Töissä Brysselissä – kymmenen suomalaista tarinaa: Toinen kerta toden sanoo

Töissä Brysselissä – kymmenen suomalaista tarinaa

Antti Timonen

Antti Timonen, viestintästrategiayksikön päällikkö, Euroopan kansanpuolueen ryhmä (EPP) Euroopan parlamentissa

Oululainen Antti Timonen on työskennellyt Euroopan parlamentissa jo yli kymmenen vuotta. ”On mahtavaa, että voin vaikuttaa ja viedä maailmaa parempaan suuntaan.”

Miten päädyit nykyiseen tehtävääsi?

Aloitin kesällä 2003 Euroopan parlamentissa MEP Piia-Noora Kaupin avustajana. Olin Piia-Nooran kampanjapäällikkö vuoden 1999 eurovaaleissa, ja läpi päästyään hän pyysi minua avustajakseen. Hän kysyi kahdesti, ja toisella kerralla vastasin, että voin tulla, mutta vain puoleksi vuodeksi. Sille tielle jäin. Vuonna 2007 aloitin työt Euroopan kansanpuolueen parlamenttiryhmässä lehdistöneuvonantajana, minkä jälkeen siirryin vetämään ryhmän verkkoviestintäyksikköä kahdeksi vuodeksi.

Brysselistä palasin Suomeen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin lehdistöavustajaksi. Myöhemmän työn kannalta oli myös hyödyllistä nähdä, miten Suomen hallituksen kannat muodostuvat ja miten Suomi toimii Euroopan unionin neuvostossa. Vuoden 2012 lopussa tulin takaisin parlamenttiin aloittaakseni nykyisessä pestissäni EPP-ryhmän viestintästrategiayksikön päällikkönä.

Taustaltani olen kauppatieteilijä, olen opiskellut Helsingin kauppakorkeakoulussa ja Toulousessa.

Miten parlamentin ryhmät toimivat?

Parlamentin sykli on kolmijakoinen: lainsäädäntöehdotuksia työstetään ensin valiokunnissa, sitten ryhmissä ja lopuksi täysistunnoissa Strasbourgissa ja Brysselissä niistä äänestetään. EPP-ryhmään kuuluvat Euroopan unionin jäsenvaltioiden Eurooppa-myönteiset keskustaoikeistolaiset mepit. Ryhmään kuuluu neljä suomalaista meppiä: Sari Essayah (KD), Eija-Riitta Korhola (KOK), Sirpa Pietikäinen (KOK) ja Petri Sarvamaa (KOK). Jokaisessa valiokunnassa on ryhmämme neuvonantajia tukemassa meppien työtä. Kun ehdotus siirtyy ryhmän käsiteltäväksi, sitä työstetään jossakin EPP-ryhmän neljästä pysyvästä työryhmästä: talous ja ympäristö, talousarvio ja rakennepolitiikka, ulkosuhteet sekä oikeus- ja sisäasiat.

Ryhmässämme henkilöstöä on suunnilleen saman verran kuin meppejä, joita on 274. Lehdistö- ja viestintäpuolella meitä työskentelee lähes 80 henkilöä eri EU-maista.

Mitä työhösi kuuluu?

Vastaan EPP-ryhmän viestintästrategiasta ja eurovaalikoordinaatiosta. Jokainen työpäiväni on erilainen, ja joka kuukausi matkustan Strasbourgiin parlamentin täysistuntoihin. Ennen jokaista täysistuntoa taustoitamme toimittajia parlamentin käsittelyssä olevista aiheista. Tapaan myös paljon vierailijaryhmiä, puhun sidosryhmätilaisuuksissa ja sijaistan ryhmämme päätiedottajaa mm. lehdistötilaisuuksissa.

