Brexit-niksit 3.0: Verkkokauppaostokset Britanniasta
Brexitin siirtymäkauden päättymisen jälkeen eli 1. tammikuuta 2021 alkaen tavaroiden vapaa liikkuvuus EU-maiden ja Ison-Britannian välillä päättyy. Tämä tarkoittaa muutoksia verkko-ostoksien tekemiseen EU-maiden ja Ison-Britannian välillä.
”Olen tilaamassa vaatteita Britanniasta 31.12.2020 jälkeen. Mitä minun tulisi ottaa huomioon?”
Siirtymäkauden loputtua Britanniasta Suomeen saapuvia lähetyksiä kohdellaan kuten muista kolmansista maista, esimerkiksi Yhdysvalloista saapuvia tuotteita. Toisin sanoen tuotteet on tullattava ja niistä on maksettava arvonlisävero sekä mahdollinen tullimaksu. Näiden suuruutta voi arvioida esimerkiksi Tullin laskurin avulla
Jos tavaroiden kuljetus on alkanut ennen eropäivää, niitä kohdellaan Suomeen saapuessa unionitavarana eikä tulliselvitystä tarvita. Jos tavaroiden kuljetus kuitenkin alkaa vasta eropäivän jälkeen, on lähetys tulliselvitettävä ja maahantuonnin verot maksettava, vaikka tilaus olisikin tehty ennen eropäivää.
”Olen tilannut brittiverkkokaupoista säännöllisesti ravintolisiä tai lääkkeitä. Vaikuttaako brexit tähän?”
Ihmisten ja lemmikkieläinten lääkevalmisteiden maahantuontisäännökset Britanniasta EU-alueelle muuttuvat 1.1.2021 lähtien. Britannia siirtyy kolmannen maan asemaan, eikä Britannia kuulu ETA-alueeseen. Lääkevalmisteiden tilaaminen postitse ETA-alueen ulkopuolelta on kielletty kokonaan, joten Isosta-Britanniasta ei saa enää 1.1.2021 alkaen vastaanottaa lääkkeitä postitse. Lisätietoa lääkkeiden tilaamisesta löydät Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean sivuilta.
Ravintolisien tilaamiselle ei ole rajoituksia ja yksityishenkilö voi tilata ravintolisiä kuten vitamiineja myös EU:n ulkopuolelta.
Lisätietoa brexitin vaikutuksista henkilöasiakkaan verkkokauppatilauksiin löydät Tullin sivuilta.
Artikkelia päivitetty 14.1.2021. EU ja Britannia saivat tulevaa suhdetta koskevat neuvottelut päätökseen 24.12.2020. Artikkelia on päivitetty sopimuksen syntymisen jälkeen lääkevalmisteiden maahantuonnin osalta.