Kuukauden kysymys: Mitä EU:n elpymispaketti merkitsee Suomelle ja Euroopalle?
EU-maiden johtajat sopivat heinäkuun lopulla 1824,3 miljardin euron suuruisesta paketista. Paketti käsittää 1074,3 miljardin suuruisen budjetin vuosille 2021-2027 ja 750 miljardin suuruisen koronakriisin vuoksi otetun yhteisvelan. Paketti pitää hyväksyä vielä loppuvuoden aikana EU-maiden parlamenteissa ja sen käsittely alkaa syyskuussa myös eduskunnassa. Kysyimme elpymispaketin merkityksestä tutkija Antti Ronkaiselta.
Paketti on Euroopan unionin kehityksen kannalta monellakin tavalla historiallinen.
Ensinnäkin unioni alkaa rahoittaa toimintaansa velalla. Paketti ei olisi ollut mahdollinen ilman brexitiä, sillä Iso-Britannia on perinteisesti vastustanut EU:n poliittisen yhteisön syventämistä yhteisvelan ja yhteisen turvallisuuspolitiikan muodossa.
Toiseksi unioni jakaa koronakriisistä kärsineille maille avustuksia, joita ei tarvitse maksaa takaisin. Paketin suurin taloudellinen voittaja lienee Italia, jonka asema muuttuu koronatukien myötä nettomaksajasta nettosaajaksi. Toinen suuri voittaja on Saksan vientiteollisuus, joka hyötyy keskeisten vientimaiden piristysruiskeesta. Saksa ei antanut koronatukia pelkästään epäitsekkäistä syistä.
Tukien jakaminen on selkeä muutos suhteessa eurokriisin aikaiseen tukipolitiikkaan, joka perustui tiukkaan julkisen talouden sopeutukseen ehdollistettuihin ja troikan valvomiin lainaohjelmiin. Muutos ei olisi ollut mahdollista ilman Saksan asennemuutosta.
Elpymispaketti tarkoittaa myös suurta etsikkoaikaa Suomen Eurooppa-politiikassa.
Suomen EU-politiikan kulmakivet ovat olleet Iso-Britannian vastustus poliittista yhteisöä ja Saksan vastustus löysempää finanssipolitiikkaa kohtaan. Paketti osoittaa, että pohjoisen nuukat nettomaksajamaat eivät kykene ilman Britanniaa estämään sellaista, mistä Saksa ja Ranska ovat saavuttaneet kompromissin.
Saksan ja Ranskan tulkinta paketin merkityksestä on kuitenkin täysin erilainen.
Saksa (ja Suomi) on korostanut järjestelyn kertaluonteisuutta ja sitä, että elpymisrahasto ei tarkoita pysyvän mekanismin luomista unionin yhteisvelan lisäämiseksi. Ranskan tuore Eurooppa-ministeri Clément Beaune on puolestaan sanonut, että kun tabu yhteisvelasta on kerran rikottu, siihen voidaan turvautua helpommin myös tulevissa kriiseissä.
Velka on määrä maksaa takaisin vuosina 2028-2058 ja sinä aikana Eurooppaa tulevat runtelemaan lukuisat kriisit. Lisäksi sijoittajat tuskin haluavat luopua sijoituskohteesta, jolla on kolmen A:n luottoluokitus ja EU-maiden yhteistakaus.
Unionin jatkoon vaikuttaakin keskeisesti se, valitseeko Saksa tulevissa kriiseissä kumppanikseen Ranskan vai pohjoisen nuukat maat.
Kun Saksa ja Ranska ovat löytäneet toisensa, seuraava suuri aloite voisi koskea esimerkiksi EU:n yhteistä turvallisuuspolitiikkaa. Toisaalta Saksa voi valita yhteistyön nuukien kanssa yhteisvaluutta eurossa tapahtuvien tulonsiirtojen ja yhteisvastuun estämiseksi. Tähän vaikuttaa poliittiset kehitykset niin Saksassa, Ranskassa kuin pohjoisissakin maissa.
Suomen tulee tiedostaa muuttunut tilanne ja oman Eurooppa-politiikan kivijalkojen mureneminen. Keskeiset kysymykset kuuluvat, millaista poliittista yhteisöä Suomi tavoittelee Euroopassa ja ennen kaikkea, keiden kanssa?
Tähän avautuu mahdollisuus paitsi elpymisrahaston eduskuntakäsittelyn yhteydessä, mutta ennen kaikkea hallituksen Eurooppa-poliittisessa selonteossa, jonka valmistelu alkaa niin ikään syksyllä.
Antti Ronkainen
Poliittisen talouden tutkija, Helsingin yliopisto
