Kategoria: Ulkopolitiikka, 2011
Turun vuosi Euroopan kulttuuripääkaupunkina päättyy – Guimarães ja Maribor jatkavat
– Turku on noussut merkittäväksi eurooppalaiseksi kulttuurikaupungiksi ja on äärimmäisen tärkeää, että kulttuuriin panostetaan tulevaisuudessakin sekä Turussa että koko Suomessa ja Euroopassa, toteaa Turku 2011 -säätiön hallituksen puheenjohtaja Christoffer Taxell.
EU:n maatalouspolitiikka muutoksessa
Euroopan unionin eri jäsenmaissa olosuhteet maatalouden harjoittamiseen eroavat suuresti. Luonnonolot, tuotannon tekninen aste, tilarakenne, demografia sekä maatalouden osuus kansantaloudessa vaihtelevat maittain.
Matkailijan muistilista
Passi on varmin matkustusasiakirja. Kuva: Eurooppatiedotus.
Miten Suomi selviää EU:n talouskriisistä?
Tiedote 333/2011
Talouspoliittinen liitto syntyy
Euroopan valtionjohtajat neuvottelivat 8. ja 9. joulukuuta Eurooppa-neuvoston huippukokouksessa Brysselissä tarvittavista toimista Euroopan talous- ja finanssikriisin torjumiseksi. Keskusteluiden tuloksena päätettiin muodostaa talouspoliittinen liitto, joka tiukentaa EU-maiden talouskuria ja vahvistaa kriisimekanismeja.
Turussa keskustellaan Euroopan tulevaisuudesta 12. joulukuuta
HUOM! Tilaisuus on täynnä eikä siihen enää oteta ilmoittautumisia.
Sijoittajat valmistautuvat euron kaatumiseen
Euroopan talouskriisi syvenee päivä päivältä. Kriisin pelästyttämät sijoittajat ovat alkaneet valmistautua euron kaatumiseen. – En näe tilanteeseen muuta ratkaisua kuin Euroopan keskuspankin voimakkaan väliintulon, toteaa rahoituksen professori Vesa Puttonen.
Rikkidirektiivi jakaa mielipiteitä
EU:n rikkidirektiivi puhuttaa paitsi Suomessa myös muissa jäsenvaltioissa. Rikkidirektiivin uudistamisessa on kyse alusten polttoaineiden rikkipitoisuuden sallituista enimmäismääristä. Uudistuksen tarkoituksena on, että vuodesta 2015 alkaen alusten polttoaineen rikkipitoisuus saa olla enintään 0,1 prosenttia niin sanotuilla rikkipäästöjen kontrollialueilla (SECA). Tällä hetkellä raja on yksi prosenttia.
Jäsenmaiden pysyttävä eurossa
– Ei kannata puhua vain euron kriisistä, joutuihan Unkari marraskuun puolivälissä kääntymään IMF:n puoleen ja aiemmin saman teki Latvia – molemmat ovat EU-maita, mutteivät vielä euromaita, toteaa kansanedustaja, suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri.
Missä mennään talouskriisissä?
Valtionvarainministeriön Martti Salmi keräsi täyden tuvan luennoidessaan aiheesta ’Kreikka, Italia ja vivutukset - mitä uutta eurokriisistä?’. Salmi toimii VM:n kansainvälisten ja EU-asioiden sihteeristön apulaispäällikkönä ja on tässä tehtävässä ollut valmistelemassa Suomen tekemiä linjauksia EU:n talouskysymyksiin.
Ulkoasiainministeriö uudistaa EU-kansalaisviestintää
Ulkoasiainministeriö uudistaa EU-kansalaisviestintää
Valtaosa kymenlaaksolaisista suosii henkilöautoa julkisen liikenteen sijaan
Kymenlaaksolaisista vain 23 prosenttia käyttää liikkumiseen mieluummin julkista liikennettä, kun taas 66 prosenttia suosii henkilöautoa. Silti liikenteen kehittämisen kannalta tärkeimpänä asiana pidetään panostamista julkiseen liikenteeseen. Uusien autojen päästörajoja oltaisiin valmiita entisestään tiukentamaan ja lähes kolmasosa vastaajista olisi valmis hankkimaan maakaasu- tai sähköauton mikäli ajomatka yhdellä latauksella olisi riittävän pitkä ja kustannukset samaa luokkaa kuin bensa- ja dieselautoissa.
