus@formin.fi tai tiedottaja Juhana Tuomola   juhana.tuomola@formin.fi, puh. 050 357 7974.

Usein kysytyt kysymykset valtionavuista Eurooppa-tiedottamiseen.

 

Hakukierros 2018 – Kaavakkeet ja ohjeet

 

Hakemus 2018

Hakuohjeet 2018

Hankesuunnitelma 2018

Tiedotustukiraportti 2018

Tilintarkastajan vakuutus 2018

Yleisehdot 2018