EU etätöissä: Meppi Alviina Alametsä

Koronakriisi on muuttanut myös EU:n työtapoja ja merkinnyt etätyöarkeen siirtymistä monelle EU-asioiden parissa työskentelevälle. Alviina Alametsä (vihreät/Greens) aloitti Ison-Britannian EU-eron jälkeen Suomen 14. meppinä eli Euroopan parlamentin jäsenenä. Mepin hektinen arki matkusteluineen vaihtui pian alun jälkeen etäkokouksiin ja etä-äänestyksiin. Alametsä kertoi Eurooppatiedotukselle työstään parlamentin muuttuneessa arjessa.

Uutinen 5.5.2020

Eurooppa-päivää juhlitaan tänä vuonna verkossa

Eurooppa-päivää vietetään perinteisesti 9. toukokuuta, Schumanin julistuksen vuosipäivänä. Poikkeusoloista johtuen päivää juhlitaan tänä vuonna verkossa. Eurooppatiedotus on yhteistyössä Euroopan parlamentin, Euroopan komission, Eurooppalaisen Suomen ja Eurooppanuorten kanssa koonnut erilaisia etäaktiviteetteja, joiden avulla Eurooppa-päivää voi juhlistaa.

Uutinen 4.5.2020

EU:n kriisinhallintamekanismit toiminnassa koronakriisin keskellä

Euroopan unioni toimii monin tavoin maailmanlaajuisen koronakriisin ratkaisemiseksi. Päätöksenteko jatkuu poikkeustilanteessa – koronatilanteeseen mukautetuin keinoin. Lisäksi unionin erilaisia kriisinhallinnan mekanismeja on otettu käyttöön. Erityisasiantuntija Anne Lamminmäki työskentelee näiden asioiden parissa Suomen pysyvässä EU-edustustossa Brysselissä.

Uutinen 17.4.2020

Albania ja Pohjois-Makedonia matkalla kohti EU-jäsenyyttä

Euroopan unionin neuvosto päätti maaliskuussa avata EU-jäsenyysneuvottelut Albanian ja Pohjois-Makedonian kanssa. Samassa yhteydessä sovittiin, että laajentumispolitiikkaa kehitetään tehokkaammaksi. Neuvoston päätöksessä listattiin myös tiettyjä, lähinnä oikeusvaltiokehitykseen liittyviä ehtoja, jotka Albanian tulee täyttää ennen kuin neuvottelut voidaan varsinaisesta aloittaa.

Uutinen 8.4.2020

Mihin aika riittää Britannian ja EU:n välisissä neuvotteluissa?

Ison-Britannian EU-eron toteuduttua EU ja Britannia käynnistivät tulevaa suhdetta koskevat neuvottelut 2. maaliskuuta. Aikaa neuvotteluille on poikkeuksellisen vähän, kirjoittaa johtava asiantuntija Janica Ylikarjula.

Ajankohtaista 30.3.2020

Eurooppaministerit keskustelivat EU:n laajentumisesta sekä koronavirustilanteesta

Valtioneuvoston viestintäosasto  24.3.2020

Uutinen 25.3.2020

Mikä Schengen?

Schengenin säännöstön tarkoituksena on helpottaa henkilöiden vapaata liikkumista Euroopan unionin alueella. Käytännössä se tarkoittaa, että rajatarkastukset yhteisillä rajoilla eli sisärajoilla on poistettu. Matkustajalla pitää kuitenkin pyydettäessä olla esittää voimassa oleva matkustusasiakirja – passi tai uudenmallinen henkilökortti.

Uutinen 18.3.2020

Ministeri Tuppurainen: Eurooppa vastaa koronakriisiin yhdessä

Suomi ei ole koronakriisissä yksin. Eurooppa on yhteinen ja kohtalomme ovat yhteen kiedotut. Euroopan unionin tarkoitus on viime päivinä saanut aivan uutta painoarvoa, kun Euroopasta on tullut koronavirusepidemian keskus. Koronavirus on jo nyt koetellut monia Euroopan maita poikkeuksellisella tavalla, ja epidemian laajenemiseen valmistaudutaan.

Uutinen 18.3.2020

Afrikan merkitys kasvaa – EU ja Suomi linjaavat Afrikka-politiikkaansa

Kansainvälisen yhteisön kiinnostus Afrikkaan on kasvanut kiihtyvällä vauhdilla viime vuosina. Afrikka on Euroopan naapuri, joten mantereen kehitys, oli se sitten myönteistä tai kielteistä, heijastuu suoraan Eurooppaan. Kehitys näkyy sekä EU:n ulkosuhteiden että Suomen ulkopolitiikan painopistealueissa.

Uutinen 16.3.2020

Mikä EU:n Green Deal?

Euroopan komission käynnistämä vihreän kehityksen ohjelma eli Green Deal on laaja ja kunnianhimoinen toimenpidepaketti. Sen avulla EU tähtää siihen, että Eurooppa olisi ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä – ensimmäisenä maanosana. Tavoitteena on vähentää huomattavasti päästöjä, investoida huippututkimukseen ja innovaatioihin sekä säilyttää Euroopan luonnonympäristö.

Ajankohtaista 4.3.2020