Iso-Britannia ja Euroopan unioni

Britanniassa järjestettiin  23. kesäkuuta 2016 kansanäänestys maan EU-jäsenyydestä. Britit äänestivät tulisiko Ison-Britannian pysyä Euroopan unionin jäsenenä vai irtautua siitä. Äänestäjistä 52 % äänesti Euroopan unionista irtautumisen puolesta ja 48 % EU-jäsenyyden puolesta. Britannia ei ole vielä jättänyt virallista eroilmoitusta. Ilmoituksen jälkeen maalla on kaksi vuotta aikaa käydä eroneuvottelut EU:n kanssa.

Uutinen 21.12.2016

27 päämiestä linjasi brexitiä

27 valtion- tai hallitusten päämiestä sekä Eurooppa-neuvoston ja komission puheenjohtajat antoivat 15. joulukuuta 2016 Brysselissä pidetyn epävirallisen kokouksen jälkeen julkilausuman Britannian EU-eroneuvottelujen tulevista suuntalinjoista.

Uutinen 21.12.2016

27 päämiestä linjasi Brexitiä

27 valtion- tai hallitusten päämiestä sekä Eurooppa-neuvoston ja komission puheenjohtajat antoivat 15. joulukuuta 2016 Brysselissä pidetyn epävirallisen kokouksen jälkeen seuraavan julkilausuman.

Uutinen 16.12.2016

Biomassaa kestää käyttää

Komissio on julkaissut kauan odotetun energian talvipakettinsa. Paketin myötä Euroopan energiaunionin visiot muuttuvat konkreettiseksi lainsäädännöksi. Lainsäädäntöehdotusten pöytääminen tarkoittaa myös neuvotteluprosessin alkamista jäsenmaiden ja Euroopan parlamentin välillä.

Uutinen 9.12.2016

Kiertotaloudessa ajateltava globaalisti ja toimittava eurooppalaisesti

Kiertotaloudesta on vaikea sulkea juuri mitään pois. Kaikella, mitä tehdään, on jonkinlainen taloudellinen arvo. Raaka-aineista tuotetaan arkielämään monenlaista käyttökelpoista ja hyödytöntäkin – sekä tuotteita että palveluita. Kiertotalouden keskeinen haaste on ratkaista, miten raaka-aineet pidetään kierrossa pidempään ja miten pidennetään tarpeellisten tavaroiden ja materiaalien käyttöikää.  Yksi EU:n alueen talouden kiperimmistä kysymyksistä on se, miten vähennetään riippuvuutta kolmansien maiden raaka-ainevaroista ja fossiilisista polttoaineista.

Uutinen 2.12.2016

Suomi, EU ja arktinen alue

Suomi on aktiivinen arktinen toimija, joka osaa kestävällä tavalla sovittaa yhteen arktisen ympäristön reunaehdot ja liiketoimintamahdollisuudet kansainvälistä yhteistyötä hyödyntäen. Suomi pitää myös EU:n oman arktisen politiikan kehittämistä tärkeänä. Tälle verkkosivulle kokoamme uutisia arktisista asioista.

Uutinen 1.12.2016

Komissaarille esiteltiin arktinen Suomi

”Euroopan unionissa ei tiedetä vielä tarpeeksi sen pohjoisimmasta alueesta”, tunnusti EU:n liikennekomissaari Violeta Bulc nelipäiväisen Suomen-vierailunsa päätteeksi. Komissaari perehdytettiin erityisesti arktisen alueen tarjoamiin mahdollisuuksiin muun muassa kahden päivän Lapin vierailulla. Bulc oli pääpuhujana myös Helsingissä järjestetyssä Arctic means business -seminaarissa.

Uutinen 1.12.2016

EU uudistaa kehityspolitiikkaansa

EU nostaa kestävän kehityksen uuden kehityspolitiikkansa kärkeen.

Uutinen 29.11.2016

EU:n ja Yhdysvaltain välisten TTIP-neuvottelujen 15. kierros keskittyi teknisiin kysymyksiin – neuvottelut tauolle

EU:n ja Yhdysvaltain välisten vapaakauppaneuvottelujen viidestoista kierros järjestettiin New Yorkissa 3.-7. lokakuuta 2016. EU pyrkii etenemään mahdollisimman pitkälle teknisellä tasolla Yhdysvaltain nykyhallinnon kaudella. Kattavia neuvottelukierroksia ei järjestetä enää tänä vuonna.

Uutinen 25.11.2016

Arktinen Kasvun karavaani -seminaari

Tämän vuoden viimeinen Kasvun karavaani -kiertueen tapahtuma keskittyy arktisiin business mahdollisuuksiin. Growth Caravan - Arctic means Business -seminaari järjestetään Helsingissä 29. marraskuuta.

Uutinen 22.11.2016

Arktisen kasvun karavaani

Alueellinen Kasvun karavaani -kiertueella on keskusteltu kasvun edistämisestä ja uusien työpaikkoja luonnista. Muina aiheina ovat olleet investointien kasvattaminen ja alueellisen kilpailukyvyn nostaminen sekä esitellä EU-tukien merkitystä näiden luomisessa. Kiertueella mukana ovat Euroopan komissio, Euroopan parlamentti, työ- ja elinkeinoministeriö, ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus, eduskunta sekä alueellisia toimijoita.

Uutinen 22.11.2016

Töissä Brysselissä: Tiina Astola – yhdenvertaisuuden ja avoimuuden puolestapuhuja

Elokuvafriikiksi itseään kutsuvalle Tiina Astolalle Brysselin elokuvatarjonta aukaisi taivaan jo 80-luvun alussa. Astola tuli tuolloin Brysseliin stipendiaattina opiskelemaan Eurooppa-oikeutta ja kansainvälistä oikeutta. Keväällä 2016 pitkän uran Suomessa tehnyt Astola löysi itsensä jälleen tutuilta kotikulmilta Brysselistä, tällä kertaa aloittaakseen uuden työn Euroopan komission oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosaston (DG JUST) pääjohtajan paikalla. Brysselin elokuvakulttuuri tekee vaikutuksen edelleen.

Töissä Brysselissä 21.11.2016

EU:n ympäristöministerit sopuun Pariisin ilmastosopimuksen nopeutetusta ratifioinnista

EU:n ympäristöministerit sopivat 30.9. Brysselissä Pariisin ilmastosopimuksen ratifioinnin vauhdittamisesta. Päätöstä kuvattiin tuoreeltaan historialliseksi. Suomen osalta Pariisin ilmastosopimuksen kansallista ratifiointia koskevan hallituksen esityksen valmistelu on jo pitkällä.

Uutinen 21.11.2016

Arktisen kasvun karavaani

Alueellinen Kasvun karavaani -kiertueella on keskusteltu kasvun edistämisestä ja uusien työpaikkoja luonnista. Muina aiheina ovat olleet investointien kasvattaminen ja alueellisen kilpailukyvyn nostaminen sekä esitellä EU-tukien merkitystä näiden luomisessa. Kiertueella mukana ovat Euroopan komissio, Euroopan parlamentti, työ- ja elinkeinoministeriö, ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus, eduskunta sekä alueellisia toimijoita.

Uutinen 16.11.2016

Eurooppatiedotus Educa 2017 -messuilla

Eurooppatiedotus on mukana Educa-messuilla Helsingin Messukeskuksessa.

Uutinen 9.11.2016

Arktinen kattaus on Eurooppatiedotuksen uusin julkaisu

Eurooppatiedotuksen uusimmassa julkaisussa "Arktinen kattaus" kuvataan Suomea arktisena maana ja tavataan arktisen arjen tekijöitä. Lukija pääsee mukaan niin matkailukeskukseen, tutkimusasemalle, sahalle kuin kokoussaleihin.

Uutinen 2.11.2016

Arktinen kattaus

Uutinen 1.11.2016

Eurooppatiedotus Helsingin kirjamessuilla

Ulkoministeri Timo Soini julkistaa torstaina 27.10. Helsingin kirjamessuilla ulkoministeriön Eurooppatiedotuksen kustantaman kirjan Arktinen kattaus. Eurooppatiedotuksen messuosastolla on tarjolla uuden arktisen kirjan lisäksi myös EU-aineistoa. Voit myös testata oman arktisen jalanjälkesi. 

Uutinen 26.10.2016

EUE-kolumni: Afrikkaan ja naapuruusmaihin investointeja tukemaan kestävää kehitystä

EU etsii innovatiivisia ratkaisuja tukeakseen kestävää kehitystä kumppanimaissaan Afrikassa sekä EU:n naapurustossa. Pyrkimyksenä on vastata globaalin muuttoliikkeen haasteisiin, luoda työpaikkoja ja saavuttaa parempia tuloksia kehitysavussa yhdessä yksityisten yritysten kanssa. Kestävämpään ratkaisuun päästään muun muassa parantamalla lähtömaiden olosuhteita ja tukemalla niiden kehitystä. EU:n kumppanimaiden tueksi onkin valmisteilla eurooppalainen kestävän kehityksen rahasto.

EUE-kolumni 25.10.2016

Eurooppa-neuvosto keskusteli kauppakysymyksistä

Valtioneuvoston viestintäosasto 21.10.2016 14.51

Uutinen 24.10.2016

Kuinka paljon arktista merijäätä sulatat?

Ilmastonmuutos on koko maapalloa koskettava ilmiö. Jokaisella on osuutensa sen syntymiseen. Arktinen merijää on uhattuna ilmaston lämpenemisen myötä. Sen sulaminen on vakava uhka. Oman osuutensa sulamiseen voi mitata leikkimielisellä testillä, jonka tarkotuksena on herättää ajatuksia kulutustottumuksistamme. Tee sinäkin testi täällä!

Uutinen 20.10.2016

Minna Kivimäki palasi Brysseliin Coreper I -suurlähettilääksi

Antiikin kreikkalaisen filosofin Herakleitoksen ajatuksia mukaillen ihminen ei koskaan voi astua samaan jokeen kahdesti, sillä joessa virtaavat aina uudet vedet, eikä ihminenkään pysy samana…Virtaaviin vesiin astui myös Brysseliin kymmenen vuoden tauon jälkeen palaava Minna Kivimäki, joka aloitti työnsä pysyvän edustajan sijaisena ja Coreper I -suurlähettiläänä syyskuun ensimmäisenä päivänä Suomen pysyvässä edustustossa Euroopan unionissa. Tehtävässään hän edustaa Suomea Euroopan unionin neuvoston päätöksentekoa valmistelevassa Coreper I -komiteassa.

Uutinen 18.10.2016

Britannia ja Brexit: Sata päivää äänestyksen jälkeen

Ensimmäiset sata päivää Britannian EU-kansanäänestyksestä ovat olleet hiljaisia. On käyty vain hyvin vähän aitoa keskustelua ja väittelyitä eron toteutumisesta. Nyt hiljaisuus on ohi ja Brexitin seuraukset vähitellen selkiytymässä.

Uutinen 17.10.2016

Venäjä, Brexit ja vapaakauppa kohahduttivat

Ulkoministeriön Eurooppatiedotus jalkautui Vaasaan ja Tampereelle

Uutinen 11.10.2016

Voisiko EU-ura sopia sinulle?

Euroopan unioni työllistää noin 40,000 ihmistä, joista suomalaisia on noin tuhat. EU hakee jatkuvasti uusia eri alojen osaajia. Tällä hetkellä Suomella on väkilukuunsa nähden hiukan parempi edustus EU:n toimielimissä kuin jäsenmailla keskimäärin. Suomi pitää kuitenkin tärkeänä, että suomalaisten hyvä edustus EU:n toimielimissä säilyy myös jatkossa, sillä Euroopan unionissa tehtävät päätökset vaikuttavat koko suomalaiseen yhteiskuntaan.

Uutinen 28.9.2016

Leader 2030: pop up -osallistumista ja vankkaa kehittämistaitoa

Paikallisen kehittämisen työkaluksi suunniteltu Leader on edustava esimerkki siitä, miten EU:n vaikutukset näkyvät jokaisen arjessa. Suomi otti käyttöön Leader-toimintatavan EU:hun liittymisen jälkeen vuonna 1996. Ruohonjuuritasolta vaikuttaminen on solahtanut helposti suomalaiseen yhteiskuntaan, ja sillä tulee olemaan iso rooli myös tulevaisuudessa. Leader voitti alkuvuosina puolelleen myös maaseutualueiden EU-kriittiset.

