Kategoria: Uutinen
Pelastuspaketteja ja kriisinhallintamekanismeja tehdään muuallakin kuin taloussektorilla
Marja Kartila vastaa EU-edustustossa pelastuspalvelusta ja poliisiyhteistyöstä
x
x
Euroryhmä sai uuden puheenjohtajan
Euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Dijsselbloem, komission varapuheenjohtaja Olli Rehn ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen keskustelivat euroryhmän kokouksessa. Kuva: Euroopan unionin neuvosto.
Suomi tukee EU:n laajentumista
Euroopan unionin laajentuminen on Suomen EU-politiikan keskeinen tavoite -laajentumista pidetään Suomen polittisten ja taloudellisten etujen mukaisena. Nykyiseen hallitusohjelmaan on kirjattu Suomen tukevan unionin laajentumisen jatkamista yhteisesti sovittujen periaatteiden pohjalta.
Paikoillanne, valmiina, hep!
EU-edustuston Mertens- ja Antici-virkanaiset Tuuli-Maaria Aalto ja Sari Lehtiranta.
Matkailijan muistilista
Kesälomamatkojen varaaminen on jo täydessä vauhdissa ja tuhannet suomalaiset suunnittelevan lomia lähelle ja kauas. Viime vuosi toi matkailijan muistilistaan muutoksia koskien verkkovierailumaksuja, lasten passeja ja lemmikkieläinten matkustussääntöjä. Kaksi asiaa eivät kuitenkaan muutuneet eli ennen matkaa on aina syytä ottaa matkavakuutus ja perehtyä kohdemaan tilanteeseen. (Päivitetty 15.1.2013)
Marseille ja Košice Euroopan kulttuuripääkaupunkeja 2013
Palais Longchamp on yksi Marseillen kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumapaikkoja. Kuva: Marseillen kaupunki.