Euroopan tulevaisuudesta keskustellaan Tampereella 7.11.
Valtioneuvoston kanslia, ulkoministeriön Eurooppatiedotus ja Tampereen yliopisto järjestävät keskustelutilaisuuden Euroopan tulevaisuudesta maanantaina 7.11.2011 Tampereen yliopiston juhlasalissa kello 11.00 - 12.30.
Komissiolta ehdotus yhteiseksi eurooppalaiseksi kauppalaiksi
Euroopan komissio on esitellyt asetusehdotuksensa yhteisestä eurooppalaisesta kauppalaista. Toteutuessaan kauppalaki loisi kansallisen lainsäädännön rinnalle vaihtoehtoisen järjestelmän, jossa rajat ylittävää kauppaa tehtäessä myyjä ja ostaja voisivat sopia käytettävän eurooppalaista kauppalakia kuluttajan kansallisen lainsäädännön asemesta. Asetusehdotus saattaisi joissain tapauksissa heikentää suomalaisen kuluttajan turvaa.
EU:n superviikon tuloksena Kreikalle velkahelpotus
EU-maiden päämiehet kokoontuivat kahteen otteeseen Brysselissä lokakuun lopulla. 23.lokakuuta Eurooppa-neuvoston asialistalla oli euroalueen talouden ohjauksen ja hallinnan parantaminen. Tuolloin päämiehet korostivat jäsenmaiden rakenneuudistukseen ja julkisen talouden tasapainottamiseen liittyvien jo sovittujen toimien ensisijaisuutta.
Kroatiassa lähestyvällä EU-jäsenyydellä enemmistön tuki
Kroatian EU-jäsenyysneuvottelut saatiin päätökseen viime kesäkuussa. Vielä tämän vuoden puolella odotetaan Euroopan parlamentin kantaa ja liittymissopimuksen allekirjoittamista. Sen jälkeen jäsenvaltioissa alkaa Kroatian liittymissopimuksen ratifioiminen, joka Suomessa menee eduskuntaan.
Suomen jäsenmaksut laskivat vuonna 2010
Komission julkaisemien tietojen mukaan Suomen nettomaksuosuus vuonna 2010 oli 300,2 miljoonaa euroa. Suomen väkiluvulla jaettuna nettomaksuja kertyi 57 euroa asukasta kohden. Nettomaksu oli 244,1 miljoonaa euroa pienempi kuin vuonna 2009, jolloin se oli 544,2 miljoonaa euroa. Suomen bruttokansantulosta nettomaksuosuus on 0,16 %.
EU:n koheesiopolitiikkaa tehostetaan
Euroopan komissio hyväksyi 6. lokakuuta ehdotuksen koheesiopolitiikkaa eli alue- ja rakennepolitiikkaa käsittelevästä lainsäädäntöpaketista. Paketissa määritellään koheesiopolitiikan linjauksia vuosille 2014-2020. Ehdotusten taustalla on EU:n kasvu- ja työllisyysstrategian eli ns. Eurooppa 2020 –strategian tavoitteiden tukeminen.
Euroopan komission laajentumiskatsaus 2011
Euroopan komission tuore laajentumisstrategia sisältää katsauksen unionin jäseniksi haluavien maiden edistymisestä EU-jäsenyystiellä. Katsauksen mukaan muun muassa Serbia ja Montenegro ovat askeleen lähempänä Euroopan unionia.
EU:n visio: vuonna 2050 kaupunkiliikenteessä ei käytetä tavanomaisia polttoaineita
Euroopan unionin perusvapauksiin kuuluu olennaisesti liikkumisen vapaus, niin ihmisten kuin tavaroiden. Molempiin tarvitaan erilaisia välineitä ja Euroopan komissio korostaakin liikenteen vahvaa merkitystä Euroopan sisämarkkinoille. EU:n liikenne 2050 –ohjelma antaa suuntaa tulevaisuuden eurooppalaisille liikenneratkaisuille. Uusilla ratkaisuilla olisi tarkoitus vähentää päästöjä 60 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.
”Euroopan unioni on historiansa suurimman haasteen edessä”
Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso piti linjapuheen Euroopan unionin tilasta 28. syyskuuta. Euroopan parlamentille suunnatussa puheessaan Barroso arvioi rehellisesti kriisin syitä. Hänen mukaansa ei ole kysymys vain talouskriisistä, vaan myös sosiaalisesta kriisistä sekä luottamuskriisistä suhteessa EU:n päättäjiin.
Vaasassa pohdittiin pohjoismaisen yhteistyön merkitystä
Pohjoismaisen yhteistyön ministerien tapaamisen yhteydessä 8.9 Vaasassa järjestettiin paneelikeskustelu ”Mahdollisuuksien Pohjoismaat”. Keskustelu oli osa ulkoasiainministeriön pohjoismaisen yhteistyön sihteeristön ja Eurooppatiedotuksen järjestämää tapahtumakiertuetta. Tavoitteena on lisätä tietoa pohjoismaisesta yhteistyöstä ja sen mahdollisuuksista Suomen hoitaessa Pohjoismaisen ministerineuvoston puheenjohtajuutta vuonna 2011.
Väki Euroopan unionissa vanhenee nopeaa tahtia
Väestön ikääntyminen tuottaa monia haasteita myös Suomelle. Kuva: Euroopan komissio.
EU arjessa -tapahtumassa Uudellamaalla puhutaan liikenteestä
Tiedote 236/2011
EU arjessa –tapahtuma herätti ajatuksia monikulttuurisuudesta Oulussa
Kaikki Suomen maakunnat kiertävä EU arjessa -tapahtuma saapui Ouluun perjantaina 2. syyskuuta. Päivän kestävän tapahtuman ohjelma koostui oppilaitosvierailuista, kulttuurikirjastosta, ”Me oululaiset”-tapahtumasta, kaikille avoimesta keskustelutilaisuudesta sekä toritapahtumasta Oulun Kauppatorilla. Tapahtuma järjestettiin Oulun Päivien yhteydessä.
Eurooppalaiset haluavat tiiviimpää yhteistyötä raha- ja talouspolitiikassa
Euroopan keskuspankin neuvosto kokoontui toukokuussa Portugalissa. Kuva: EKP
EU ryhtyy toimiin Itämeren lohikantojen turvaamiseksi
Euroopan unioni on kieltänyt lohen ajoverkkokalastuksen Itämeren alueella vuodesta 2008 alkaen. Luonnonlohikantojen turvaamiseksi komissio on myös antanut asetusehdotuksen Itämeren lohikannan kestävästä hoidosta. Ehdotusta käsitellään vielä Euroopan parlamentissa ja Euroopan unionin neuvostossa.
Euroopan rikas kielikartta
Eurooppa on kielellisesti rikas ja monimuotoinen maanosa. Laajentuvassa Euroopan unionissa on jouduttu miettimään paljon myös kielikysymyksiä.
Euroopan kansalaisten teemavuosi 2013
EU-kansalaisuuden mukanaan tuomat oikeudet ja kansalaisten asema on vielä yli puolelle unionin kansalaisista tuntematon asia. Siksi Euroopan komissio on päättänyt nimetä vuoden 2013 Euroopan unionin kansalaisten teemavuodeksi.
Lasten oikeudet paremmin esiin Euroopan unionissa
Euroopan unioni haluaa parantaa lasten suojelua ja oikeuksia uusin konkreettisin toimin. Euroopan komissio hyväksyi helmikuussa 2011 lapsen oikeuksia koskevan toimintasuunnitelman, joka sisältää 11 eri toimenpidettä lasten oikeuksien edistämiseksi.
Uusi direktiivi selkeyttää EU-kansalaisen oikeuksia saada hoitoa ulkomailla
EU-kansalaisilla on mahdollisuus hakeutua sairaanhoitoon myös muihin jäsenmaihin. Hoidon järjestelyt ja korvauskäytännöt vaihtelevat tapauksesta riippuen. Helmikuussa hyväksytty direktiivi potilaiden oikeuksista rajatylittävässä terveydenhuollossa selventää oikeuksia hakeutua hoitoon toiseen EU-maahan.
Elämää EU-instituutioiden katveessa
Etelä-Savon Eurooppatiedotus tarjosi elokuun alussa mikkeliläisille mahdollisuuden lähteä nojatuolimatkalle Brysseliin kirjailija-kolumnisti Merja Rehnin opastuksella. Jo 11 vuotta Brysselissä perheineen asunut Rehn avasi illan aikana elämäänsä EU-instituutioiden katveessa. Kirjaston Mikkeli-sali täyttyi innokkaista kuulijoista. Kevyemmän EU-kerronnan ohessa lomaansa Puulaveden rannoilla viettävä Rehn kantoi huolta suomalaisen EU-viestinnän tulevaisuudesta ja EU-keskustelun tasosta.
Kroatian tie Euroopan unioniin
Kroatiasta on tulossa Euroopan unionin 28. jäsenvaltio heinäkuun alussa 2013. Jäsenyysneuvottelut saatiin päätökseen puheenjohtajamaa Unkarin toimesta kesäkuun lopussa ja varsinainen liittymissopimus allekirjoitettaneen joulukuussa.
EU-edustustot eivät korvaa Suomen lähetystöjä maailmalla
Lissabonin sopimuksen myötä Euroopan unionille alettiin rakentaa ulkosuhdehallintoa (EUH), joka yhteistyössä jäsenmaiden kanssa hoitaa EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. EUH perustettiin vuosi Lissabonin sopimuksen voimaantulosta eli 1.12.2010. Lissabonin sopimuksen yksi keskeisimmistä tavoitteista on yhtenäistää EU:n ulkopolitiikka ja vahvistaa näin unionia globaalina toimijana. Euroopan ulkosuhdehallinnon perustamisesta huolimatta päätökset yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan kuuluvista kysymyksistä tehdään edelleen yksimielisesti. Lissabonin sopimus ei siis ole merkinnyt kansallisten ulkoasianhallintojen tai niiden edustustoverkkojen - Suomi mukaan lukien - merkityksen vähenemistä.
Turun ja Tallinnan kulttuuripääkaupunkivuosi ehtinyt puoliväliin
Turku ja Tallinna ovat tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunkeja. Alkuvuoden näyttävien avajaisten jälkeen vuoden muut huipputapahtumat ja kohokohdat ajoittuvat kesään. Turussa kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumien odotetaan houkuttelevan arviolta yli miljoona kävijää loppuvuoden aikana.
Puola johtaa Euroopan unionia
Euroopan neuvoston puheenjohtajuus siirtyi Puolalle 1. heinäkuuta. Kuvassa Euroopan parlamentin puhemies Jerzy Buzek, Puolan pääministeri Donald Tusk, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy, Unkarin pääministeri Viktor Orbán ja Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso. Kuva: Euroopan komissio.
Ura EU:n palveluksessa (tietosivu 1/2011)
Tietosivu 1/2011
EU-rahalla kokemuksia uusiutuvasta energiasta
Harakan luontokeskuksessa on meneillään uusiutuvan energian käyttöön liittyvä EU-hanke. Hiilineutraali Harakka -hankkeen avulla kerätään tietoa ja kokemuksia uusiutuvan energian käytöstä ja energiatehokkuudesta, sekä jaetaan tietoa näistä mahdollisuuksista. Luontokeskuksen kävijät voivat ottaa sovelluksista mallia esimerkiksi kesämökin energiaratkaisuihin.
EU:n uimarannat turvallisia
Vilkkaita uimarantoja koskee EU:n uimavesidirektiivi, jonka tarkoitus on tiedottaa kansalaisille vesien laadun mahdollisesta heikkenemisestä. Kuva: Visit Finland.
Minister Hautala to attend EU meeting of ministers for development in Poland
Press release 182/2011
Ministeri Hautala EU:n kehitysministerikokoukseen Puolaan
Tiedote 182/2011
Kohti yhteistä turvapaikkajärjestelmää
EU-maat asettivat yhteisen turvapaikkapolitiikan luomisen tavoitteeksi jo vuonna 1999 Tampereen huippukokouksessa. Turvapaikkamenettelyille on sittemmin sovittu tiettyjä vähimmäisvaatimuksia, mutta turvapaikanhakijoiden kohtelussa on edelleen suuria eroja jäsenmaiden välillä. Tavoitteena on yhteisen turvapaikkajärjestelmän käyttöönottaminen vuonna 2012.
Unionin uudet huippuvirat
EU-puheenjohtajamaa Ruotsi on ollut mielenkiintoisen haasteen edessä valmistellessaan EU:n nimityspakettia Lissabonin sopimuksen pohjalta.
Youth in Action
Kiinnostaako vapaaehtoistyö merikilpikonnasairaalassa Kreikassa, samanhenkisten nuorten ryhmätapaaminen tai vaikkapa rock-konsertin järjestäminen paikkakunnallasi? Youth in Action tarjoaa nuorille mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elinympäristöön, hankkia kansainvälisiä kokemuksia ja tutustua muihin nuoriin Suomessa ja muualla Euroopassa.
Ulkopolitiikka 2020 kiinnosti Turussa
Ulkoasiainministeriö julkaisi vuoden viime vuoden lopulla Ulkopolitiikka 2020 –tulevaisuuskatsauksen. Turussa keskusteltiin sen pohjalta Suomen haasteista lähivuosina Euroopassa ja maailmassa Eurooppatiedotuksen kesäkuisessa tilaisuudessa. Niin euro ja talouskriisi, nuorisotyöttömyys EU:ssa, liittovaltiokehitys, kuin Venäjä ja Palestiinakin puhuttivat turkulaisyleisöä.
Matkalla Eurooppaan? Lähtijän muistilista
Passi on varmin matkustusasiakirja. Kuva: Eurooppatiedotus.
Turkin EY-jäsenyyden haasteet Kypros ja ihmisoikeudet
Turkin EU-jäsenyysneuvottelut ovat polkeneet paikallaan jo vuoden. Uusia askeleita on luvassa mahdollisesti vasta kesäkuussa pidettävien parlamenttivaalien jälkeen.
EU-tietokilpailun parhaat palkittiin Helsingissä
Eurooppa-päivänä 9. toukokuuta järjestettiin ensimmäistä kertaa valtakunnallinen EU-aiheinen tietokilpailu yhdeksäsluokkalaisille. Kilpailu järjestettiin Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton (HYOL) ja Eurooppatiedotuksen yhteistyönä. Kolme parasta koululaista palkittiin 30.05. Pikkuparlamentin kansalaisinfossa Helsingissä.
EU-tietokilpailun parhaat Kauniainen, Puolanka ja Vaasa
Tiedote 160/2011
Euroopan nuorista puolet halukkaita työskentelemään toisessa EU-maassa
Kuva: NN - Norden.org
EU:n talous
EU-maiden johtajat kokoontuivat EU-huippukokoukseen Brysseliin jälleen 24.-25.3. Talousasiat olivat yksi kokouksen pääteemoista. Hallitusten päämiehet pääsivät yhteisymmärrykseen talouden kokonaispaketista.
Peruskoulun historianopetus
Muutama vuosi sitten eräs tuttavani istutti minut alas ja leväytti peruskoulun historiaopukset eteeni. Aikajanattomilla, irrallisilla tapahtumaotannoilla historiasta ei hänen mukaansa saanut tolkkua. Sen sijaan, että koululaisille olisi opetettu järjestelmällisesti menneisyyden tärkeistä tapahtumista, opetus keskittyi tiedon etsimisen opettamiseen. Lisäksi oppilaat joutuivat pohtimaan menneisyyden tapahtumia joskus hyvinkin henkilökohtaisella tasolla. Peruskouluhistoria poikkesi täysin siitä opetuksesta, jonka tuttavani oli itse saanut nuoruudessaan. Hän ei pitänyt suomalaisen historianopetuksen kehityksestä.
The EU Foreign Affairs Council to discuss the Middle East and the Southern Neighbourhood
Press release 151/2011
EU-perusteos tarjoaa selkeää tietoa – myös talouskriisistä
Eurooppatiedotuksen EU-perusteoksen uusittu painos julkistettiin Helsingissä keskiviikkona 27. huhtikuuta. Kirja julkistettiin keskustelutilaisuuden ”Euromaiden kriisi: kestääkö EU – entä Suomi? ” yhteydessä Helsingin yliopiston Porthaniassa.
Euroopan komissio antoi talousarvioesityksensä vuodelle 2012
Komissio hyväksyi keskiviikkona 20.4.2011 talousarvioesityksen vuodelle 2012. Talousarvioesitys vastaa 500 miljoonan EU-kansalaisen tarpeisiin tiukan talouden aikana. Budjettikomissaari Janusz Lewandowskin mukaan leikkaukset ovat tarpeen, jotta EU voisi täyttää velvollisuutensa veronmaksajia kohtaan. ”Säästöjä tehtäessä toimintaa on arvioitava perusteellisesti ja samalla on selvitettävä, saako koko Eurooppa todellista hyötyä toimistamme”, Lewandowski toteaa komission lehdistötiedotteessa. Myös jäsenvaltioissa toteutetaan tällä hetkellä tiukkoja säästötoimia.