Uutinen 23.9.2016

Sumussa tarvitaan kompassia – EU:lle uusi ulko- ja turvallisuuspoliittinen strategia

Kesäkuun Eurooppa-neuvosto otti vastaan EU:n uuden globaalistrategian, joka asettaa suuntaviivat yhteiselle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle yhä epävakaammassa maailmassa. Strategiaan on kirjattu kunnianhimoisia tavoitteita: unionin puolustuksen kehittäminen, naapuruston vakauttaminen, kriisien ehkäiseminen ja kansainvälisen oikeuden vahvistaminen. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on näytön paikka aikana, jolloin EU:n jäsenmailleen tuomat hyödyt kyseenalaistetaan yhä useammin. Jäsenmaiden ja kansalaisten turvallisuuden parantamisen pitää olla unionin toiminnan ytimessä, ja tähän kohdistuu suuria odotuksia: EU:n uskottavuus maailmanpolitiikassa alkaa sen kyvystä rakentaa omaa turvallisuuttaan ja toimia naapurustonsa konfliktien ratkaisemiseksi.

Uutinen 23.9.2016

Sumussa tarvitaan kompassia – EU:lle uusi ulko- ja turvallisuuspoliittinen strategia

Kesäkuun Eurooppa-neuvosto otti vastaan EU:n uuden globaalistrategian, joka asettaa suuntaviivat yhteiselle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle yhä epävakaammassa maailmassa. Strategiaan on kirjattu kunnianhimoisia tavoitteita: unionin puolustuksen kehittäminen, naapuruston vakauttaminen, kriisien ehkäiseminen ja kansainvälisen oikeuden vahvistaminen. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on näytön paikka aikana, jolloin EU:n jäsenmailleen tuomat hyödyt kyseenalaistetaan yhä useammin. Jäsenmaiden ja kansalaisten turvallisuuden parantamisen pitää olla unionin toiminnan ytimessä, ja tähän kohdistuu suuria odotuksia: EU:n uskottavuus maailmanpolitiikassa alkaa sen kyvystä rakentaa omaa turvallisuuttaan ja toimia naapurustonsa konfliktien ratkaisemiseksi.

Uutinen 23.9.2016

Arktinen neuvosto: Rauhan ja yhteistyön foorumi

Arktinen neuvosto on korkean tason hallitustenvälinen foorumi, joka perustettiin Ottawassa 19. syyskuuta 1996. Sen tehtävänä on parantaa yhteistyötä, koordinaatiota ja vuorovaikutusta alueen valtioiden kesken ja käsitellä yhteisiä asioita aktiivisessa yhteistyössä arktisen alueen alkuperäiskansojen ja muiden asukkaiden kanssa. Tänään juhlimme 20-vuotista arktista yhteistyötä ja toivomme, että alueen rauha ja vakaus jatkuvat pitkälle tulevaisuuteen.

Uutinen 19.9.2016

EUn uusi kukoistus tai eloonjääminen – mitä odottaa epäviralliselta huippukokoukselta

Miroslav Lajčák, Slovakian ulko- ja Eurooppa-asiain ministeri

Uutinen 15.9.2016

EU:n ja Yhdysvaltain välisten TTIP- vapaakauppaneuvottelujen 14. kierros pureutui globaaleihin sääntöihin

EU:n ja Yhdysvaltain välisten vapaakauppaneuvottelujen neljästoista kierros järjestettiin Brysselissä 11.-15.7.2016. Osapuolet ovat edelleen sitoutuneita neuvotteluihin ja tavoitteeseen kunnianhimoisesta sopimuksesta. Tavoite päättää neuvottelut presidentti Barack Obaman kaudella eli vuonna 2016 on haasteellinen.

