EU-vaalit 2019 – mitä, missä, milloin?

Vuoden 2019 europarlamenttivaalit käytiin toukokuussa 2019. Vaaleissa valitaan jäsenet Euroopan parlamenttiin seuraavalle viiden vuoden kaudelle. Parlamentti on ainut Euroopan unionin toimielin, jonka jäsenet valitaan suoraan vaaleilla. Vaalit toteutetaan kussakin jäsenmaassa sen oman vaalilainsäädännön mukaisesti. Suomessa vaalipäivä on 26.5. ja ennakkoäänestyspäivät ovat kotimaassa 15.-21.5. ja ulkomailla 15.-18.5. Vaalipiirejä on Suomessa yksi, jonka muodostaa koko maa Ahvenanmaa mukaan lukien. Suomen alustavat tulokset löydät vaalit.fi -sivustolta. Koko EU:n tuloksia voit tarkastella vaalitulokset.eu-sivulla.

Uutinen 22.2.2019

Valtionavustukset kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen vuodelle 2019 myönnetty

Ulkoministeriö on myöntänyt yhteensä 470 000 euroa valtionavustusta kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen. Lisäksi myönnettiin 100 000 euroa europarlamenttivaaleihin liittyvään tiedotustoimintaan.

Uutinen 12.2.2019

Suomalaiset aktiivisesti mukana EU-kansalaiskeskustelussa

Viime vuonna eri puolella Suomea järjestettiin totuttuakin enemmän EU-aiheisia keskustelutilaisuuksia. Hiljattain valmistuneesta yhteenvedosta selviää myös, että Suomi osallistui aktiivisesti EU-maiden yhteiseen tempaukseen kansalaiskeskustelun edistämiseksi.

Uutinen 8.2.2019

Eurooppatiedotus mukana Educa-messuilla

Ulkoministeriö osallistuu opetusalan Educa-messuille 25.-26. tammikuuta. Ulkoministeriön osastolla ovat mukana Eurooppatiedotus ja kehitysviestintä. Tarjolla on tietoa, keskusteluja ja julkaisuja sekä EU- että kehityspoliittisista aiheista.

Uutinen 21.1.2019

Romania ensi kertaa EU-puheenjohtajamaaksi

Romania toimii EU:n neuvoston puheenjohtajana 1.1.-30.6.2019. Puheenjohtajakausi on Romanialle ensimmäinen. Maa liittyi Euroopan unioniin vuonna 2007.

Uutinen 2.1.2019

Euroopan kuluttajakeskus neuvoo ja sovittelee

Euroopan kuluttajakeskus (ECC) neuvoo kuluttajia maiden rajat ylittävissä kysymyksissä ja sovittelee riitatilanteita ulkomaisen yritysten kanssa yhdessä toisissa EU-maissa toimivien Euroopan kuluttajakeskusten kanssa. Muun muassa verkkokauppaan liittyvät kysymykset ja matkustajien oikeudet EU:n sisämarkkinoilla ovat Euroopan kuluttajakeskuksen päivittäistä työmaata.

Uutinen 27.11.2018

Eurooppa-neuvosto avasi oven Britannian EU-erolle

Valtioneuvoston viestintäosasto 25.11.2018 13.12

Uutinen 26.11.2018

Käyriä kurkkuja ja kuluttajan suojaa: mitä EU oikeasti säätelee ja millä tavalla?

Moni meistä on kuullut tarinoita käyrät kurkut kieltävästä direktiivistä esimerkkinä EU:n järjettömästä tavasta säännellä kansalaistensa elämää.

Uutinen 15.11.2018