Sisämarkkinoista vipuvoimaa talouskriisiin?

Euroopan unionin sisämarkkinoiden luomisesta on kulunut tänä vuonna 20 vuotta. Sen kunniaksi on vietetty teemaviikkoa ”Yhdessä uuteen kasvuun”. Sisämarkkinat luotiin helpottamaan ihmisten, tavaroiden kuin palveluiden vapaata liikkumista Euroopassa.

Uutinen 23.10.2012

Keskustelutilaisuus turvallisuuspolitiikasta Turussa

Tiedote 242/2012

Uutinen 23.10.2012

Euroopan tilintarkastustuomioistuin kirstunvartijana

Maanantaina 15.10. vietettiin kansainvälistä selkeän kielen päivää. Samaisena päivänä Lahdessa oli mahdollisuus keskustella avoimessa yleisötilaisuudessa Euroopan talouskriisistä ja EU-varojen valvonnasta.

Uutinen 18.10.2012

Koheesio – EU:n budjetin tuntematon jättiläinen

Koheesiopolitiikka eli alueiden ja rakenteiden politiikka on EU:n budjetin toinen suuri menolohko seuraavallakin rahoituskaudella 2014-2020. Syyt tähän ovat integraation syveneminen 1980-luvun lopulta alkaen ja EU:n laajentuminen. Koheesiopolitiikan sisältö on kuitenkin vähitellen muuttumassa. Seuraavalla rahoituskaudella painopiste on passiivisen infrarakentamisen sijasta aktiivitoimissa: osaamisessa, innovaatioissa ja yrittämisessä.

Uutinen 16.10.2012

Euroopan unionin laajentuminen jatkuu

Euroopan yhdentyminen alkoi toisen maailmansodan raunioista. Rauhanprojektina Euroopan unioni onkin ollut menestys. EU:lle myönnettiin tänään perjantaina 12.10 Nobelin rauhanpalkinto 2012.

Uutinen 16.10.2012

Parlamenttien osallistuminen EU-päätöksentekoon jakaa mielipiteitä

Suomen ulkopoliittisen instituutin järjestämässä seminaarissa 9. lokakuuta Suomen eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma, Britannian alahuoneen puhemies John Bercow sekä ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen keskustelivat EU-jäsenvaltioiden parlamenttien välisestä yhteistyöstä. Kansallisten parlamenttien kytkeminen tiiviimmin EU-päätöksentekoon jakoi mielipiteitä.

Uutinen 12.10.2012

Lappeenrannan seminaarin päätelmät: Rahaa ja rakkautta rajalle

Mahdollinen viisumivapaus ja kokemukset kanssakäymisestä venäläisten kanssa kirvoittivat yleisön monipuoliseen keskusteluun Lappeenrannassa järjestetyssä Rajaton riemu -seminaarissa. Seminaari oli yksi EU arjessa -päivän tilaisuuksista Etelä-Karjalassa.

Uutinen 10.10.2012

Talouskomissaari Rehn: Täältä tullaan, EMU 2.0!

Talouskomissaari Olli Rehn toivoo eurokriisin hoidossa päättäväisyyttä tuomiopäivän hengen sijaan. Euroopan komission varapuheenjohtaja Rehn esitteli näkemyksiään EU:n talousnäkymistä perjantaina 5.10. Helsingissä Ulkopoliittisen instituutin järjestämässä seminaarissa ”Talous- ja rahaliitosta poliittiseen unioniin: syvenevän integraation askelmerkit”.

Uutinen 10.10.2012

EVM aloittaa toimintansa tänään

Euroopan pysyvän vakausmekanismin hallintoneuvoston ensimmäinen kokous järjestetään tänään maanantaina 8.10.2012 Luxemburgissa. Se tarkoittaa, että Euroopan pysyvä vakausmekanismi (EVM) aloittaa virallisesti toimintansa.

Uutinen 9.10.2012