Kuukauden kysymys: Miten käy Schengenin?
Schengen-alueen vapaa liikkuvuus on ollut koetuksella koronakriisin aikana. Kaikki Schengen-maat ovat käytännössä sulkeneet ulkorajansa muulta kuin välttämättömältä liikenteeltä ja suurin osa maista rajoittaa liikkuvuutta myös sisärajoilla. Kysyimme Schengenin tulevaisuudesta tutkija Saila Heinikoskelta.
Vaikka tilanne voi vaikuttaa synkältä, on syytä pitää mielessä, että myös EU-kansalaisten liikkuvuutta rajoittaville toimille löytyy oikeudellinen perusta. Vapaan liikkuvuuden direktiivin mukaan EU-kansalaisten liikkuvuutta voidaan rajoittaa ”mahdollisesti epidemian aiheuttavan taudin” perusteella. Schengenin rajasäännöstö taas sallii sisärajavalvonnan palauttamisen jäsenmaahan yleiseen järjestykseen tai sisäiseen turvallisuuteen kohdistuvan uhkan perusteella, ja Euroopan komissio on katsonut koronaviruksen voivan muodostaa tällaisen uhkan.
Nyt kahden kuukauden jälkeen rajat alkavat pikkuhiljaa avautua. Baltian maat lopettivat maiden välisen sisärajavalvonnan toukokuun puolivälissä, ja samaan aikaan työmatka- ja muuta välttämätöntä liikennettä avattiin laajemmin myös muissa maissa, kuten Suomessa. Myös komissio esitti suosituksensa asteittaiseen sisärajojen avaamiseen.
Pysyvä sisärajavalvonta poikkeuksesta säännöksi?
Toisaalta väliaikaistoimeksi tarkoitetusta sisärajavalvonnasta näyttää tulleen jonkinlainen sääntö Schengen-alueella. Kuudessa Schengen-maassa (Saksa, Ranska, Itävalta, Ruotsi, Tanska ja Norja) valvontaa on jatkettu yhtäjaksoisesti kohta yli viisi vuotta, sillä maat ovat ilmoittaneet jatkavansa valvontaa vähintään loppusyksyyn 2020 saakka. Yhteisen lainsäädännön kannalta on huolestuttavaa, että Schengen-säännöstöä tulkitaan eri tavoin: kuuden kuukauden enimmäisajanjaksosta ei tarvitse välittää, kunhan muistaa ilmoittaa puolen vuoden välein jatkavansa valvontaa.
On selvää, että pysyvä sisärajavalvonta Schengen-alueella ei ole kestävä ratkaisu. Komissio onkin luvannut esittää uudistuksia Schengenin rajasäännöstöön. Sisäasioiden komissaari Ylva Johansson paljasti toukokuussa Euroopan parlamentin valiokunnassa, että ehdotuksiin kuuluu muun muassa sisärajavalvonnan korvaamista maansisäisillä poliisitarkastuksilla sekä tehokkaampia teknologiaratkaisuja ja jäsenvaltioiden välistä koordinaatiota.
Uusi Schengen?
Schengeniä siis uudistetaan vastaamaan paremmin tulevaisuuden haasteisiin. Uudistuksessa on kuitenkin tärkeää pitää mielessä muutama asia.
On ensinäkin tärkeää, että yhteisten EU-sääntöjen soveltamisesta vallitsee yhteisymmärrys. Sääntöjen tulee olla niin selkeät ja yksiselitteiset, että jäsenvaltiot eivät voi esimerkiksi kikkailla eri artikloja yhdistellen ja jatkaa sisärajavalvontaa ilman takarajaa.
Toiseksi on syytä muistaa, että vapaa liikkuvuus on toistaiseksi sijoittunut aina kärkeen, kun EU-kansalaisilta on kysytty heidän eniten arvostamiaan asioita unionissa. Vapaa liikkuvuus ei tarkoita vain oikeutta tehdä työtä ja opiskella muissa maissa, vaan myös sujuvaa matkustamista yli rajojen ilman passintarkastuksia. On hyvä kysymys, säilyykö vapaa liikkuvuus yhtä tärkeänä kansalaisille myös koronakevään jälkeen vai halutaanko liikkuvuuden olevan jopa vähemmän vapaata.
Kolmanneksi yhdenvertaisuudesta on pidettävä huolta. Vaikka koronakriisin jälkeen sisärajoja aletaan avata asteittain naapurimaista lähtien, tarkastuksia tai käännyttämisiä ei saa tehdä kansalaisuuden perusteella. Schengen-alue tarkoittaa rajavalvonnan puuttumista maantieteellisellä alueella, ei ihmisten liikkuvuusoikeuksia. Jokaisella tulee olla mahdollisuus liikkua Schengen-alueella ilman rajatarkastuksia, samoin kuin jokaisella on oikeus liikkua vapaasti tietyn maan sisällä.
Järkevillä uudistuksilla voidaan saada aikaan Schengen-alue, jossa sääntöjä noudatetaan yhdenmukaisesti, unionin legitimiteetti säilyy ja sisärajojen ylittämismahdollisuus ei riipu passista.
Saila Heinikoski, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija
