Uusia maita Schengen-sopimuksen piiriin

Schengenin sopimus otetaan käyttöön 21.12. yhdeksässä uudessa maassa. Vuodesta 2004 EU:n jäseninä olleet Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tšekki, Slovenia, Slovakia, Unkari ja Malta liittyvät alueeseen, jonka sisärajoilta on poistettu säännölliset tarkastukset.

Uutinen 28.12.2007

Lissabonin sopimus allekirjoitettiin

Sopimuksen tavoitteena on yksinkertaistaa ja tehostaa EU:n päätöksentekoa ja sen on määrä tulla voimaan vuonna 2009.

Uutinen 20.12.2007

Tunnelmia Brysselin huippukokouksesta

Etelä-Savon aluetiedottaja Risto Alatarvas työskenteli kiertävänä tiedottajana Suomen EU-edustustossa Brysselissä ja pääsi seuraamaan Brysselin huippukokousta aitiopaikalta.

Uutinen 18.12.2007

Riippumaton mietintäryhmä pohtimaan EU:n tulevaisuutta

Valtioneuvoston viestintäyksikkö                                Tiedote 348/2007

Uutinen 17.12.2007

EU:n perusoikeuskirja allekirjoitettiin Strasbourgissa

EU:n perusoikeuskirjassa vahvistetaan Euroopan kansalaisten oikeudet ja siitä tulee sitova Lissabonin uudistussopimuksen myötä.

Uutinen 14.12.2007

Itä-Suomen EU-toimiston johtaja Railimo: unionista on hyötyä alueiden kehittämistyössä

Itä-Suomen EU-toimiston johtaja Riikka Railimo.

Uutinen 13.12.2007

Galileo-satelliittipaikannusjärjestelmän rahoituksesta saavutettiin sopu EU:ssa

Eurooppalaista satelliittipaikannusjärjestelmää voidaan käyttää esimerkiksi ajoneuvojen sijainnin selvittämiseen, liikennereittien etsintään, nopeusvalvontaan sekä liikenteen ohjausjärjestelmiin. Kuva: Euroopan avaruusjärjestö

Uutinen 10.12.2007

EU, Suomi ja Tampere ottavat ilmastonmuutoksen vakavasti

Europarlamentaarikko Riitta Myller kertoi Tampereella Euroopan unionin ilmastostrategiasta.

Uutinen 3.12.2007

Etelä-Suomen 141-maataloustuki jatkuu

Etelä-Suomen kansallinen 141-maataloustuki jatkuu vuoteen 2013 asti. Kuva:UM/Pajukallio

Uutinen 28.11.2007

141-tuesta neuvottelutulos vuosille 2008-2013

Maa- ja metsätalousministeriö

Uutinen 28.11.2007

Maatalous- ja kalastusneuvosto Brysselissä 26.-27.11.2007

Maa- ja metsätalousministeriö

Uutinen 23.11.2007

Suomelle keskeiset EU-asiat vuonna 2008

Valtioneuvoston viestintäyksikkö

Uutinen 23.11.2007

Lisää Schengen-maita tulossa

Schengenin sopimusta aletaan soveltaa yhdeksässä uudessa maassa 21.12.2007 alkaen. Vuodesta 2004 EU:n jäseninä olleet Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tšekki, Slovenia, Slovakia, Unkari ja Malta liittyvät alueeseen, jonka sisärajoilta on poistettu säännölliset tarkastukset.

Uutinen 20.11.2007

SEPA helpottaa maksuliikennettä Euroopassa

Yhtenäinen euromaksualue (SEPA, Single Euro Payments Area) otetaan käyttöön vaiheittain vuoden 2008 alusta. Yhteiseen maksualueeseen siirtyminen helpottaa pankki- ja luottokorttimaksamista ulkomailla sekä tilisiirtojen tekemistä ulkomaisille tileille.

Uutinen 20.11.2007

EU:n ulko-, kehitys- ja puolustusministerit koolla Brysselissä

Valtioneuvoston viestintäyksikkö                                Tiedote 337/2007

Uutinen 16.11.2007

Suomi kannustaa EU:ta suurempaan avoimuuteen

Valtioneuvoston viestintäyksikkö

Uutinen 13.11.2007

Tietoisku Lahdessa: Kulttuurille EU-rahoitusta monesta eri lähteestä

Projektikoordinaattori Heini Moisio Lahden kaupungin sivistystoimialalta kertoi maakunnan vahvuuksista kulttuurin näkökulmasta sekä Lahden monivuotisesta kultuuristrategiasta.

Uutinen 8.11.2007

Komissio julkaisi EU:n laajentumispolitiikan vuosiraportin

Komissaari Olli Rehn esitteli EU:n laajentumispolitiikan vuosiraporttia Brysselissä 6.11. 2007. Kuva: Euroopan komissio

Uutinen 7.11.2007

EU:n teemavuosi 2008 korostaa kulttuurienvälistä vuoropuhelua arjessa

Euroopan unioni on nimennyt ensi vuoden kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuodeksi. Tarkoituksena on edistää kulttuurienvälistä vuoropuhelua ja tuoda esiin sen hyödyllisyyttä päivittäisessä elämässä.

Uutinen 2.11.2007

Myös Ahvenanmaa päättää EU:n uudistussopimuksesta

EU:n uudistussopimus on ennen voimaantuloaan ratifioitava kaikissa jäsenmaissa. Suomen osalta sopimus on vahvistettava kahdesti: sopimuksen on saatava sekä Suomen eduskunnan että Ahvenanmaan maakuntapäivien hyväksyntä.

Uutinen 31.10.2007

Ulkoministeri Kanerva julkisti Eurooppatiedotuksen uuden ilmeen ja verkkosivut

Ministeri Ilkka Kanerva avasi Eurooppatiedotuksen verkkosivut ja kertoi samalla ajatuksiaan Euroopan unionista. Kuva: UM/Raino Heinonen

Uutinen 26.10.2007

Rooman sopimus solmittiin 50 vuotta sitten

Euroopan unioni syntyi sen vuoksi, että riittävän monella ihmisellä oli yhteinen unelma: luoda Euroopasta rauhan tyyssija, jossa talous kehittyy ja sitä kautta eurooppalaisten hyvinvointi lisääntyy. Tämän haaveen takaa löytyy kaksi Euroopassa käytyä raskasta ja tuhoisaa sotaa, jotka olivat lyöneet sen ajan ihmisiin vahvan tahdon saada aikaan pysyvä rauha asuinsijoilleen. Sanapari "Euroopan Yhdysvallat" ilmestyi monen puheisiin, mm. Winston Churchill ehdotti sen perustamista - ilman Britanniaa tietenkin.

Uutinen 16.10.2007

Suomelle tulossa 13 paikkaa Euroopan parlamenttiin

Euroopan parlamentti äänestää lokakuun täysistunnossaan 10.-11. lokakuuta parlamentin perussopimusvaliokunnan hyväksymästä ehdotuksesta Euroopan parlamentin paikkajaoksi vaalikaudelle 2009-2014.

Uutinen 11.10.2007

Kysy ministeriltä EU:sta!

Online-keskusteluja ajankohtaisista EU-teemoista järjestetään syksyn aikana viikoittain.

Uutinen 11.10.2007

Suomi haluaa lisätä EU:n avoimuutta

Laajat asiakirjapyynnöt voivat olla EU:n toimielimille työläitä. Suomen mukaan tähän ongelmaan tulisi vastata ennen kaikkea kehittämällä asiakirjojen rekisteröintiä ja hakumenettelyjä, sekä tiedonvälitystä ja neuvontaa. Kuva: Euroopan komissio

Uutinen 25.9.2007

Kielitaito avaa ovia – Euroopan kielipäivää vietetään 26.9.

Euroopan kielten teemapäivää vietetään 26. syyskuuta, jolloin juhlitaan Euroopan monikielisyyttä ja muistutetaan kielten oppimisen tärkeydestä ja hauskuudesta.

Uutinen 25.9.2007

Pyöriäisten havainnointikampanja jatkuu Suomessa

Kuvassa merkitsemistä varten pyydetty pyöriäinen Etelä-Itämerellä. Kuva: Antti Halkka

Uutinen 19.9.2007

Kaikki mitä olet halunnut kysyä EU:sta

Tampereen lyseon lukion oppilaat kyselivät Lasse Lehtiseltä muun muassa EU:n sopimusuudistuksesta ja kertoivat ajankohtaisen EU-tiedon hyödyttävän ylioppilaskirjoituksiin valmistautumisessa.

Uutinen 19.9.2007

Aurinkosuojatuotteiden merkinnät uudistuvat

EU:n kampanja muistuttaa pysyttelemään pois auringosta siihen aikaan päivästä, kun säteily on voimakkainta. Kuva: Euroopan komissio

Uutinen 18.9.2007

EKP:n pääjohtaja Jean-Claude Trichet kannustaa poistamaan työllistymisen esteitä

Lääkkeitä Euroopan talouskasvun lisäämiseen etsivät Porissa (vasemmalta oikealle) professori Matti Pohjola, EKP:n pääjohtaja Jean-Claude Trichet, Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ja professori Bengt Holmström.

Uutinen 3.9.2007

Suomen uimarantojen veden laatu täyttää EU:n vaatimukset

Euroopan komissio on tyytyväinen Suomen uimarantojen laatuun. Kuva: Helsingin kaupunki/Juhani Seppovaara

Uutinen 3.9.2007

Hilloatko direktiivin mukaisesti?

