Saavutettavuustyökalut

Luova Eurooppa

Uutinen 25.11.2014

Kaikki kahtena

Uutinen 7.11.2014

EU-perusteos

Uutinen 24.10.2014

Helsingissä: EU-kansanäänestyksestä 20 vuotta

Tänä syksynä tulee kuluneeksi 20 vuotta Suomen EU-kansanäänestyksestä. Lokakuun 16. päivänä vuonna 1994 järjestetty neuvoa-antava kansanäänestys liittymisestä Euroopan unionin jäseneksi on edelleen toinen itsenäisyytemme aikana järjestetty kansanäänestys. Sitä edelsi aktiivinen ja lähes koko kansakuntaa koskettanut keskustelu Suomen suunnasta. Jäsenyyden puolesta kansanäänestyksessä äänensä antaneista oli lopulta 56,9 prosenttia ja sitä vastaan 43,1 prosenttia. Äänestysprosentti oli 74.

Uutinen 15.10.2014

Suomen EU-kansanäänestyksestä 20 vuotta

Tänä syksynä tulee kuluneeksi 20 vuotta Suomen EU-kansanäänestyksestä. Lokakuun 16. päivänä vuonna 1994 järjestetty neuvoa-antava kansanäänestys liittymisestä Euroopan unionin jäseneksi on edelleen toinen itsenäisyytemme aikana järjestetty kansanäänestys. Sitä edelsi aktiivinen ja lähes koko kansakuntaa koskettanut keskustelu Suomen suunnasta. Jäsenyyden puolesta kansanäänestyksessä äänensä antaneista oli lopulta 56,9 prosenttia ja sitä vastaan 43,1 prosenttia. Äänestysprosentti oli 74.

Uutinen 3.10.2014

Eurooppatiedotus mukana Helsingin kirjamessuilla

Eurooppatiedotus on mukana Helsingin Kirjamessuilla 23.-26. lokakuuta. Löydät meidät osastolta 7e54.

Uutinen 1.10.2014

Suomi ja EU:n ulkosuhteet – Missä mennään kauppasuhteissa USA:n ja Venäjän kanssa?

EU:n ja USA:n väliset vapaakauppaneuvottelut etenevät, mutta hitaasti. Mitä USA-vapaakauppasopimus toisi tullessaan?

Uutinen 15.9.2014

17.9. Tampereella: Ministeri Toivakan vierailuluento

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka alustaa aiheesta

Uutinen 12.9.2014

Suomen EU-kansanäänestyksestä 20 vuotta

Tänä syksynä tulee kuluneeksi 20 vuotta Suomen EU-kansanäänestyksestä. Lokakuun 16. päivänä vuonna 1994 järjestetty neuvoa-antava kansanäänestys liittymisestä Euroopan unionin jäseneksi on edelleen toinen itsenäisyytemme aikana järjestetty kansanäänestys. Sitä edelsi aktiivinen ja värikäs lähes koko kansakuntaa koskettanut keskustelu Suomen suunnasta. Jäsenyyden puolesta kansanäänestyksessä äänensä antaneista oli lopulta 56,9 prosenttia ja sitä vastaan 43,1 prosenttia. Äänestysprosentti oli 74.

Uutinen 9.9.2014

EU-ruuan juurille – Aiheena Eläinten hyvinvointi Turussa

Ulkoministeriön Eurooppatiedotus ja maa- ja metsätalousministeriö järjestävät yhteistyössä EU-ruuan juurille –keskustelutilaisuuksien sarjan kuluvan vuoden aikana. Keväällä olivat vuorossa Kuopio ja Oulu. Syksyllä sarja jatkuu Turussa järjestävässä tilaisuudessa maanantaina 15. syyskuuta. Aiheena on EU:n maatalouspolitiikka ja eläinten hyvinvointi.

Uutinen 20.8.2014

16.–18.7. Ulkoministeriö mukana Porin SuomiAreenassa

Ulkoministeriö Porin SuomiAreenassa – Kolme ministeriä, globaali kesäkoulu ja rap-artisti Signmark

Uutinen 14.7.2014

9.5. Helsingissä: Eurooppatiedotus mukana Eurooppa-päivän tapahtumassa

Eurooppatiedotus on mukana Eurooppa-päivän tapahtumassa Helsingissä, Lasipalatsin Bio Rexissä 9. toukokuuta. Ohjelmassa on muun muassa musiikkiesityksiä ja vaalipaneeli.

