Kategoria: Uutinen
Mitä EU:n aluekehitysrahaston tuilla ollaan saatu aikaan?
Tämä artikkeli kuuluu kolmiosaiseen EU:n rakennerahastoista kertovaan sarjaan. Tämä toinen osa kertoo millaisia hankkeita rakennerahastojen avulla on toteutettu ja mitä konkreettista niiden avulla on saatu aikaan.
Paljonko Suomi saa EU:n aluerahoitusta ja minne se kohdistuu?
Tämä artikkeli kuuluu kolmiosaiseen EU:n rakennerahastoista kertovaan sarjaan. Tämä ensimmäinen osa kertoo miten EU-rakennerahastot toimivat ja miten Suomi niistä hyötyy.
Puheenjohtajuuskulisseissa: Suomen johdolla tehokkaampaa avustustyötä kohti
Tässä sarjassa kurkistamme Suomen EU-puheenjohtajakauden kulisseihin ja tutustumme siellä työskenteleviin henkilöihin. Esittelyvuorossa on humanitaarisen avun ja ruoka-avun työryhmä COHAFA, jonka työstä kertoo ulkoministeriön Pilvi Taipale. Hän toimii työryhmän varapuheenjohtajana. Humanitaarisen avun tavoitteena on pelastaa ihmishenkiä, lievittää kärsimystä ja inhimillistä hätää sekä ylläpitää ihmisarvoa luonnonkatastrofien ja ihmissyntyisten kriisien keskellä.
Oletko 18 ja haluat ilmaiseksi reilaamaan? DiscoverEU on mahdollisuutesi!
EU jatkaa DiscoverEU-hanketta, jossa 18-vuotiaat nuoret pääsevät kiertämään ilmaiseksi junalla Eurooppaan. Erikoistapauksissa matkata voi myös esimerkiksi bussilla, laivalla tai lentäen. Tänä vuonna ainakin 20 000 nuorta pääsee matkalle Eurooppaan. Hakuun voi osallistua 1.1.2001–31.12.2001 välillä syntyneet Suomen tai jonkin toisen EU-maan kansalaiset. Matkalipun saaneet voivat matkustaa 1-30 päivän ajan ajanjaksolla 1.4.2020-31.10.2020.
Valtionavut Eurooppa-tiedottamiseen – vuoden 2020 hakukierros on nyt auki
Valtionavustusten haku Eurooppa-tiedottamiseen on avattu kansalaisjärjestöille. Avustusten tavoitteena on EU-tietouden lisääminen. Haku jatkuu 5. joulukuuta 2019 saakka.
Uusi EU-perusteos – luotettava kumppani EU-asioiden viidakossa
Uudistettu Eurooppatiedotuksen EU-perusteos julkaistiin Helsingin Kirjamessuilla 24. lokakuuta. Toimittaja Heli Satulin kirjoittama teos tarjoaa lukijalleen kattavan katsauksen EU:n perusasioihin sekä ajankohtaisiin tapahtumiin: esiin nousevat polttavat puheenaiheet ilmastonmuutoksesta brexitiin. Teos avaa EU:n rakenteiden toimintaa ja kurkistaa myös lukuisin haastatteluin EU-politiikan kulissien taakse, europarlamentaarikkojen ja virkamiesten arkeen sekä esimerkiksi EU:n ilmastopääneuvottelijan työpäivään.
Suomen nettomaksu EU:lle palasi normaalille tasolle viime vuonna
Valtiovarainministeriö, Tiedote 23.10.2019
Tietokirjallisuus murtaa (EU)-myytit – Eurooppatiedotus Helsingin Kirjamessuilla
Eurooppatiedotus osallistuu Helsingin kirjamessuille 24.–27. lokakuuta laajalla kattauksella faktapohjaista ohjelmaa. Tietokirjallisuutta ja EU-tietoa käsittelevän keskustelutilaisuuden järjestämisen lisäksi messuilla julkaistaan uusi EU-perusteos.
Milloin Balkan saa palkkansa?
Länsi-Balkan on ollut pitkään haasteellinen aihe EU:ssa. 1990-luvulta 2000-luvun alkuun kestäneet Jugoslavian hajoamissodat jättivät syvät arvet alueelle, jotka näkyvät yhä tänäkin päivänä.
Puheenjohtajuuskulisseissa: Kati Temonen hektisessä EU-kuplassa
EU-puheenjohtajakausi on Bryssel-vetoinen, joten EU-edustustomme on siinä johtoroolissa. EU-edustustossa työskenteleekin puheenjohtajakaudella kymmeniä lisävahvistuksia. Yksi heistä on Kati Temonen.