EU:n hillodirektiivi koskee vain myyntiin tulevaa hilloa. Kuva: Kotimaiset kasvikset ry

Uutinen 3.9.2007

Eurooppa-neuvosto päätti EU:n sopimusuudistuksen sisällöstä

Juhannuksena kokoontunut Eurooppa-neuvosto päätyi lauantaina 23. kesäkuuta ratkaisuun unionin perussopimuksen uudistuksista. Unionin kaikki 27 jäsenmaata antoivat yksimielisesti mandaatin hallitusten väliselle konferenssille alkaa neuvotella uudesta sopimuksesta. Suomea huippukokouksessa edustivat pääministeri Matti Vanhasen lisäksi ulkoministeri Ilkka Kanerva ja tasavallan presidentti Tarja Halonen. (Kuva: Eurooppa-neuvosto/Tim M. Hoesmann)Hallitusten välinen konferenssi (HVK) on foorumi, jossa jäsenmaiden hallitukset neuvottelevat perussopimuksiin tehtävistä uudistuksista ja tarkistuksista, ja se kutsutaan koolle aina kun EU:ssa päätetään oikeudellisista tai institutionaalisista muutoksista.

Uutinen 26.6.2007

EU:n perussopimusten uudistaminen Eurooppa-neuvoston pääteemana

Eurooppa-neuvosto kokoontuu Brysselissä 21. ja 22. kesäkuuta. Suomea huippukokouksessa edustaa pääministeri Matti Vanhanen ulkoministeri Ilkka Kanervan avustamana, sekä tasavallan presidentti Tarja Halonen hänen toimivaltaansa kuuluvissa asioissa. Ulkoministeri Ilkka Kanerva (oik.) ennustaa sopimusuudistusneuvotteluista vaikeita. Ranska ja Alankomaat hylkäsivät ensimmäisen version EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta kansanäänestyksissään vuonna 2005. Kuva: Euroopan unionin neuvosto.Kesäkuun Eurooppa-neuvoston pääaihe on EU:n perussopimusten uudistaminen. Puheenjohtajamaa Saksa valmistaa asiasta selvityksen, jonka pohjalta jäsenmaiden hallitusten edustajat Eurooppa-neuvostossa päättävät sopimusuudistusten jatkosta. Sopimusuudistusten lisäksi kokouksessa ovat esillä suppeasti myös yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa, talous-, sosiaali-, ja ympäristöasiat sekä ajankohtaisista ulkosuhdeaiheista ainakin Euroopan naapuruussuhteet ja unionin Keski-Aasian strategia.

Uutinen 21.6.2007

Pohjoismaiset yhteistyöministerit tapasivat Kolilla

Suomi toimii hallitusten välistä yhteistyötä toteuttavan Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajamaana vuonna 2007. Pohjoismaisten yhteistyöministereiden kesäkokous pidettiin Kolilla 13. kesäkuuta. Kokousta isännöi pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaava ministeri Jan Vapaavuori. Pohjoismaiset yhteistyöministerit Kolilla. Kuva: Ulkoasiainministeriö/Adam ElwanKolin upeissa vaaramaisemissa pidettyyn kokoukseen osallistuivat Vapaavuoren kollegat Christina Husmark Pehrsson Ruotsista, Heidi Grande Röys Norjasta sekä Ossur Skarphédinsson Islannista. Tanskaa kokouksessa edusti ministerin sijainen Karsten Ankjer Jensen, Ahvenanmaata Lasse Wiklöf, Färsaaria Jógvan a Lakjuni sekä Grönlantia Aleqa Hammond.

Uutinen 19.6.2007

Tutkimuksen seitsemäs puiteohjelma kaipaa tekijöitä

Seitsemäs puiteohjelma on Euroopan unionin instrumentti, jolla ohjataan tutkimusta ja kehitystä. Puiteohjelman kokonaisbudjetti on vuosina 2007-2013 jopa 54,6 miljardia euroa. Pieniin ja keskisuuriin yrityksiin panostetaan rahallisesti paljon. Tekes järjesti keväällä Oulussa, Helsingissä, Turussa ja Tampereella seitsemännestä puiteohjelmasta neuvontatilaisuuksia, joissa käsiteltiin muun muassa puiteohjelman Valmiudet-osiota ja sen Erityisryhmiä hyödyttävä tutkimus -teeman sisältöä.Budjetti on huippuluokkaa

Uutinen 19.6.2007

EU-maasta toiseen soitetut kännykkäpuhelut halpenevat

Kännykkäpuhelujen verkkovierailumaksut (roaming) halpenevat tänä kesänä. Euroopan parlamentti teki asiasta päätöksen 23.5.2007. Uudet hinnat tulevat voimaan todennäköisesti jo elokuussa. EU-maiden väliset kännykkäpuhelut

Uutinen 18.6.2007

Kansalaisten Eurooppa-ohjelma julkistettiin

Euroopan unioni on käynnistänyt uuden Kansalaisten Eurooppa-ohjelman toteutettavaksi vuosina 2007-2013. Ohjelman tarkoituksena on antaa kansalaisille mahdollisuus rakentaa yhtenäisempää Eurooppaa esimerkiksi ystävyyskuntatoiminnan, järjestöjen, sekä oppilaitosten välityksellä. Kansalaisten Eurooppa-ohjelma tukee aktiivista kansalaistoimintaa.Kansalaisten Eurooppa pyrkii edistämään aktiivista kansalaisuutta, eurooppalaista identiteettiä sekä arkielämän suvaitsevuutta. Kansalaisten Eurooppa-ohjelma tukee esimerkiksi vapaaehtoistyötä ja erilaisten kansalaistapahtumien järjestämistä sekä EU-asiantuntijoiden ajatuspajoja, rohkaisten yhteistyöhön eri maiden kansalaisten ja järjestöjen välillä.

Uutinen 18.6.2007

Eurooppa-tiedotus julkaisi kirjan Pohjoinen ulottuvuus

Ulkoministeriön Eurooppa-tiedotus on julkaissut toimittaja Markku Heikkilän kirjan Pohjoinen ulottuvuus. Pohjois-Euroopan ja etenkin Luoteis-Venäjän yhteistyön kehittämiseen tähtäävä pohjoinen ulottuvuus on taas ajankohtainen, sillä se on yksi Suomen painopisteistä myös meneillään olevalla EU-puheenjohtajakaudella. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Hiski Haukkala (vasemmalla), kirjan kirjoittaja Markku Heikkilä ja ulkoministeri Erkki Tuomioja julkistamistilaisuudessa. Kuva: Ulkoministeriö/Raino HeinonenYmpäristökumppanuus politiikan konkreettisin osa

Uutinen 18.6.2007

Pohjoismaat-kiertue puolivälissä – Lahtelainen Jukka Kajala kävi kielikylvyssä Ruotsissa

Ulkoasiainministeriön Eurooppa-tiedotus ja Pohjoismaisen yhteistyön sihteeristö järjestävät kuluvan vuoden aikana koko maan kattavan seminaarien ja tapahtumien sarjan, jossa kerrotaan Suomen puheenjohtajuusohjelmasta Pohjoismaiden ministerineuvostossa vuonna 2007 sekä tehdään tunnetuksi pohjoismaista yhteistyötä. Tämän kevään viimeinen tilaisuus pidettiin Lahdessa Kannaksen lukiossa 15. toukokuuta. Tilaisuudet jatkuvat jälleen syksyllä. Kannaksen lukion oppilaat Lahdessa saivat tietoiskun pohjoismaisesta yhteistyöstä ja nuorten mahdollisuuksista Pohjoismaissa.Lahdessa pohjoismaista yhteistyötä tarkasteltiin nuorten näkökulmasta. Kannaksen lukion oppilaat saivat tietoiskun pohjoismaisesta yhteistyöstä ja nuorten mahdollisuuksista Pohjoismaissa. Puhujina tilaisuudessa olivat apulaispäällikkö Kristina Pingoud Pohjoismaisen yhteistyön sihteeristöstä, asiantuntija Nina Eskola Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMOsta ja kasvatustieteiden tohtori Saara Hakaste Pohjola-Nordenin Lahden yhdistyksestä. Sokerina pohjalla oli koulun oma oppilas, tuore ylioppilas Jukka Kajala, joka kertoi omista kokemuksistaan opiskelujaksosta Ruotsissa.

Uutinen 12.6.2007

Euroopan kemikaalivirasto aloittaa toimintansa Helsingissä

Euroopan kemikaalivirasto ECHA (European Chemicals Agency) avataan Helsingissä 1.6.2007. Kemikaalivirasto on yksi suurimmista EU-virastoista ja työllistää kolmivuotisen sisäänajovaiheen jälkeen 450 ihmistä. Kemikaalivirasto aloittaa toimintansa kesäkuun alussa työeläkevakuutusyhtiö Varman talossa Helsingin Annankadulla. Kuva: Varma/Markku OjalaKemikaaliviraston tehtävänä on antaa teknistä ja tieteellistä tukea kemikaalivalvontaa koskevan REACH-asetuksen toimeenpanossa. Virasto hallinnoi rekisteröinti- ja evaluointiprosessia ja hoitaa riskienhallintaa lupajärjestelmän avulla. Kemikaalivirasto on yksi harvoista EU-virastoista, jolla on oikeus tehdä teollisuutta sitovia päätöksiä.

