Kuva:
Töissä EU:ssa 11.7.2024

Töissä EU:ssa – vinkit täydelliseen harjoitteluhakemukseen

Kevät ja kesä ovat EU:n harjoitteluhakujen kulta-aikaa. Avoinna ovat muun muassa Euroopan parlamentin, komission ja neuvoston harjoitteluhaut. Hakumenettely kannattaa ensin tutkia tarkkaan. Verkosta löytyy paljon tietoa, miten välttää yleisimmät sudenkuopat ja päästä mukaan loppukahinoihin yhdessä muiden virheettömän hakemuksen jättäneiden kanssa. Onnea ei kisassa tarvita, kyky noudattaa hakuohjeita on ainoa todellinen salainen ase.

Näin laadit täydellisen hakemuksen: Tutustu ohjeisiin ja noudata niitä

Harjoittelujakso EU-toimielimessä tai -virastossa on arvokas kokemus. EU-harjoittelijaksi ei haeta kesken opintojen, kuten Suomessa, vaan vasta tutkinnon suorittamisen jälkeen. Harjoittelusta maksetaan useimmiten pientä palkkaa ja paikkoja on tarjolla paljon. Ansioluettelossa harjoittelu painaa yllättävän paljon ja yllättävän pitkään, ja on siten varsin hyvä sijoitus.

Harjoitteluun hakee nuoria kaikista 27 EU:n jäsenmaasta. Kilpailu paikoista on kenties numeroiden valossa kovaa. Suomalaisilla on kuitenkin erinomaiset mahdollisuudet pärjätä. Haussa pärjäämisen salaisuus on nimittäin yksinkertaisesti se, että lukee huolella hakuohjeet ja noudattaa niitä tarkasti. Yleisimmät sudenkuopat on helppo välttää, ja silloin on jo ison askeleen edellä: jopa noin 70% hakemuksista hylätään puutteellisina tai virheellisinä! Loppukisa käydään lopulta paljon pienemmällä porukalla.

Hanki ensin tietoa hakumenettelystä

Yksityiskohtaiset ja liki täydelliset ohjeet hakemiseen saat verkosta. Komission Blue Book -sivuston tiedot koskevat monelta osin myös muita hakuja. Sivulta saat tietoa hakukriteereistä, neuvoja hakemiseen sekä vastauksia useimpiin kysymyksiin. Varaa aikaa ohjeiden opiskeluun ja tee itsellesi muistilista kaikesta tarvittavasta. Noudata ohjeita pilkulleen, niin onnistut.

Erittäin yksityiskohtaisia neuvoja (suomeksi!) saat hakemista käsittelevästä vajaan tunnin webinaarista, jonka tallenne löytyy Suomen EU-uraverkosto -nimisestä Facebook-ryhmästä. Webinaari (n. 15 min. kohdalta alkaen) keskittyy hakemusten sudenkuoppiin ja siihen, miten ne vältetään. Lue myös hyvin jäsennelty Irlannin European Movement-järjestön tuottama oivallinen Green Book -julkaisu harjoitteluista.

Näiden jälkeen voi alkaa tuntua vähän kuin olisit jo perillä kohteessa tai vähintäänkin oikeilla jäljillä. Hyvin valmisteltu on puoliksi tehty. Enää sinun tarvitsee laittaa mieluiten useampi kuin yksi hakemus sisään ja odottaa tuloksia.

Hakuja avoinna erityisesti kesäkuukausina

Kevät ja kesä ovat otollista hakuaikaa. Toukokuun alusta toukokuun loppuun on avoinna Euroopan parlamentin Schuman-haku, heinäkuun puoliväliltä elokuun loppuun komission Blue Book – nämä ovat hauista suurimmat ja suosituimmat. Elokuun lopulla avautuu myös neuvoston harjoitteluhaku. Harjoitteluhakuja on avoinna myös muina aikoina. Saat niistä tietoa helpoiten, jos seuraat EU:n henkilövalintatoimisto EPSO:n LinkedIn-sivua. Eräät haut tapahtuvat harvemmin, kuin kerran tai kahdesti vuodessa (kuten EU:n ulkosuhdehallinnon eli EEAS:n Junior Professionals in Delegation eli JPD -haku) tai ne ovat kestoltaan totuttua 3-6 kuukautta pidempiä ja lyhempiä (kuten vuoden mittainen Oikeusasiamiehen toimiston harjoittelu).