Eurooppa-päivänä 9-luokkalaiset kilpailevat EU-tiedossa
Tiedote 139/2011
Euroopan unionin arktinen tiedotuskeskus Rovaniemelle?
Euroopan unioni valmistelee arktista toimintaohjelmaansa. Pohdinnassa on myös se, tulisiko unionille perustaa arktinen tiedotuskeskus. Rovaniemi on noussut vahvaksi ehdokkaaksi keskuksen sijoituspaikaksi. Lisätietoa saataneen kesäkuussa, jolloin odotetaan Euroopan komission väliaikakatsauksen valmistuvan.
Foreign Minister Stubb: An important week with regard to Libya
Foreign Minister Alexander Stubb attended the EU Foreign Ministers’ Meeting on Tuesday, where the situation in Libya rose to be the most followed topic. “Gaddafi must understand that he is not part of the solution, but that he must go,” Foreign Minister Stubb said, condensing the acute political situation. “A difficult international operation is in progress, which is quite different to that in Tunisia or Egypt, where the leaders themselves relinquished power rather quickly,” the Foreign Minister continued.
Ulkoministeri Stubb: Tärkeä viikko Libyan kannalta
Ulkoministeri Alexander Stubb osallistui tiistaina EU:n ulkoministerikokoukseen, jonka seuratuimmaksi aiheeksi nousi Libyan tilanne. ”Gaddafin on ymmärrettävä, että hän ei ole osa ratkaisua, vaan hänen on lähdettävä”, kiteytti ulkoministeri Stubb akuuttia poliittista tilannetta. ”Meneillään on vaikea kansainvälinen operaatio, joka on aivan erilainen kuin Tunisiassa tai Egyptissä, joiden johtajat luopuivat itse vallasta nopeasti”, arvioi ulkoministeri.
Foreign Ministers to discuss Libyan situation
Press release 127/2011
Ulkoministerit keskustelevat Libyan tilanteesta
Tiedote 127/ 2011
Peruseurooppalainen Luxemburg
Luxemburg oli vuoden 2004 EU-laajentumiseen saakka unionin pienin jäsenmaa. Läntisessä Keski-Euroopassa ”Euroopan sydämessä” sijaitsevalla suurherttuakunnalla on historiallisesti tiiviit siteet sekä germaaniseen että frankofoniseen kulttuurialueeseen. Luxemburgilaiset tunnistaakin yleensä siitä, että heillä on ranskalainen etunimi ja saksalainen sukunimi.
Kansalaisinfossa rohkaistaan hakemaan EU-tukea vapaaehtoistoimintaan
Tiedote 119/2011
ERVV ja EVM – EU:n talous askarruttaa
EU:n talousasiat kiinnostavat kansalaisia tällä hetkellä ennen näkemättömällä tavalla ja voidaan olettaa, että EU nousee aikaisempaa enemmän esille myös vaaliteemana tämän kevään eduskuntavaaleissa. Tietoa EU:n talouden kriisijärjestelmistä ja niiden vaikutuksista Suomeen on tarjolla Eurooppatiedotuksen tilaisuuksissa, joista ensimmäinen pidettiin tiistaina 29.3. Helsingissä.
Irlanti kriisissä
Irlanti on nyt ajautunut tilanteeseen, jossa se tarvitsee selviytyäkseen hätärahoitusta. Tätä ovat tarjonneet Europan unioni ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF.
Eurooppaan tai etäämmälle – mahdollisuuksia on monia
Tiedote 111/2011
Eurooppa-neuvosto sopi talouden vakauttamisesta
Eurooppa-neuvosto kokoontui Brysselissä 24.-25. maaliskuuta. Kokouksessa sovittiin talouden kokonaispaketista sekä tuettiin YK:n toimia Libyan kriisin ratkaisemiseksi.