Uutinen 4.6.2007

Juvenes Translatores — EU:n laajuinen käännöskisa kouluille

Euroopan komission käännöstoimen pääosasto järjestää syksyllä Juvenes Translatores -käännöskilpailun vuonna 1990 syntyneille koululaisille eri puolilla EU:ta. Juvenes Translatores on käännöskilpailu

Uutinen 31.5.2007

Suomalaisten laimealle EU-innolle etsittiin syitä

Kurkkudirektiivi, median vastuu ja EU-eliitin etääntyminen kansasta nousivat esiin eduskunnan Kansalaisinfossa 14. toukokuuta järjestetyssä paneelikeskustelussa, jossa ruodittiin EU:n vaatimatonta suosiota Suomessa. Olli Kivinen (vasemmalla) ja Thomas Wallgren pohtivat muun muassa tiedotusvälineiden merkitystä EU-kuvan välittäjinä. Kuva: Henna Könkkölä/Eurooppa-tiedotusUudenmaan Eurooppa-tiedotuksen ja Euroopan komission Suomen edustuston järjestämää "Hyvä paha EU? Euroopan unioni julkisessa keskustelussa Suomessa" -paneelikeskustelua pohjusti viestinnän lehtori Tuomo Mörä esittelemällä EU:n kannatuslukuja eri maissa. Suomessa unionin kannatus on EU-maiden alhaisimpia; viimeisimmän Eurobarometrin mukaan 39 prosenttia kansalaisista pitää Suomen EU-jäsenyyttä hyvänä asiana.

Uutinen 28.5.2007

EU on edistänyt perusoikeuksia

Turun Eurooppa-viikon avasi maanantaina 7. toukokuuta Eurooppa-tiedotuksen järjestämä seminaari "Eurooppalaiset oikeudet - kenen oikeudet?". Seminaari on osa EU:n teemavuotta, jonka tavoitteena on edistää kansalaisten yhdenvertaisuutta. Euroopan yhdenvertaisten mahdollisuuksien teemavuosi 2007 -logo.Yhdenvertaisten mahdollisuuksien teemavuosi on ollut muun muassa tämänvuotisten Euroviisujen virallinen yhteistyökumppani ja vuosi näkyy Euroopassa myös bussikiertueen, valokuvauskilpailun ja toimittajille suunnatun kilpailun välityksellä.

Uutinen 22.5.2007

Avain EU-käsitteisiin -sanastosta neljäs painos

Eurooppa-tiedotuksen ja Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston yhteistyönä syntyneestä sanastosta Avain EU-käsitteisiin on otettu jo neljäs, ajantasainen painos. Tero Erkkilän ja Teija Tiilikaisen kokoamaan sanastoon on nyt päivitetty mm. vuoden 2007 unionin laajentumisen eli Bulgarian ja Romanian EU:hun liittymisen myötä tapahtuneet paikkamäärien muutokset eri toimielimissä. Mukana on myös tiedot uusista EU-virastoista, joista Helsinkiin saatu kemikaalivirasto aloittaa toimintansa kesäkuussa.

Uutinen 16.5.2007

Vaarallisista tuotteista ilmoitetaan entistä herkemmin

Euroopan komission julkaiseman raportin mukaan kuluttajat ilmoittavat viranomaisille entistä useammin vaarallisista tavaroista. Eniten valitetaan leluista ja sähkölaitteista. Noin neljännes ilmoituksista koski lasten leluja. Kuva: Ulkoasiainministeriö/Tero PajukallioKomissio on julkaisut raportin vuoden 2006 aikana tehdyistä ilmoituksista. Ilmoituksia vaarallisista tuotteista tehtiin vuonna 2006 yhteensä 924. Suomesta tehtiin 42 ilmoitusta, joka vastaa noin viittä prosenttia kokonaismäärästä. Eniten ilmoituksia tuli Saksasta (144 ilmoitusta) ja Unkarista (140).

Uutinen 14.5.2007

Eurooppa-päivää vietetään 9. toukokuuta

Eurooppa-päivää juhlitaan Euroopan yhdentymisen käynnistäneen Schumanin julistuksen kunniaksi. Eurooppa-tiedotus on mukana Eurooppa-päivän tapahtumissa eri puolilla Suomea. Vuoden 2006 Eurooppa-päivän juhlintaa Helsingin Esplanadin puistossa. Kuva: Eurooppa-tiedotusEurooppa-päivää on vietetty Euroopan unioniin kuuluvissa maissa ja monissa muissa Euroopan maissa vuodesta 1986 lähtien. Tämänvuotisen Eurooppa-päivän teemana on Rooman sopimuksen 50-vuotisjuhla.

