Kolumni: Kriisinhallintaa ja syvempää EMUa raiteet kolisten

Euroalueen talouskriisiin on pyritty vastaamaan kahdella raiteella: yhtäältä hoitamalla akuuttia ja pitkittynyttä kriisiä siihen tarkoitetuilla välineillä ja toimenpiteillä sekä toisaalta luomalla talous- ja rahaliittoon uutta arkkitehtuuria, jotta vastaavat virheet eivät toistuisi tulevaisuudessa. Visiot kriisinhallinnasta ja EMU:n tulevaisuudesta uhkaavat kuitenkin kolahtaa monessa kohdin yhteen.

Uutinen 5.10.2012

Rajatonta riemua Lappeenrannassa perjantaina:

EU arjessa -kiertue tuo EU-vaikuttajia Lappeenrantaan perjantaina 5.10.

Uutinen 4.10.2012

Arktiset asiat esillä Euroopan unionissa

Arktista aluetta koskevat kysymykset ovat pitkään poreilleet pinnan alla Euroopan unionissa. Tosin talouskriisi sekä arabikevään mullistukset ovat osaltaan lykänneet arktisten kysymysten käsittelyä. Kesällä EU-komissio viimein esitteli pitkään valmistelemansa raportin, jossa luotiin katsaus vuoden 2008 arktisen tiedonannon jälkeen tapahtuneeseen kehitykseen ja tulevaisuuden näkymiin. 

Uutinen 3.10.2012

Reilu Eurooppa?

Uutinen 3.10.2012

Kielitaito on valttia EU:n tuomioistuimessa

EU-tuomioistuimessa ovat käytössä kaikkien kahdenkymmenenseitsemän EU-jäsenmaan viralliset kielet. Oikeudenkäyntikieli vaihtelee vastaajasta riippuen mutta tuomioistuimen yhteinen kieli on ranska. Tuomioistuimen käännösyksikössä kuhinaa riittää: siellä työskentelee yli 900 henkilöä eli lähes puolet koko tuomioistuimen henkilöstömäärästä.

Uutinen 3.10.2012

Urheilu yhdistää – hyvässä ja pahassa

Missä EU:n neuvoston alaisessa työryhmässä ovat viimeisen vuoden ajan useasti toistuneet termit kuten huumekauppa, rahanpesu, järjestäytynyt rikollisuus, ihmiskauppa, Europol, Interpol ja poliisiyhteistyö? Vastaus on – luonnollisesti – urheilutyöryhmä.

Uutinen 2.10.2012

EU saa ensi kesänä uuden virallisen kielen

Kroatia lähenee EU-jäsenyyttä, jonka on määrä toteutua 1. heinäkuuta 2013. Näin EU saa 28. jäsenmaansa ja 24. virallisen kielen. Maan EU-jäsenyyden myötä eurooppalaisille avautuu uusi näkymä eteläslaavilaiseen kieleen ja rikkaaseen kirjalliseen perinteeseen.

Uutinen 2.10.2012

Tänään juhlitaan Euroopan kielellistä rikkautta

Euroopan komission ja Euroopan neuvoston yhdessä järjestämä Euroopan kielten teemapäivä 26.9. käynnistyy tänä vuonna yhdennentoista kerran. Euroopan kielten päivän tarkoitus on edistää Euroopan monikielisyyttä ja kannustaa ihmisiä tutustumaan vieraisiin kieliin ja kulttuureihin. Kansalaisten kielellinen osaaminen luo mahdollisuuksia ja silottaa kulttuurienvälisiä eroavaisuuksia.

Uutinen 26.9.2012

CAP – kohti vihreämpää maatalouspolitiikkaa?

Euroopan komission ehdotukset EU:n yhteisestä maatalousohjelmasta rahoituskaudella 2014-2020 ovat parhaillaan Euroopan parlamentin käsiteltävänä. Ympäristöpoliittisten tavoitteiden ajaminen uudessa maatalousohjelmassa on asiantuntijoiden mukaan ensisijaisen tärkeää.

Uutinen 25.9.2012