Kategoria: EUE-kolumni, 2017

Pysyvä rakenteellinen yhteistyö antaa raamit EU:n puolustusyhteistyön kehittämiselle

EU:n puolustusyhteistyöstä käytävään keskusteluun on viimeisen reilun vuoden aikana ilmestynyt lukuisia hämmentäviä, mutta tärkeitä kirjainlyhenteitä. Yksi niistä sai kuluvalla viikolla laajasti julkisuutta presidentinvaalitenttiä myöten, kun EU:n ulko- ja puolustusministerit antoivat lähtölaukauksen Lissabonin sopimukseen sisältyvälle pysyvälle rakenteelliselle yhteistyölle (PRY).

EUE-kolumni 20.11.2017

Minne menet, eurooppalainen liikennepolitiikka?

Kerro, kerro kuvastin, miltä näyttää eurooppalainen liikenne vuonna 2050? Onko kapteeni komentosillallaan historian pölyttämä, täyttyykö taivas droneista ja tarttuvatko ihmisen kämmenet enää auton rattiin?

EUE-kolumni 3.11.2017

Jätesäädökset: kiertotalouden kivijalka

Komissio vie tarmolla eteenpäin laajaa kiertotalouspakettiaan, jolla tavoitellaan raaka-aineiden pidempiaikaista hyödyntämistä tuotannossa, kulutuksessa ja palveluissa.

EUE-kolumni 25.8.2017

EUE-kolumni: Rajatarkastus uusiksi – EU-rajoille tulossa tiukempi kontrolli

Pääsevätkö Ivan ja Mary Ruisrockiin vuonna 2025 vai pysähtyykö matka EU:n tehostuviin tarkastusprosesseihin? EU kehittää rajavalvontaa liikkumisen ja turvallisuuden parantamiseksi sekä laittoman oleskelun ehkäisemiseksi. Tulevaisuudessa viisumivelvollisen Ivanin ja viisumivapaan Maryn matkaan liittyy uusia vaiheita ennen kuin he voivat tanssia Ruisrockissa.

EUE-kolumni 10.8.2017

EUE-kolumni: EU pelastamassa miljoonia kansalaisia työperäiseen syöpään sairastumiselta ja kuolemiselta

Jopa kymmenet miljoonat ihmiset altistuvat työssään Euroopan unionissa säännöllisesti syöpävaarallisille aineille. Työperäiseen syöpään kuolee vuosittain yli 100 000 ihmistä. Syöpä on keskeisin työperäisten kuolemien syy unionissa; se aiheuttaa niistä yli puolet. Tilanne on järkyttävä. EU:n jäsenvaltiot hyväksyivät 11. heinäkuuta direktiivin, jolla näiden kuolemien määrää pyritään merkittävästi vähentämään.

EUE-kolumni 24.7.2017

EUE-kolumni: Etelänaapuri Viro EU-neuvoston kipparina seuraavan puolivuotiskauden

Naapurimaamme Viro on nyt ottanut viestikapulan Maltalta ja aloittaa kuuden kuukauden jaksonsa neuvoston puheenjohtajamaana. Viron pj-kausi aikaistui puolella vuodella Iso-Britannian ilmoitettua tulevasta erostaan ja vetäydyttyä sitä myöten suunnitellusta vetovuorostaan. Ketterä etelänaapuri on kuitenkin valmistautunut koitokseen tehokkaasti ja pikavauhtia!

EUE-kolumni 17.7.2017

EUE-kolumni: ECHAlle täysi kymppi

EU:n kemikaalivirasto ECHA täytti kesäkuussa 10 vuotta. Sankari juhli kotonaan, Helsingin Annankadun varrella olevassa, vehreää Vanhan kirkon puistoa vastapäätä olevassa viehättävässä talossaan. Onnittelijoita oli paikalla suuri määrä: vanhoja tuttuja, isät ja äidit, kummit ja kaverit, me viraston pihtisynnytyksessä mukana olleet, myöhemmissä vaiheissa sen hallintoelimissä toimineet, valtioneuvosto pääministeri Sipilän johdolla, Helsingin kaupungin johtoa, komissaareja ja ministereitä.

EUE-kolumni 12.7.2017

EUE-kolumni: Malta: Pieni ja vahva

Maltan ensimmäinen EU-puheenjohtajuuskausi tuli kesäkuun vaihtuessa päätökseen ja neuvoston ohjat otti etelänaapurimme Viro. Viime viikolla käytävillä olikin huomattavissa ennusmerkkejä muutoksesta. Virolaisten askel alkoi kiihtyä, kun taas Maltalla tietoisuus kalkkiviivoista toi rentoutta askellukseen. Historiaan Maltan kaudelta jäänee ainakin roaming-lisämaksujen päättyminen sekä komission kasvava aloitteellisuus sosiaalisen Euroopan rakentamisessa. Myös Brexit-neuvottelut käynnistyivät.

EUE-kolumni 10.7.2017

EUE-kolumni: LGBTI-oikeudet ovat EU:ssa edenneet, mutta ihmisoikeudet vaativat jatkuvaa työtä

"Täällä kannattaa tarttua tilaisuuteen, ottaa lennosta koppi", sanoo EU:n instituutioissa jo lähes 13 vuotta viihtynyt Maria Lensu. Hänelle kopit ovat merkinneet mielenkiintoista työtä ihmisoikeuksien ja humanitäärisen avun parissa ja tuorein vaihdos vei Lensun Egypti-asioiden pariin. Oloa Brysselin kiireissä helpottaa sporttinen elämäntapa ja perheen apuun aika ajoin kiirehtivä aupair-taata.

EUE-kolumni 30.6.2017

EUE-kolumni: EU:n puolustusyhteistyö arkipäiväistyy

Puolustus on siitä harvinainen politiikanala, että yli valtio- ja puoluerajojen EU:lta vaaditaan nykyistä jämerämpiä toimia. Kun komissio 7. kesäkuuta 2017 esitteli ajatuspaperin Euroopan puolustuksen tulevaisuudesta, ei ollutkaan yllätys, että kaikki skenaariot veivät kohti syvempää yhteistyötä. Vauhdista ja reitistä on näkemyseroja, mutta suunta on selvä.

EUE-kolumni 15.6.2017

EUE-kolumni: Sisämarkkinoiden hyödyt on kuvattava ja selitettävä yhä uudestaan, konkreettisin esimerkein

Suomen pysyvän EU-edustuston Antici-virkamiehenä toiminut Teemu Sepponen siirtyy uusiin tehtäviinsä Helsinkiin toukokuun alussa. Sepponen kirjoittaa läksiäiskirjoituksessaan kokemuksistaan vuosien varrelta EU-tehtävissä.

EUE-kolumni 17.5.2017

Viikko EU-historiaa: EPPO

Unionissa on yhden viikon aikana tehty moneen otteeseen historiaa. Roomassa juhlittiin 25. maaliskuuta Euroopan integraation 60-vuotista taivalta ja valettiin uskoa yhteiseen tulevaisuuteen.

EUE-kolumni 3.4.2017

EU hyvä vai huono – kansalaiset vastaavat

Kansa on puhunut – tällä kertaa Euroopan parlamentin mielipidemittauksessa. Näinä myrskyisinä aikoina on päättäjille huojentavaa lukea, ettei unionin kannatus ole kärsinyt Brexit-puheista tai pakolaistilanteesta. Mittarit eivät kuitenkaan ole tae siitä, että poliittiset tyrskyt EU-maissa on vältetty.

EUE-kolumni 3.1.2017