Uutinen 14.5.2007

Porvoo isännöi kahta kokousta Suomen EU-puheenjohtajakaudella

Itä-Uusimaa saa Suomen EU-puheenjohtajakaudella isännöitäväkseen kaksi kokousta. Heinäkuussa Porvoossa kokoontuu kulttuuriministereiden kokousta valmisteleva kulttuurikomitea. Lokakuussa Porvooseen saapuu CCA-komitea, jonka tehtävänä on edistää Seveso-direktiivin toimeenpanoa sekä kehittää suuronnettomuusvaarojen torjuntaa ja alan tutkimusta. Kokousvieraat tutustuvat Porvoon vanhaan kaupunkiin. Kuva: Eurooppa-Tiedotus/Hanna Õunap

Uutinen 11.5.2007

Hämeenlinna saa kokousvieraita jo kesäkuussa

Hämeenlinna saa Suomen EU-puheenjohtajakaudella isännöitäväkseen kaksi virkamiestason kokousta sekä yhden konferenssin. Varaslähdön puheenjohtajakaudelle ottaa Asem-huippukokouksen päätöksiä valmistelevien virkamiesten kokoontuminen Aulangolla 19.6. Aulanko muodostaa osan Suomen ensimmäistä kansallista kaupunkipuistoa ja on suosittu matkailukohde luonnonsuojelualueineen ja näkötorneineen. Kuva: Eurooppa-tiedotus/Tiina Järvelä.Asem-kokousta valmistellaan kesäkuussa

Uutinen 11.5.2007

Ympäristöministerit kokoontuvat Turussa 14. – 16.7.

Ekotehokkuus ja uusi ympäristöpolitiikka puhuttavat tällä viikolla, kun Euroopan ympäristöministerit tapaavat Suomen vanhimmassa kaupungissa. Oheisteemana on Itämeren suojelu. Turku isännöi ympäristöministereiden kolmepäiväistä tapaamista. Kuva: Turun kaupunkiVuorossa on kolmas epävirallinen ministerikokous

Uutinen 11.5.2007

Ovi avoinna Kaakkois-Eurooppaan – Kysy lisää EU:n laajentumisesta

EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn kutsuu kaikki laajentumisesta kiinnostuneet mukaan verkkokeskusteluun maanantaina 7. toukokuuta 2007 klo 16.00–17.00. Komissaari Olli Rehn vastaamassa kysymyksiin verkkokeskustelussa vuonna 2005. Kuva: Euroopan komissioHaluatko tietää enemmän unionin laajentumisen seurauksista tai niistä haasteista, joita nykyiset jäsenehdokkaat Kroatia, Turkki ja entisen Jugoslavian tasavalta Makedonia sekä hakijamaat Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Montenegro ja Serbia (mukaan luettuna YK:n hallinnon alaisuudessa oleva Kosovo) kohtaavat matkallaan kohti Euroopan unionia? Entä kiinnostaako sinua, miten EU valmistautuu laajentumisiin?

Uutinen 9.5.2007

MEPit Turussa ja Tampereella – Asialistalla budjetti, energia ja ilmasto

Euroopan parlamentin jäsenet Satu Hassi (Vihreät) ja Piia-Noora Kauppi (Kok., EPP/ED) alustivat EU:n energia- ja ilmastopolitiikasta Eurooppa-tiedotuksen meppikahveilla Turussa 20. huhtikuuta. Tampereella samanaikaisesti järjestetyssä tilaisuudessa puhuttivat EU:n budjettiluvut, joita valotti europarlamentaarikko Kyösti Virrankoski (Kesk./ALDE). Europarlamentaarikot Piia-Noora Kauppi ja Satu Hassi alustivat Eurooppa-tiedotuksen meppikahveilla Turussa.Muutos on mahdollinen

Uutinen 3.5.2007

Työskentely ja vapaaehtoistyö ulkomailla kiinnostivat Lasipalatsissa

Eurooppaan vai etäämmälle? –tapahtuma kokosi ulkomaille lähtöä suunnittelevia nuoria Lasipalatsin Kohtaamispaikalle 17.-18. huhtikuuta Helsingissä. Ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma jakoi tietoa työskentelystä, harjoittelusta, opiskelusta ja vapaaehtoistyöstä niin Euroopassa kuin kauempanakin. Eures-neuvoja Tuula Kinnunen neuvoi työnhaussa ulkomaille. Kuva: Eurooppa-tiedotus/Henna KönkköläKohtaamispaikan tietokoneet olivat tarpeen, kun nuorille katsastettiin työpaikkoja Euroopasta tai opiskelumahdollisuuksia Yhdysvalloista. Nuoria tuntuivat kiinnostavan erityisesti työskentelymahdollisuudet ulkomailla ja erilaiset vapaaehtoisohjelmat, joita CIMO ja Allianssin nuorisovaihto tarjoavat.

Uutinen 27.4.2007

Helsinki valmistautuu kemikaaliviraston tuloon

EU:n uuden kemikaali-asetuksen seurauksena Suomessa avataan kesäkuun alussa Euroopan kemikaalivirasto ECHA (European Chemicals Agency). Helsingin Annankadulla sijaitseva virasto tulee työllistämään 450 henkeä. Kemikaalivirasto aloittaa toimintansa kesäkuun alussa työeläkevakuutusyhtiö Varman talossa (kuvassa vasemmalla) Helsingin Annankadulla. Kuva: Helsingin kaupunki/Mika LappalainenKemikaalivalvontaa koskevan Reach-asetuksen käsittely saatiin päätökseen Suomen EU-puheenjohtajakauden päätteeksi joulukuussa. Sen seurauksena perustettavan kemikaaliviraston tehtävänä on antaa teknistä ja tieteellistä tukea asetuksen toimeenpanossa. Viraston perustamisen ja toiminnan valmistelu kuuluvat Euroopan komission vastuulle.

