Kategoria: Uutinen
EU:n visio: vuonna 2050 kaupunkiliikenteessä ei käytetä tavanomaisia polttoaineita
Euroopan unionin perusvapauksiin kuuluu olennaisesti liikkumisen vapaus, niin ihmisten kuin tavaroiden. Molempiin tarvitaan erilaisia välineitä ja Euroopan komissio korostaakin liikenteen vahvaa merkitystä Euroopan sisämarkkinoille. EU:n liikenne 2050 –ohjelma antaa suuntaa tulevaisuuden eurooppalaisille liikenneratkaisuille. Uusilla ratkaisuilla olisi tarkoitus vähentää päästöjä 60 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.
”Euroopan unioni on historiansa suurimman haasteen edessä”
Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso piti linjapuheen Euroopan unionin tilasta 28. syyskuuta. Euroopan parlamentille suunnatussa puheessaan Barroso arvioi rehellisesti kriisin syitä. Hänen mukaansa ei ole kysymys vain talouskriisistä, vaan myös sosiaalisesta kriisistä sekä luottamuskriisistä suhteessa EU:n päättäjiin.
Vaasassa pohdittiin pohjoismaisen yhteistyön merkitystä
Pohjoismaisen yhteistyön ministerien tapaamisen yhteydessä 8.9 Vaasassa järjestettiin paneelikeskustelu ”Mahdollisuuksien Pohjoismaat”. Keskustelu oli osa ulkoasiainministeriön pohjoismaisen yhteistyön sihteeristön ja Eurooppatiedotuksen järjestämää tapahtumakiertuetta. Tavoitteena on lisätä tietoa pohjoismaisesta yhteistyöstä ja sen mahdollisuuksista Suomen hoitaessa Pohjoismaisen ministerineuvoston puheenjohtajuutta vuonna 2011.
Väki Euroopan unionissa vanhenee nopeaa tahtia
Väestön ikääntyminen tuottaa monia haasteita myös Suomelle. Kuva: Euroopan komissio.
EU arjessa -tapahtumassa Uudellamaalla puhutaan liikenteestä
Tiedote 236/2011
EU arjessa –tapahtuma herätti ajatuksia monikulttuurisuudesta Oulussa
Kaikki Suomen maakunnat kiertävä EU arjessa -tapahtuma saapui Ouluun perjantaina 2. syyskuuta. Päivän kestävän tapahtuman ohjelma koostui oppilaitosvierailuista, kulttuurikirjastosta, ”Me oululaiset”-tapahtumasta, kaikille avoimesta keskustelutilaisuudesta sekä toritapahtumasta Oulun Kauppatorilla. Tapahtuma järjestettiin Oulun Päivien yhteydessä.
Eurooppalaiset haluavat tiiviimpää yhteistyötä raha- ja talouspolitiikassa
Euroopan keskuspankin neuvosto kokoontui toukokuussa Portugalissa. Kuva: EKP
EU ryhtyy toimiin Itämeren lohikantojen turvaamiseksi
Euroopan unioni on kieltänyt lohen ajoverkkokalastuksen Itämeren alueella vuodesta 2008 alkaen. Luonnonlohikantojen turvaamiseksi komissio on myös antanut asetusehdotuksen Itämeren lohikannan kestävästä hoidosta. Ehdotusta käsitellään vielä Euroopan parlamentissa ja Euroopan unionin neuvostossa.