Talous vaatii EU:lta päätöksiä
Talous vaatii EU:lta päätöksiä
Peruseurooppalainen Luxemburg
Peruseurooppalainen Luxemburg
EU:n kalastuspolitiikan uudistus käynnissä
Monien muiden politiikkalohkojen tapaan myös kalastuspolitiikka on EU:ssa parhaillaan uudistuksen alla. Nykyinen kalastuspolitiikkaa koskeva asetus on voimassa vuoden 2012 loppuun. Yhteisen kalastuspolitiikan eli YKP:n uudistuksen on tarkoitus astua voimaan vuoden 2013 alusta.
MIKSI SIIRRÄMME KELLOA KESÄ- JA TALVIAIKAAN?
Kesäajan käyttöönottoa on kokeiltu jo viime vuosisadan alkupuolella ensimmäisen kerran. Saksa ja Iso-Britannia ottivat kesäajan käyttöön jo 1916. 1970-luvulla kesäaikaa alettiin käyttää muuallakin. Suomi kokeili ensimmäisen kerran kesäaikaan siirtymistä jo 1942. Kellojen siirtelystä eivät kaikki pitäneet ja asiaa vastustettiin muun muassa maaseudulla viljelijöiden parissa. Kesäaikaan siirtyminen vakiintui Suomessa kuitenkin 1981, lähes viimeisenä Euroopassa. Käytännön mukaisesti kesäaikaan siirrytään maaliskuun viimeisenä sunnuntaina aamuyöllä ja talviaikaan lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Siirtyminen tapahtuu kaikissa EU-maissa samalla kellonlyömällä eli klo 03.00. Kesäaikaa ei sovelleta kuitenkaan Euroopan unionin merentakaisilla alueilla.
Foreign Ministers to discuss the situation in Libya and in Japan
Press release 101/2011
Ulkoministerit keskustelevat Libyan ja Japanin tilanteesta
Tiedote 101/2011
Euron tulevaisuudesta keskustellaan Pikkuparlamentissa
Tiedote 93/2011
Foreign Minister Stubb on Libya: EU recognises states only
In the informal meeting of EU Foreign Ministers on Thursday, 10 March, the issue of recognising the opposition council of Libya became the centre of attention. According to Foreign Minister Alexander Stubb “Finland and the 25 other EU Member States were of the opinion that only states can be granted recognition”. The Foreign Ministers meeting was laying foundations for Friday’s extraordinary European Council Summit on Libya, where the heads of state aim to issue a strong declaration on the situation in Libya. According to Stubb, the message the EU as a whole wants to send now is that “Muammar Gaddafi must go, and he must go soon”.
Ulkoministeri Stubb Libyasta: EU ei tunnusta kuin valtioita
Kysymys Libyan kapinallisneuvoston tunnustamisesta nousi etualalle EU:n ulkoministerien epävirallisessa kokouksessa torstaina 10. maaliskuuta. Ulkoministeri Alexander Stubbin mukaan ”Suomi ja 25 muuta EU-maata olivat sitä mieltä, että vain valtioita voi tunnustaa”. Ulkoministerikokous pohjusti EU:n huomista ylimääräistä Libya-huippukokousta, jossa valtionpäät tähtäävät yhteiseen voimakkaaseen julistukseen Libyan tilanteesta. Stubbin mukaan koko EU:n selkeä viesti oli nyt, että ”Muammar Gaddafin on mentävä, ja mentävä pian”.
OLAF – EU:n ase petoksia ja rötöksiä vastaan
Euroopan unionin taloudellisten etujen suojaaminen ja EU-kansalaisten verovarojen asianmukainen käyttö on yksi EU:n toimielinten tärkeimmistä tehtävistä. Näitä taloudellisia etuja turvaamaan perustettiin vuonna 1999 Euroopan Petostentorjuntavirasto – OLAF. Virasto koordinoi ja tukee EU-jäsenmaiden toimintaa petosten torjunnassa sekä vastaa siitä, että 500 miljoonan asukkaan sisämarkkinoilla käydään rehtiä kauppaa.
Euroopan unioni etsii jälleen uusia virkamiehiä
Tiedote 78/2011
Yleiseurooppalainen 112 juhlii 20-vuotispäiväänsä
Perjantaina 11. helmikuuta vietetään valtakunnallista ja eurooppalaista hätänumeropäivää. Suomesta poiketen monissa EU-maissa on käytössä myös muita hätänumeroja, mutta matkailijalle riittää kun muistaa hätänumeron 112. Yleiseurooppalainen hätänumero 112 otettiin käyttöön vuonna 1991 Euroopan parlamentin aloitteesta.