Uutinen 13.9.2016

Puheenjohtaja Junckerin vuotuinen puhe Euroopan unionin tilasta 14. syyskuuta

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker pitää vuotuisen puheensa unionin tilasta Euroopan parlamentissa keskiviikkona 14.9. klo 10 Suomen aikaa. Hän tarkastelee puheessa EU:n nykytilannetta ja asettaa komission tulevan työskentelyn painopisteet. Samalla käynnistyy komission, Eurooopan parlamentin ja neuvoston välinen prosessi, jossa laaditaan komission työohjelma vuodelle 2017.

Uutinen 9.9.2016

Arktinen kattaus –videosarjassa kurkistetaan arktiseen arkeen ja osaamiseen

Ulkoministeriön Eurooppatiedotus ja Lapin yliopiston Arktinen keskus ovat tuottaneet yhteistyössä videosarjan, joka kertoo erilaisia tarinoita Suomen arktisesta arjesta ja osaamisesta. Videot on kuvannut ja ohjannut rovaniemeläinen Northlight Pictures. Videoista on versiot myös englannin- ja ruotsinkielisin tekstein.

Uutinen 30.8.2016

Kuukauden kysymys: Miten Britannian Brexit-neuvottelut vaikuttavat EU:n päätöksentekoon lähivuosina?

Ison-Britannian ja Euroopan unionin todennäköisesti ensi vuonna alkavat neuvottelut Britannian EU-erosta tulevat väistämättä vaikuttamaan EU:n toimintaan lähivuosina. Mutta halvaantuuko EU:n päätöksenteko kokonaan? Entä millainen on Britannian asema EU-päätöksenteossa ennen eron virallista voimaantuloa? Kysyimme näitä EU-tutkija Tapio Rauniolta:

Kuukauden kysymys 19.8.2016

Brexit vaihe vaiheelta

Uutinen 11.8.2016

EUE-kolumni: EU ja Afrikka – kohti tasavertaisempaa kumppanuutta

EU ja Afrikka – kohti tasavertaisempaa kumppanuutta

EUE-kolumni 1.8.2016

UM:n SuomiAreena-päivässä puhuttiin ulkopolitiikkaa

Porin SuomiAreenassa oli ulkoministeriön päivä keskiviikkona 13. heinäkuuta. Kaikki kolme ulkoasiainministeriön ministeriä osallistuivat päivän ohjelmaan. Keskusteluissa puhuttivat niin brexitiin kuin Suomen ja Venäjän suhteisiin liittyvät kysymykset. Myös arktiset asiat, pohjoismainen yhteistyö ja kehityspolitiikka nousivat esiin päivän aikana.

Uutinen 18.7.2016

UM-päivä SuomiAreenassa 13. heinäkuuta

Ulkoministeriön päivä Porin SuomiAreenassa on keskiviikko 13. heinäkuuta. Luvassa on monipuolista ohjelmaa ajankohtaisiin ulkopolitiikan kysymyksiin liittyen.

Uutinen 6.7.2016

Britannia ja EU: Osa 5

Britannian entisen pääministerin Harold Wilsonin mukaan "viikko on politiikassa pitkä aika". Tällä hetkellä se tuntuu lähes ikuisuudelta. Tavallisesti pääministerin ilmoitus aikomuksestaan jättää tehtävänsä olisi herättänyt merkittävää ja pitkäaikaista huomiota kansainvälisessä mediassa. Sitten torstain 23.6., jolloin yli 17 miljoona ihmistä tuki Britannian lähtöä EU:sta, on tapahtunut niin paljon, että David Cameronin eroilmoitus on jäänyt muiden, sitäkin mullistavampien tapahtumien varjoon.

Uutinen 4.7.2016

Ison-Britannian EU-kansanäänestyksen vaikutuksista

Suurlähetystö on seurannut tiiviisti Britannian EU-kansanäänestyksen kulkua ja äänestystuloksen vaikutuksia. Suomi olisi toivonut, että Britannian EU-jäsenyys olisi saanut tuen kansanäänestyksessä, mutta kunnioitamme äänestystulosta. Keskeinen kysymys britanniansuomalaisille on taloudellinen epävarmuus, jonka pitkän aikavälin vaikutuksia on hyvin vaikea tässä vaiheessa ennakoida.

Uutinen 28.6.2016

Ison-Britannian kansanäänestyksen vaikutuksista

Suurlähetystö on seurannut tiiviisti Britannian EU-kansanäänestyksen kulkua ja äänestystuloksen vaikutuksia. Suomi olisi toivonut, että Britannian EU-jäsenyys olisi saanut tuen kansanäänestyksessä, mutta kunnioitamme äänestystulosta. Keskeinen kysymys britanniansuomalaisille on taloudellinen epävarmuus, jonka pitkän aikavälin vaikutuksia on hyvin vaikea tässä vaiheessa ennakoida.

Uutinen 28.6.2016

Slovakia aloittaa EU-puheenjohtajamaana

Slovakia aloittaa historiansa ensimmäisen EU-puheenjohtajakauden 1. heinäkuuta. Maa on ollut Euroopan unionin jäsen 12 vuotta. Se liittyi sekä Euroopan unioniin että Natoon vuonna 2004, Schengeniin 2008 ja euroon vuonna 2009.

Uutinen 27.6.2016

Kesäreissaajan muistilista – 4 M:ää

Vuoden vilkkain lomasesonki on käynnissä. Tuhannet suomalaiset matkustavat lähiviikkoina Eurooppaan ja muualle maailmaan.  Ulkoministeriön suositukset turvalliselle matkalle rakentuvat neljälle M-kirjaimelle: matkustustiedote, matkustusilmoitus, matkavakuutus ja matkustusasiakirja. Lue reissaajan perusasioista ja –oikeuksista, niin kauas kuin lähelle matkustettaessa.

Uutinen 21.6.2016

Maitokriisi

Uutinen 20.6.2016

Britannian EU-kansanäänestyksen oikeudelliset ulottuvuudet

Eurooppa-oikeuden professori Jukka Snell selvittelee Britannian EU-kansanäänestyksen oikeudellisia seuraamuksia ja menettelytapoja — kummankin äänestystulosvaihtoehdon kannalta.

Uutinen 17.6.2016

Britannia ja EU: Osa 4

Britannian EU-kansanäänestys järjestetään jo reilun viikon kuluttua. Koska mielipidemittausten mukaan kilpailu on yhä erittäin tiukka, eikä viidennes äänestäjistä ole vielä päättänyt kantaansa, kumpikaan leiri ei voi vielä huokaista helpotuksesta.

Uutinen 15.6.2016

Saadaanko TTIP-neuvottelut päätökseen Obaman kaudella? – 13. neuvottelukierros käyty

EU:n ja Yhdysvaltojen yhteisenä poliittisena tavoitteena on edelleen saattaa TTIP-kauppasopimusneuvottelut päätökseen Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman kaudella. Aikataulu on kuitenkin haasteellinen.

Uutinen 14.6.2016

Vettä ja sanitaatiota kaikille

YK:n mukaan maailmassa 663 miljoonaa ihmistä elää vailla pääsyä veteen, ja 1,8 miljardia ihmistä saa vetensä epäpuhtaista lähteistä. 2,4 miljardilla ihmisellä on rajoitettu pääsy saniteettitiloihin kuten wc-tiloihin ja käymälöihin. Valtaosa ihmisen aiheuttamasta jätteestä päätyy puhdistamattomana vesistöihin ja päivittäin jopa tuhat lasta kuolee saastuneen veden aiheuttamiin vatsatauteihin. Oikeus veteen on keskeinen ihmisoikeuskysymys.

Uutinen 6.6.2016

Kuukauden kysymys: Millainen on EU:n rooli Itämeren turvallisuuspolitiikassa?

Itämeren alueen muuttuneessa turvallisuustilanteessa on myös EU:n rooli alueella muuttunut. Kysyimme Jean Monnet -professori Hanna Ojaselta Tampereen yliopistosta, miten:

Kuukauden kysymys 31.5.2016

Britannia ja EU: Osa 3

Nyt on enää neljä viikkoa siihen, kun Britanniassa äänestetään, jääkö maa Euroopan unioniin. Kun tämä kolumni julkaistiin edellisen kerran, äänimäärät olivat lähes tasan. Sen jälkeen on kuitenkin tapahtunut paljon. Varsinainen kampanjointi on alkanut, mikä on merkinnyt sitä, että poliitikot ovat tasaiseen tahtiin esittäneet kannanottoja EU:hun jäämisen riskeistä tai hyödyistä.