Uutinen 23.4.2007

50 vuotta yhteistyötä – EU:n haasteet nyt ja tulevaisuudessa

Eurooppa-tiedotus järjestää Rooman sopimuksen 50-vuotisjuhlavuoteen liittyen keskustelutilaisuuksia ympäri Suomea. Ensimmäiset tilaisuudet pidettiin Turussa 27. ja Tampereella 28. maaliskuuta. Tilaisuuksien historiallisesta taustasta huolimatta keskustelu kääntyi Euroopan unionin nykyisiin haasteisiin ja tulevaisuuden visioihin. Rooman sopimuksen solmimisesta tuli 25. maaliskuuta kuluneeksi 50 vuotta. Sopimuksella Ranska, Länsi-Saksa, Alankomaat, Belgia, Luxemburg ja Italia perustivat Euroopan talousyhteisön, joka loi edellytykset integraation etenemiselle Euroopassa.

Uutinen 20.4.2007

Kiitos käyttäjätutkimukseemme osallistuneille!

Saimme runsaasti vastauksia ja myös arvokkaita parannusehdotuksia, jotka otamme huomioon kehittäessämme verkkopalveluamme. Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvoimme muistitikkuja, jotka on lähetetty seuraaville:

Uutinen 20.4.2007

Monikulttuurisuus herätti keskustelua Helsingissä

Monikulttuurinen EU, maahanmuuttajien kotoutuminen ja yhdenvertaisuus olivat aiheina Pikkuparlamentissa 27. maaliskuuta pidetyssä keskustelutilaisuudessa. Uudenmaan Eurooppa-tiedotus ja Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM järjestivät tilaisuuden yhteistyössä Saksan suurlähetystön ja työministeriön kanssa osana Helsingin rautatieasemalla vietettyä EU-tapahtumaviikkoa. Monikulttuurisuus kiinnosti yleisöä ja keskustelu kävi vilkkaana. Kuvassa etualalla Thomas Lothar Weiss IOM:stä ja Joachim Bussian Saksan suurlähetystöstä(oikealla).EU:ssa pohditaan parhaillaan, miten yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa voitaisiin alkaa toteuttaa. Saksan puheenjohtajakaudella asiasta ei ole tulossa päätöstä. Saksan suurlähetystön lehdistöasiainhoitaja Joachim Bussian piti puheenvuorossaan tärkeänä sitä, että ulkomaalaisvastainen ilmapiiri ja rasistiset liikkeet eivät leviäisi Euroopassa. "Tässä riittää tehtävää, sillä nämä ovat tunnepitoisia asioita", Bussian totesi.

Uutinen 13.4.2007

Eures-neuvonta leviää uusiin EU-maihin

Turkulaiskollegoidensa luona vierailleet Eures-neuvojat Bulgariasta ja Romaniasta toivovat EU-jäsenyydeltä uutta puhtia maiden turismille ja sitä kautta elintason kohentumista. "Haluamme tukea koulutusvaihtoa ja liikkuvuutta myös Suomen suuntaan", neuvojat toteavat. Eures-logo.Eures-verkoston tavoitteena on edistää työvoiman liikkuvuutta Euroopassa neuvontapalvelun avulla. Eures-neuvojat ovat asiantuntijoita, jotka auttavat asiakkaita työnhaussa omissa maissaan. EU:n laajuiseen verkostoon kuuluu tällä hetkellä lähes 700 neuvojaa.

Uutinen 3.4.2007

Rooman sopimus täyttää 50 vuotta

Euroopan yhdentymisen aloittaneen Rooman sopimuksen 50-vuotisjuhlavuotta vietetään Euroopassa ja maailmalla monin eri tavoin. EU:n saavutuksiin voi tutustua Helsingin rautatieasemalla 27.3. asti sekä myöhemmin juhlavuoden aikana lukuisissa tilaisuuksissa ympäri Suomea. Juhlalogon suunnittelukilpailuun osallistui 1700 muotoilualan ammattilaista ja opiskelijaa. Kilpailun voittaneen Yhdessä-logon suunnitteli puolalainen Szymon Skrzypczak.Aihetta juhlaan

Uutinen 2.4.2007

Mihin Pohjola tarvitsee Eurooppaa ja Eurooppa Pohjolaa?

