Suomi ja EU:n tulevaisuus -kiertue starttaa Turusta

Keskustelu EU:n tulevaisuudesta ja Suomen linjasta on jälleen ajankohtainen. EU:n yhtenäisyys, brexit, muuttoliike, turvallisuushaasteet ja euron tulevaisuus askarruttavat monia niin meillä kuin muualla Euroopassa.

Uutinen 15.8.2017

Suomen aloitteet etenivät Eurooppa-neuvostossa

Brysselissä torstaina 21. maaliskuuta kokoontuneet EU-maiden johtajat osoittivat vahvaa tukea Ukrainalle ja edistivät Euroopan puolustusvalmiutta ja -kykyä.

Uutinen 22.3.2024

Valtionavustukset kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen vuodelle 2024 myönnetty

Valtioneuvoston kanslia on myöntänyt yhteensä 445 000 euroa valtionavustusta kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen. Tukea saa 19 järjestöä, ja tuettuja hankkeita on 22.

Uutinen 13.3.2024

EU-vaalit 2024 – mitä, missä, milloin?

Seuraavat Euroopan parlamentin vaalit järjestetään kesäkuussa 2024. Suomessa vaalipäivä on sunnuntai 9.6.2024. Vaaleissa valitaan jäsenet Euroopan parlamenttiin seuraavalle viiden vuoden kaudelle 2024–2029. Yhteensä parlamentin jäseniä eli meppejä valitaan 720, joista 15 Suomesta.

Uutinen 1.3.2024

Komission suositus päästövähennystavoitteeksi vuodelle 2040 julkaistu – tavoitteena ilmastoneutraalius vuoteen 2050 mennessä

Euroopan komissio julkaisi 6.2 päästövähennystavoitetta vuodelle 2040 sekä teollista hiilenhallintaa koskevat tiedonannot. Ne painottavat puhtaiden ratkaisujen ja hiilensidonnan tärkeyttä tavoitteiden saavuttamiseksi.

Ajankohtaista 23.2.2024

Kuukauden kysymys: Entä jos Suomi olisi vuonna 1994 valinnut toisin?

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Suomessa järjestettiin neuvoa antava kansanäänestys EU-jäsenyydestä. Tiedotuspäällikkö Ismo Ulvila komission Helsingin-edustustosta pohtii, miten asiat voisivat olla, jos Suomen valinta olisi ollut toisenlainen.

Kuukauden kysymys 22.2.2024

Töissä EU:ssa – tähtäimessä vihreä siirtymä ja tasa-arvokysymykset

Amaya Einola työskentelee komissiossa kestävän kehityksen ja tasa-arvoteemojen parissa. Euroopan kestävän kehityksen rahaston yksikössä työhön kuuluu läheinen yhteistyö eurooppalaisten kehityspankkien kanssa, ja tavoitteena on rakentaa toimivia yhteistyömalleja julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Kysyimme Einolalta, mikä työssä motivoi, ja mitä vinkkejä hän antaisi EU-urasta kiinnostuneelle.

Töissä EU:ssa 13.2.2024

Töissä EU:ssa – edustuston päällikkönä

Euroopan komissiolla on jokaisessa EU-jäsenmaassa edustusto, joiden tehtävänä on muun muassa käydä EU:sta vuoropuhelua jäsenmaan ministeriöiden ja muiden päättävien tahojen sekä ja intressiryhmien kanssa. Tietoa jaetaan erityisesti komission aloitteista ja roolista sekä yleisemmin EU:n toiminnasta. Maria Blässar työskentelee komission Suomen-edustuston päällikkönä Helsingissä. Kysyimme häneltä, mikä työssä on parasta, ja millaisia vinkkejä hän antaisi EU:n tarjoamista uramahdollisuuksista kiinnostuneelle.

Töissä EU:ssa 6.2.2024

EU vahvisti pitkäaikaisen tuen Ukrainalle – pääministeri Orpo tyytyväinen

Valtioneuvoston viestintäosasto, tiedote 1.2.2024

Ajankohtaista 2.2.2024

Eurooppatiedotus mukana Educa-messuilla

Opetus- ja kasvatusalan Educa 2024 -messut pidetään Helsingin Messukeskuksessa 26.–27.1.2024. Eurooppatiedotus vierailee ulkoministeriön osastolla 6n50 ja tarjoaa materiaaleja ajankohtaisista EU-aiheista.

Uutinen 19.1.2024

Hallitus linjasi Suomen EU-politiikan avaintavoitteita

EU-ministerivaliokunta linjasi hallitusohjelman mukaisesti Suomen EU-poliittiset avaintavoitteet tuleville vuosille. Niillä vaikutetaaan EU:n strategiseen ohjelmaan, joka määrittelee EU:n tavoitteet vuosille 2024 - 2029. EU-maiden johtajat päättävät ohjelmasta kesäkuun europarlamenttivaalien jälkeen.

Ajankohtaista 18.1.2024