Uutinen 27.5.2016

EU:n rekrytointikilpailut ovat käynnissä – hae kansainväliselle uralle

Valtioneuvoston viestintäosaston uutinen, julkaistu 19.5.2016.

Uutinen 24.5.2016

Euroopan Meripäivä ensi kertaa Suomessa

Euroopan Meripäivä on vuosittainen merkittävin merialan tapahtuma. Se on järjestetty vuodesta 2008. Tapahtuma rantautui nyt ensi kertaa Suomeen. Turussa pidetyn tapahtuman järjestivät Euroopan komission Meri- ja kalastusasioiden pääosasto, Suomen valtio ja Turun kaupunki. Esillä oli erityisesti sininen kasvu.  Meri yhdistää ja tapahtuma toikin yhteen EU:n Itämeri-strategiaa toteuttavia tahoja lähivesiltä, mutta myös merialan osaajia aina Välimerta myöden.

Uutinen 20.5.2016

Muistithan eurooppalaisen sairaanhoitokortin?

Jos olet lähdössä Eurooppaan esimerkiksi lomamatkalle, opiskelemaan tai tilapäiselle työkomennukselle kannattaa muistaa hankkia eurooppalainen sairaanhoitokortti. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin voivat Suomessa saada kaikki Suomen sairasvakuutuksen piiriin kuuluvat henkilöt. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin saat Kelasta.

Uutinen 19.5.2016

Parempaa palvelua netissä – sopu verkkosivujen esteettömyydestä löytyi

Julkisten sektorin toimijoiden verkkosivujen esteettömyysdirektiivistä saavutettiin 3.5.2016 EU:n neuvoston ja parlamentin kesken poliittinen yhteisymmärrys. Erityisesti näkö- ja kuulovammaiset voivat jatkossa helpommin käyttää julkisen sektorin verkkosivustoja ja mobiilisovelluksia. Direktiivi on kattava ja sen ulkopuolelle jäävät vain esimerkiksi yleisradioyhtiöt ja suorat verkkolähetykset.

Uutinen 13.5.2016

Eurooppa-päivänä juhlitaan eurooppalaisuutta ja rauhaa

Maanantaina vietetään jälleen Eurooppa-päivää kaikissa EU-maissa.  Eurooppa-päivää juhlitaan vuosittain 9. toukokuuta. Tuona päivänä vuonna 1950 Ranskan ulkoministeri Robert Schuman ehdotti Euroopalle uudenlaista poliittista ja taloudellista yhteistyötä. Schumanin julistusta pidetään Euroopan unionin alkuna ja tienä kohti eurooppalaista yhtenäisyyttä ja rauhaa.

Uutinen 10.5.2016

Britannia ja EU Osa 1

Britanniassa järjestetään torstaina 23. kesäkuuta kansanäänestys, jossa päätetään, jääkö Britannia Euroopan unioniin.

Uutinen 2.5.2016

Britannia ja EU – Osa 2

Viime viikolla Britanniassa oli kaksi hyvin merkittävää tapahtumaa. Ensimmäinen oli kuningattaren 90-vuotissyntymäpäivä 21. huhtikuuta.  Britannian pisimpään palvelleen monarkin syntymäpäivää juhlistettiin muun muassa sytyttämällä Windsorin linnan lähettyville ensimmäinen 900 samanlaisesta soihdusta, joita on juhlan kunniaksi sytytetty ympäri Kansainyhteisöä. Juhlinta huipentuu The Mall -kadulla Lontoon keskustassa kesäkuussa pidettävään katujuhlaan, johon osallistuu 10 000 vierasta. Toinen, ei ehkä yhtä ikimuistoinen tapahtuma, oli Barack Obaman viimeinen vierailu Britanniaan Yhdysvaltojen presidenttinä.