Laajan kuvan eri mahdollisuuksista saat EPSO:n sivuilta (työpaikat ja harjoittelupaikat/työharjoittelu). Pudotusvalikosta voit tarkastella erikseen jokaisen toimielimen tai viraston tarjontaa. Ei kovin käyttäjäystävällistä, myönnetään. Paremmin asiakaspalvelussa onnistuu jo edellä mainittu Irlannin julkaisu, jossa eri haut on lueteltu järjestyksessä tammikuusta joulukuuhun 2023.

Ennen harjoitteluun hakemista on tärkeää varata riittävästi aikaa hakuohjeisiin tutustumiseen ja noudattaa ohjeita tarkasti. Kuva: Ulkoministeriö

Miksi näin monta eri harjoittelua ja miksi hakea moneen?

Aivan kuten valtionhallinnossa Suomessa, EU:ssa on valtavasti erikoistumismahdollisuuksia ja näkökulmia EU-politiikkoihin on monia. Harjoittelijoita työllistävät toimielinten eli instituutioiden lisäksi myös EU:n kymmenet erillisvirastot. Suurin generalistien harjoitteluhaku Blue Book syöttää harjoittelijoita myös joihinkin virastoihin. Pienemmät hakuohjelmat voivat tarjota hyvät eväät opinnoissaan erikoistuneelle ja urallaan erikoistumaan haluavalle henkilölle.

Sinun kannattaa hakea useampaan, ellei peräti kaikkiin niihin harjoitteluihin, joihin täytät hakuvaatimukset. Pidä tavoitteenasi, että saat useita tarjouksia paikoista ja pääset valitsemaan. Harjoittelun EU:ssa voi tehdä vain kerran, joten valinnanmahdollisuutensa kannattaa maksimoida ja valita tarjotuista itselle mieleisin ja hyödyllisin harjoittelu.

EU ei sijaitse vain Brysselissä

Voit hakea aihe- tai paikallisväriä alkavalle EU-urallesi siten, että suoritat harjoittelun muualla kuin Brysselissä. Virastot ovat osa EU:n hallintokoneistoa, mutta usein niissä on oma henkensä ja meininkinsä. Esimerkiksi Tukholmassa sijaitseva Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus ECDC satsaa todella paljon henkilöstön viihtyvyyteen. Entä miltä kuulostaisi harjoittelu ParmassaWienissäKööpenhaminassaAmsterdamissaVarsovassa tai Vigossa? Entä Helsingissä? EU-maista ainoastaan Kroatialla, Bulgarialla ja Kyproksella ei ole paikallista virastoa.

Harjoittelusta virastossa voi olla myös yllättävän konkreettista hyötyä. Jos työtehtävät virastossa harjoittelun jälkeen kiinnostavat edelleen, voi työllistyminen määräaikaisella sopimuksella onnistua hiukan helpommin, kuin toimielimissä. Virastot myös tunnetaan siitä, että määräaikaisuudet muutetaan ennen pitkää ”vakituisiksi määräaikaisiksi” työsuhteiksi. Jatkomahdollisuuksia harjoittelun jälkeen saattaa olla tarjolla myös toimielimissä Brysselissä, mutta kilpailu paikoista on erittäin kovaa.

Harjoittelun monet hyödyt

EU-harjoittelu CV:ssä painaa kokemukseen kestoon nähden paljon, eikä sen merkitys vuosien saatossakaan juuri himmene. Erityisesti EU-uraa havitteleville harjoittelujakso EU-instituutiossa tai -virastossa on kiistaton meriitti. Harjoittelussa pääset verkostoitumaan laajasti ikäistesi kanssa kaikkialta Euroopasta ja saat arvokkaita henkilökohtaisia kontakteja harjoittelupaikkasi päälliköistä. Samalla kartutat kansainvälistä kokemustasi, josta on hyötyä millä tahansa työuralla. Huhutaan, että ystävyyksiä ja parisuhteitakin ehtivät monet harjoittelun lomassa solmia.

Kaikkiaan harjoittelujakso EU:ssa on kannattava sijoitus, hakeminen on työlästä muttei vaikeaa. Lämmin suositus siis tälle vaihtoehdolle ja tsemppiä hakemusten täyttämiseen!

Jenni Hakala
Erityisasiantuntija,
toimielinten väliset suhteet ja EU-rekrytoinnit, Suomen EU-edustusto

Kirjoitus on julkaistu alun perin 24.5.2023 Suomen EU-edustuston verkkosivuilla.