Viestinnässämme on kaksi tasoa: ryhmänä viestimme tiiviisti Brysselissä olevien kirjeenvaihtajien kanssa EU-mediaa kiinnostavista aiheista, kun taas ryhmän kansalliset lehdistöneuvonantajat viestivät prioriteettiaiheista kotimaihinsa päin median kiinnostuksen mukaan. Esimerkiksi komission hiljattain julkaisema ilmasto- ja energiapaketti on hyvä esimerkki: mietimme, teemmekö aiheesta tiedotteen, ja ketkä mepit ryhmästämme aihetta kommentoisivat. Käytämme paljon myös videoita ja sosiaalista mediaa.

Miten lähestyvät Euroopan parlamentin vaalit vaikuttavat työhösi?

Parlamentissa työtahti tiivistyy, koska keskeneräiset asiat on saatava päätökseen ennen huhtikuun lopussa alkavaa vaalitaukoa. Vaalivalmistelut alkoivat osaltamme viime vuoden alussa.

Parlamentin poliittiset ryhmät eivät varsinaisesti tee vaaliviestintää, vaan Eurooppa-puolueet ja kansalliset puolueet ovat pääroolissa. Voimme kuitenkin auttaa meppejä kertomaan mitä he tekevät parlamentissa, miten se hyödyttää kansalaisia ja mitkä ovat heille tulevan kauden painopisteitä. Tärkeimmät vaaliteemat meille ovat terve talous, työllisyys, koulutus ja niihin liittyvä vapaa liikkuvuus. Valmistaudumme myös siihen, että vaalitaistossa ryhmäämme vastaan hyökätään.

Miten poliittisiin ryhmiin on mahdollista hakeutua töihin? Onko kaikilla EPP-ryhmässä työskentelevillä samanlainen poliittinen tausta?

Poliittiset ryhmät hoitavat itse rekrytointikilpailut parlamentin henkilöstöhallinnon kanssa. Kuka tahansa voi hakea, mutta tehtävään valitulla täytyy olla ryhmään kuuluvien meppien luottamus.

Ryhmissä on erilaisia virkoja. Korkeamman tason virkamiehet ovat suurin osa poliittisesti aktiivisia. On etu, että tuntee ihmiset puolueessa. Monet ovat aiemmin työskennelleet meppiavustajana. Ryhmässä työskentelee myös joitakin poliittisesti sitoutumattomia virkamiehiä. Itselläni on pysyvä virkasuhde.

Mikä on työsi suola?

Parlamentissa on tarjolla paljon erilaisia työtehtäviä ja virkamiesten työsuhteeseen kuuluva virkamieskierto takaa työn mielekkyyden. Nykyinen tehtäväni on kolmas työni seitsemän vuoden sisällä, tässä välissä ehdin työskennellä Suomessakin.
Täällä ollaan yhteiskunnallisen vaikuttamisen keskipisteessä. Joka aamu, kun herään, on mahtavaa tietää, että työlläni on vaikutusta. Parlamentti on dynaaminen työpaikka.

——————————————————————————————————————–

  • Euroopan parlamentissa on tällä hetkellä 7 poliittista ryhmää: Euroopan kansanpuolueen ryhmä, Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien ryhmä, Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmä, Vihreät / Euroopan vapaa allianssi – ryhmä, Euroopan konservatiivit ja reformistit, Euroopan yhtyneen vasemmiston konfederaatioryhmä/Pohjoismaiden vihreä vasemmisto sekä Vapaa ja demokraattinen Eurooppa. Ryhmien lisäksi parlamentissa on joitakin kymmeniä sitoutumattomia meppejä.
  • Poliittiset ryhmät vastaavat itse rekrytoinnistaan. Hakuilmoitukset ovat usein nettisivuilla tai lehdissä.
  • Haettavissa olevia tehtäviä on assistenttitasolta korkealle virkamiestasolle  (temporary agents, contract agents).
  • Työsuhteet ovat pysyviä tai määräaikaisia.

Euroopan parlamentin vaalit 22.-25.5.2014.

Parlamenttiryhmien verkkosivut

Teksti: Maria Nurmi /> Kuva: Pekka Mustonen