Kuva: Eurooppatiedotus
Uutinen 18.8.2021

Miltä näyttää avoimen Euroopan tulevaisuus? Osallistu keskusteluun Turun Eurooppa-foorumissa!

Turun Eurooppa-foorumi kokoaa suomalaisvaikuttajat ja kansalaiset keskustelemaan EU:n tulevaisuudesta sekä Suomen roolista Euroopassa 25.–27. elokuuta 2021. Ulkoministeriön Eurooppatiedotus järjestää perjantaina 27. elokuuta keskustelutilaisuuden, jonka aiheena on vapaan liikkuvuuden tulevaisuus EU:ssa koronapandemian jälkeen. Koko Eurooppa-foorumin ohjelmaa on mahdollista seurata verkossa. Eurooppa-foorumilla on tänä vuonna myös Euroopan tulevaisuuskonferenssin alatapahtuman status ja tehtävä.

Vapaa liikkuvuus on yksi EU:n saavutuksista. Tämä unionin kulmakivi on kuitenkin kokenut kovia koronapandemian aikana. Miltä näyttää avoimen ja rajattoman Euroopan tulevaisuus koronakriisin jälkeen? Tätä pohtimassa ovat Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Saila Heinikoski, MEP Sirpa Pietikäinen sekä Ninni Norra, joka toimii kansalaisedustajana Euroopan tulevaisuuskonferenssin täysistunnossa. Keskustelua moderoi toimittaja Eeva Lehtimäki.

Eurooppatiedotuksen tilaisuus järjestetään perjantaina 27.8. klo 16 hotelli Radisson Blu Marina Palacessa Turussa. Koronavirustilanteen vuoksi paikalla olevan yleisön määrää rajoitetaan, mutta keskustelua voi seurata livenä verkossa. Kysymyksiä ja kommentteja voi lähettää Turun Eurooppa-foorumin tapahtumasivulla chatin kautta sekä Twitterissä aihetunnisteella #eurooppafoorumi. Kaikki Turun Eurooppa-foorumin keskustelut tallennetaan, ja ne ovat katseltavissa myöhemmin YouTubesta.

Turun Eurooppa-foorumi tarjoaa avoimen foorumin yhteiskunnalliselle keskustelulle, jossa pohditaan Suomen tämän hetkistä ja tulevaa roolia Euroopassa ja Euroopan unionissa. Tapahtuma järjestetään nyt neljättä kertaa, ja siitä on tulossa jokavuotinen politiikan ja talouden syyskauden avaus Suomessa.

Osallistu keskusteluun Euroopan tulevaisuudesta

Eurooppatiedotuksen järjestämä tilaisuus Turussa on osa Euroopan tulevaisuuskonferenssia. Konferenssin ideana on käydä vilkasta ja avointa EU-keskustelua kansalaisten kanssa kaikissa jäsenmaissa, ja rakentaa kansalaisten esiin nostamien asioiden pohjalta Euroopan tulevaisuutta. Yksi osa Euroopan tulevaisuuskonferenssia on kaikille avoin verkkofoorumi. Siellä jokainen voi vapaasti jakaa ajatuksiaan EU:sta ja sen tulevaisuudesta. Keskustelua kannustetaan käymään esimerkiksi arvoista, ilmastonmuutoksesta, taloudesta, terveydestä ja koulutuksesta.

Tapahtumien järjestäjät voivat ilmoittaa tilaisuudestaan etukäteen foorumissa ja kertoa jälkikäteen keskusteluista. Kaikki halukkaat voivat järjestää omia tilaisuuksiaan.

Tervetuloa mukaan!

#eurooppafoorumi #SinunTulevaisuutesi