Uutinen 2.5.2016

Töissä Brysselissä – kymmenen suomalaista tarinaa: Päätöksenteon ytimessä

Töissä Brysselissä - kymmenen suomalaista tarinaa

Töissä Brysselissä 28.4.2016

Arktisen talouden tilanne: ladut kunnossa huonosta kelistä huolimatta

”Välttämättömät investoinnit tehdään, mutta muita lykätään. Suomalaisilla on lamatunnelmat päällä, eikä hyviinkään hankkeisiin ja mahdollisuuksiin tartuta.” Näin tiivistää arktisen talouden tunnelmat Lapin kauppakamarin kokenut toimitusjohtaja Timo Rautajoki.  Ulkona sataa räntää, mutta siitä huolimatta mies suunnistaa haastattelun jälkeen hiihtämään Ounasvaaralle. Keli on huono, mutta ladut silti hyvässä kunnossa – vähän niin kuin arktinen talous.

Uutinen 26.4.2016

Yhteistyötä merellä – tavoitteena parempi rajavalvonta

Kasvava määrä laivoja, joiden horisontissa siintää Eurooppa – laivoja joiden lastista tai matkustajista ei ole tietoa. Tämä tuskin on irrallinen tekijä yhtälössä, jonka seurauksena Euroopan komissio haluaa tehostaa Euroopan ulkorajojen valvontaa.

Uutinen 25.4.2016

Kansalaisjärjestöt mukana EU-tiedottamisessa

Eurooppatiedotus kutsui 20. huhtikuuta tälle vuodelle EU-tiedotustukea saaneet kansalaisjärjestöt tapaamiseen ulkoministeriön viestintäosastolle. Tapaamisen tarkoituksena oli kuulla tulevista tiedotushankkeista, kuulla ajankohtaisia EU-uutisia sekä tietenkin vaihtaa kuulumisia molemmin puolin.

Uutinen 21.4.2016

Tietosuoja-asetus – uutta ja vanhan vahvistamista

Siinä se on, yli 400 sivua tekstiä tietosuojasta: EU:n tietosuoja-asetus. Lähestulkoon neljä vuotta intensiivisiä neuvotteluita takana. Monipolvisten kompromissiratkaisujen tuloksena syntyi 99 artiklaa ja niitä selittäviä resitaaleja, kaikkine kauneusvirheineen. Asetusta aletaan soveltaa vuonna 2018.

Uutinen 18.4.2016

Anne Berner: Onko pohjoismaille hyötyä tiiviimmästä EU-yhteistyöstä?

Tänä vuonna Suomi on Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajamaa ja tuo EU-asiat vahvasti pohjoismaiseen yhteistyöhön. Yhteistyöministeri Anne Berner kirjasi ajatuksiaan siitä, miksi pohjoismaat hyötyvät tiiviimmästä yhteistyöstä EU-asioissa.

Kuukauden kysymys 12.4.2016

Euroopan unioni ja muuttoliike

EU:n eteläisen naapurialueen kasvava epävakaus on lisännyt Euroopan unioniin pyrkivien ihmisten määrää. EU on sitoutunut vastaamaan muuttopaineisiin Välimerellä pyrkimällä seuraaviin tavoitteisiin:

Uutinen 11.4.2016

Euroopan Meripäivä 2016 toukokuussa Turussa

Turun kaupunki isännöi Euroopan meripäivän (European Maritime Day, EMD) konferenssia 18.–19.5.2016 Logomossa yhteistyössä Euroopan komission ja Suomen valtion kanssa.

Uutinen 18.3.2016

Ukraina reformien ryteikössä

Kolumni 

Uutinen 5.2.2016

Eurooppa 2016 -kartta

Uutinen 4.2.2016

Onko rauha sittenkin mahdollinen?

Kolumni

Uutinen 1.2.2016

Kuukauden kysymys: Kuukauden kysymys: Onko vuosi 2016 ratkaiseva EU-yhteistyölle?

Vuosi 2016 tulee olemaan EU:lle haasteellinen. Ulkoministeriön Eurooppa-osaston osastopäällikkö Liisa Talonpoika kirjasi ajatuksiaan siitä, miksi tämä vuosi on erityisen merkityksellinen koko unionille.

Kuukauden kysymys 30.1.2016