Uusi valtakunnallinen EU-tietokilpailu yhdeksäsluokkalaisille
Tiedote 46/2011
Ulkoministeri Stubb luennoi teekkareille maailmanpolitiikasta
Tiedote 39/2011
The European Grouping of Territorial Cooperation makes it easier with cross-border cooperation
The European Grouping of Territorial Cooperations (EGTC) charter was created in 2006 to give a legal framework for minimizing administration in cross-border projects. Today 16 cross-border regions have started EGTC-groups involving more than 320 public authorities in all of Europe.
Eurooppalainen alueellinen yhteistyön yhtymä helpottaa rajanylittävää yhteistyötä
Eurooppalainen alueellisen yhteistyön yhtymän (EAYY) oikeudellinen asiakirja luotiin 2006. Sen tarkoituksena oli saada oikeudellinen kehys hallinnon vähentämiseksi rajanylittävässä yhteistyössä. Tänä päivänä 16 rajanylittävää aluetta on perustanut EAYY-yhtymiä, jotka koostuvat yli 320 julkisesta viranomaisesta koko Euroopassa.
EU entistä vahvemmaksi?
Tiedote 37/2011
Kohti urheilun omaa EU-ohjelmaa 2014
EU:n urheiluohjelman tarkoituksena on tukea eurooppalaisia yhteistyö- ja koulutushankkeita sekä verkostoja. Kuva: Euroopan parlamentti
Suomi osallistuu taistelujoukkojen päivystysvuoroon
Joukkueenjohtaja saa neuvoja kouluttajalta. Kuva: Puolustusvoimat
EU Foreign Ministers to discuss Tunisia, Lebanon and Belarus
Press release 25/2011
Unkari siirtyi EU:n johtoon
Belgian pääministeri Yves Leterme luovutti EU-neuvoston puheenjohtajuuden Unkarin pääministeri Viktor Orbánille. Kuva: Euroopan komissio
Viro siirtyi euroon
Kaikissa kolikoissa toistuu sama kuva-aihe eli maan kartta ja teksti ”Eesti”. Kolikot on suunnitellut virolainen taiteilija Lembit Lõhmus ja kolikot painaa Suomen Rahapaja. Kuva: EKP
Tiilikainen: Kriisistä on otettava opiksi
Jotkut ekonomistit uskovat, että rahaliitto hajoaa jo muutaman vuoden sisällä. Ulkopoliittisen instituutin johtajan Teija Tiilikaisen mukaan kriisistä on kuitenkin otettava opiksi. Yhteiset säännöt, rangaistusmenettely, parempi jäsenvaltioiden sitouttaminen ja kaiken päällä nykyistä parempi politiikkasuunnittelu - siinä lääkkeitä tulevaisuutta varten. Raskaat poliittiset päätökset edellyttävät valitettavasti kriisiä, Tiilikainen kiteytti.
Eurooppalainen tiedeyhteistyö on Suomelle tärkeää
Dosentti Kimmo Elo ja EU-tiedeasiantuntija Rami Nissilä pohtivat EU:n tiedepolitiikan ja suomalaisen Eurooppa-tutkimuksen näkymiä. Kuva: Eurooppatiedotus
Objektiivista EU-tietoa kaivataan Kroatiassakin
Leena Halonen, Marja Aspelund ja Kroatian ulkoministeriön Andrej Plenkovic vaihtoivat kokemuksia EU-kansalaistiedotuksen mahdollisuuksista. Kuva: Suomen suurlähetystö Zagrebissa.
Turusta vuoden kulttuuripääkaupunki
Komissaari Vassillioun mukaan EU:ssa ei ole kyse vai sisämarkkinoista, vaan tarkoituksena on myös edistää eurooppalaista kulttuuria ja identiteettiä. Kuva: Turku 2011
Unkari siirtyi EU:n johtoon
Belgian pääministeri Yves Leterme luovutti juhlallisesti puheenjohtajuuden Unkarin pääministeri Viktor Orbánille. Kuva: Euroopan komissio
Viro siirtyi euroon
Eurostarttipussi oli suosittu joululahja Virossa. Kuva: Wikicommons