Eurooppatiedotus mukana Turun Eurooppa-foorumissa – esillä EU ja Afrikka

Ulkoministeriön Eurooppatiedotus osallistuu elokuun lopussa Turussa järjestettävään Eurooppa-foorumiin. Eurooppatiedotus nostaa tapahtumassa esiin Euroopan unionin ja Afrikan väliset suhteet sekä Suomen EU-puheenjohtajakauden.

Uutinen 15.8.2019

Puheenjohtajuuskulisseissa: oikeuspäällikkö Kaija Suvanto

Suomen EU-puheenjohtajakaudella Suomi toimii Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajana. Neuvoston puheenjohtajuus tarkoittaa myös sitä, että suomalaiset virkamiehet johtavat päätöksiä valmistelevien Euroopan unionin neuvoston työryhmien työtä. Tällä kertaa esittelemme kansainvälisen julkisoikeuden työryhmän (Cojur) puheenjohtajan Kaija Suvannon työkenttää. Kansainvälinen julkisoikeus säätelee valtioiden ja muiden kansainvälisen oikeuden toimijoiden välisiä suhteita.

Uutinen 12.8.2019

Puheenjohtajuuskulisseissa: Joona Suni – mies, kännykkä ja pikkutakki

Tässä sarjassa kurkistetaan Suomen EU-puheenjohtajakauden kulisseihin ja tutustutaan siellä  työskenteleviin henkilöihin. Tällä kertaa esittäytyy Suomen EU-edustuston viestintäassistentti Joona Suni, jonka tehtävänä on nostaa esiin puheenjohtajakauden aikana tehtävää tärkeää työtä.

Ajankohtaista 1.8.2019

EU:n huippuvirkojen nimitykset – mitä, missä, milloin?

Toukokuussa järjestyt EU-vaalit aloittivat Euroopan unionin uuden viisivuotiskauden. Vaalien myötä käynnistyi EU-instituutioiden uusien johtajien valinta. Mitä kaikkea EU:n kulisseissa tällä hetkellä tapahtuu? Miten eri EU-toimielimet järjestäytyvät uuden kauden alkaessa?

Uutinen 24.7.2019

Mikä ihmeen Coreper?

Kiertävä EU-puheenjohtajamaan rooli on EU:n sisäisen työskentelyn kannalta keskeinen, sillä puheenjohtajamaa johtaa neuvoston työskentelyä kaikilla neuvotteluiden tasoilla työryhmistä ministerikokouksiin. Suurin osa kokouksista järjestetään Brysselissä, mutta epävirallisia ministerikokouksia ja joitakin virkamiestason kokouksia pidetään myös kulloisessakin puheenjohtajamassa. Tällä viikolla Suomessa vierailevat Coreper II -suurlähettiläät. EU-lainsäädäntöä tekevistä elimistä  Coreper lienee vähiten tunnettu.

Uutinen 11.7.2019

Suomen EU-puheenjohtajakausi puhuttaa Porissa

Kesä-Suomen merkittävintä yhteiskunnallisen keskustelun ulkoilmatapahtumaa vietetään jälleen Porin SuomiAreenassa 15-19.7.2019. Ulkoministeriön Eurooppatiedotus on koko viikon ajan mukana SuomiAreenan Kansalaistorilla yhteistyössä Euroopan komission, Euroopan parlamentin, Eurooppalaisen Suomen ja Eurooppanuorten kanssa.

Uutinen 9.7.2019

Euroopan parlamentin poliittiset ryhmät ja europuolueet

Tämä uutinen on julkaistu ensimmäisen kerran 6.7.2018, ja sitä on päivitetty vuoden 2019 europarlamenttivaalien jälkeen sekä 28.2.2024.

Uutinen 6.7.2019

Pelikenttänä EU -tapahtuma avaa Suomen EU-puheenjohtajakauden

EU-puheenjohtajakauden alkamista juhlitaan 8. heinäkuuta kaikille avoimessa kesäjuhlassa Töölönlahden puistossa. Ulkoministeriön Eurooppatiedotus, valtioneuvoston kanslia sekä Euroopan komissio ja parlamentti kutsuvat jokaisen nauttimaan kesäpäivästä rennon EU-aiheisen ohjelman parissa Kansalaistorilla.

Uutinen 5.7.2019

Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä Suomi otti kolmannen kerran ohjat Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajana. Puheenjohtajuus jatkuu vuoden loppuun saakka. Puheenjohtajakauteen mahtuu monta merkittävää asiaa, joista tärkeimpiä on EU-instituutioiden johtajien valinta. Puheenjohtajuus näkyy Suomessa niin epävirallisten ministerikokousten kuin kansalaistapahtumien kautta.

Uutinen 20.6.2019

Mikä on EU:n upouusi ELA-virasto?

Tällä viikolla, 13.6.2019, EU:n jäsenmaat päättivät perustaa Euroopan työviranomaisen, ELA:n. Jäsenmaista koostuva Euroopan unionin neuvosto valitsi ELA:n kotipaikaksi Bratislavan, jonne virasto perustetaan nopealla aikataululla.

Uutinen 14.6.2019