Uutinen 7.5.2014

12.4. Rovaniemellä: ulkoministeri Tuomioja & Suomen arktiset tavoitteet

UM:n Eurooppatiedotus ja Arktinen keskus järjestävät lauantaina 12.4. avoimen yleisötilaisuuden Suomen tavoitteista arktisella alueella. Tilaisuus pidetään Arktikumin Barents Caféssa.

Uutinen 7.4.2014

Suomi ja EU:n ulkosuhteet: Mitä kuuluu Pohjois-Afrikkaan?

Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus ja Varsinais-Suomen ELY-keskus järjestävät yleisölle avoimen seminaarin Turussa maanantaina 7. huhtikuuta klo 9.30-13.00 Valtion Virastotalossa, Itsenäisyydenaukio 2.

Uutinen 7.4.2014

Lisää luomua!

Uutinen 20.3.2014

24.3. Ruuan turvallisuus

Miten EU säätelee, mitä me voimme syödä? Voimmeko olla varmoja ruuan turvallisuudesta?

Uutinen 20.3.2014

Hämeenlinnassa: Suomi, Eurooppa ja maailma

Eurooppaministeri Alexander Stubb luennoi Hämeen Ammattikorkeakoulussa maanantaina 31. maaliskuuta kello 11.45-12.45.

Uutinen 19.3.2014

EU-jäsenyys houkuttaa – Kroatia on uusin tulokas

Ulkoministeriön Eurooppatiedotus järjestää Euroopan unionin jäseneksi liittymistä ja tuoreinta EU-jäsenmaata Kroatiaa käsittelevän aamukahvitilaisuuden maanantaina 17.3. klo 10 - 12 Eurooppasalissa, Malminkatu 16, Helsinki. Seminaarissa myös julkistetaan heinäkuussa 2014 vuoden unionin jäsenenä ollutta Kroatiaa esittelevä kirja Kroatia on EU:n uusin tulokas.

Uutinen 4.3.2014

EU arjessa Hämeenlinnassa: Demokratia ja vaikuttaminen EU:ssa – suomalaisten ääni kuuluu

EU arjessa –tapahtuma haastaa kantahämäläiset keskustelemaan EU:sta, demokratiasta ja suomalaisten vaikutusmahdollisuuksista perjantaina 7. maaliskuuta 2014.

Uutinen 4.3.2014

19.3. Suomen ja EU:n ulkosuhteet: näkymät Yhdysvaltoihin

Ulkoministeriön Eurooppatiedotus järjestää valtakunnallisen, avoimien yleisötilaisuuksien sarjan Euroopan unionin ulkosuhteista sekä niiden vaikutuksista Suomelle. Suomen ja EU:n ulkosuhteet -sarjan teemoina ovat Kiina, Lähi-itä, Pohjois-Afrikka, Venäjä ja Yhdysvallat.

Uutinen 4.3.2014

EU ja Venäjä

Uutinen 12.2.2014

Tietosivu tammikuu 2014: Hoitoon toiseen EU-maahan

Tietosivu tammikuu 2014: Hoitoon toiseen EU-maahan

Uutinen 7.2.2014

31.1. EU arjessa Jyväskylässä

Meneillään olevan europarlamenttikauden aikana Suomea kiertää EU-arjessa tapahtumien sikermä. Tapahtumilla halutaan edistää ja lisätä vuoropuhelua EU:n vaikutuksista kansalaisten arkeen. Teemat vaihtelevat, mutta lähtökohtana ovat aina maakunnille tärkeät EU-aiheet ja alueen asukkaiden ajatukset EU:sta.

Uutinen 30.1.2014

Eurooppatiedotus toivottaa Hyvää joulua

Vuosi 2014 on taas kiinnostava myös EU-asioiden kannalta: Euroopan parlamentin vaalit, pankkiunionin muotoutuminen, EU:n ja Yhdysvaltojen vapaakauppasopimus ja uuden ohjelmakauden alkaminen ovat asioita, joita Eurooppatiedotus nostaa esille toiminnassaan. Pysykää mukana ja pidetään yhteyttä - palataan EU-asioihin loppiaisen jälkeen.

Uutinen 2.1.2014

Seuraa meitä