Kategoria: Uutinen
EU:n vuotuinen budjetti ja käkikellon korjaamisen taito
Neuvoston ja Euroopan parlamentin väliset neuvottelut vuoden 2013 talousarviosta päättyivät tuloksettomina tiistai-iltana 13.11.2012. Miksi, ja miten tässä näin kävi?
Sixten Korkman: EU:n tuettava Kreikkaa jatkossakin rahallisesti ja poliittisesti
Eurooppatiedotus kysyi professori Sixten Korkmanilta Euroopan taloustilanteesta.
EU ei vaadi ostamaan puolalaisia kumiperunoita
EU:n hankintadirektiiviä uudistetaan parhaillaan. Sen olisi tarkoitus valmistua ensi vuoden aikana. Direktiivi vaikuttaa kilpailutusasioihin kaikissa EU-maissa ja muuttaa myös suomalaista hankintalakia. Usein luullaan, että Euroopan unioni vaatii julkisten hankintojen kilpailutusta käytävän vain hintaperusteisesti. Näin ei kuitenkaan ole ollut aikaisemminkaan - eikä varsinkaan ole jatkossa uuden direktiivin myötä.
Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin
Suomen kohta 18 vuotta kestäneen Euroopan unionin jäsenyyden aikana on kehittynyt erilaisia kaupunkilegendoja. Sitkein niistä on väite Suomen pyrkimyksestä EU:n mallioppilaaksi.
Uusi varainhoitoasetus
Euroopan unionin varainhoitoasetus sääntelee EU:n budjettia. Se sisältää Euroopan unionin talousarviota koskevat säännöt ja periaatteet, jotka vaikuttavat kaikkiin unionin menoihin ja tuloihin. Välittömin vaikutus varainhoitoasetuksella on niihin toiminta-aloihin, joita komissio toimeenpanee suoraan, kuten tutkimuspolitiikkaan.
Eurooppalaiset pitävät kehitysapua tärkeänä
Tuoreen tutkimuksen mukaan jopa 85 % Euroopan unionin kansalaisista pitää kehitysapua tärkeänä. Suhtautuminen kehitysyhteistyöhön on pääosin positiivista jäsenmaasta riippumatta. Yhä useampi eurooppalainen kokee kaupankäynnin tärkeäksi välineeksi kehittyvien maiden ihmisten olojen parantamiseksi.
Pohjoismainen yhteistyö syvenee turvallisuuspolitiikassakin
Valtioneuvosto valmistelee parhaillaan uutta turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Sen odotetaan valmistuvan vielä tämän vuoden puolella. Selonteon etenemistä seuraa valtioneuvoston asettama parlamentaarinen kontaktiryhmä, jonka tehtävänä on välittää eduskuntapuolueille oikea-aikaista tietoa selonteon valmistelusta ja edistää asiaan liittyvää asiantuntevaa ja kokonaisvaltaista keskustelua.
Keskustelutilaisuus turvallisuuspolitiikasta Turussa
Ulkoministeriön Eurooppatiedotus järjestää keskustelutilaisuuksien sarjan Suomen turvallisuuspolitiikasta. Tilaisuuksissa pohditaan, mitkä asiat vaikuttavat nyt ja tulevaisuudessa Suomen turvallisuuteen. Turussa keskustelutilaisuus järjestetään torstaina 25. lokakuuta kello 17.00 - 18.30 Alvariumin Aalto-auditoriossa, Puutarhakatu 8 B.
Lokakuun Eurooppa-neuvosto keskittyi kasvuun
18.-.19.10 pidetyssä EU:n päämiesten huippukokouksessa neuvoteltiin muun muassa Eurooppa 2020 - strategian edistymisestä sekä eurooppalaisen pankkivalvonnan kehittämisestä.