Seminaari "Mahdollisuuksien Pohjoismaat − lähellä sinua" avasi pohjoismaista yhteistyötä käsittelevän seminaarisarjan Turussa 6. maaliskuuta. Samalla vihittiin käyttöön Varsinais-Suomen Eurooppa-tiedotuksen aluepalvelun uudet tilat Turun kaupunginkirjaston uudisosassa. Pohjoismainen yhteistyö keräsi Turussa runsaat 50 kuulijaa. Suomi toimii Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajamaana vuonna 2007. Eurooppa-tiedotus järjestää vuoden aikana koko maan kattavan 20 seminaarin sarjan, jonka tavoitteena on esitellä pohjoismaista yhteistyötä ja Suomen puheenjohtajuuden tavoitteita.

Uutinen 26.3.2007

EU-maat sopivat ilmastotavoitteista

Brysseliin 8. ja 9. maaliskuuta kokoontuneet EU-maiden päämiehet hyväksyivät sitovan tavoitteen uusiutuvan energian lisäämisestä. Lisäksi EU sitoutuu leikkaamaan kasvihuonepäästöjä ainakin viidenneksellä vuoden 1990 tasosta. EU aikoo vuoteen 2020 mennessä lisätä myös biopolttoaineiden osuuden tieliikenteen energian kokonaiskulutuksesta vähintään 10 prosenttiin. Kuva: Euroopan komissioHuippukokouksessa hyväksyttiin EU:n uusi energiapolitiikan toimintaohjelma, jolla tähdätään energian toimitusvarmuuden lisäämiseen, Euroopan kilpailukyvyn ja kohtuuhintaisen energiansaannin varmistamiseen sekä kestävän kehityksen edistämiseen.

Uutinen 13.3.2007

Euroopan kevät 2007 käynnistyy maaliskuussa

Euroopan kevät on jokavuotinen EU:n kansalaisille suunnattu aloite, jonka tavoitteena on saada koululaisten keskuudessa aikaan keskustelua ja pohdintaa EU:sta, sen saavutuksista sekä tulevaisuudesta. Euroopan kevät -logoEuroopan kevät 2007 käynnistyy 26. maaliskuuta ja kestää 30. kesäkuuta asti. Erityisjuhlapäivä on 9. toukokuuta, joka on samalla Eurooppa-päivä.

Uutinen 13.3.2007

Erasmus liikuttanut opiskelijoita jo 20 vuotta

Kuluvana vuonna juhlitaan yhtä suuren suosion saavuttanutta esimerkkiä Euroopan yhdentymisestä, kun maailman laajin korkeakouluopiskelijoiden ja -opettajien vaihto-ohjelma Erasmus täyttää 20 vuotta. Kuva: Euroopan komissio

Uutinen 9.3.2007

REACH astuu voimaan – Oletko valmis?

Pirkanmaan Eurooppa-tiedotuksen ja Ympäristötietokeskus Moreenia järjestivät 22. helmikuuta tiedotus- ja keskustelutilaisuuden EU:n kesäkuussa voimaanastuvasta kemikaaliasetuksesta (REACH) Tampereen kaupunginkirjasto Metsossa. Kiilto Oy:n tutkimus- ja kehitysjohtaja Mikko Viljanmaa ja Anna-Liisa Sundquist, joka toimi puheenjohtajakauden ajan Suomen pääneuvottelijana Brysselissä.Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Anna-Liisa Sundquist antoi yleiskatsauksen REACH-asetukseen, Kiilto Oy:n tutkimus- ja kehitysjohtaja Mikko Viljanmaa kertoi oman yrityksensä valmistautumisesta asetuksen vaatimuksiin ja Janne Hokkanen Suomen luonnonsuojeluliitosta arvioi asetuksen ympäristövaikutuksia.

Uutinen 6.3.2007

Yhdenvertaiset mahdollisuudet kaikille – Euroopan teemavuosi 2007

Euroopan yhdenvertaisten mahdollisuuksien teemavuoden 2007 avajaistilaisuus järjestettiin 8. helmikuuta Eurooppa-talolla Helsingissä. Teemavuoden tavoitteena on lisätä tietoa oikeudenmukaisen, yhteenkuuluvuutta lisäävän ja kaikille yhdenvertaiset mahdollisuudet tarjoavan yhteiskunnan eduista. Teemavuoden logoEuroopan unionin tasa-arvolait vuodelta 2000 kieltävät syrjinnän rodullisen tai etnisen alkuperän, seksuaalisen suuntautuneisuuden, uskonnon, vakaumuksen, vammaisuuden tai iän perusteella. Vaikka lait ovat tärkeitä, ne eivät yksistään pysty lopettamaan syrjintää. Siksi vuosi 2007 on Euroopan yhdenvertaisten mahdollisuuksien teemavuosi.

Uutinen 2.3.2007

Komissio rajoittaisi autojen hiilidioksidipäästöjä

Euroopan komissio esitti keskiviikkona 7. helmikuuta, että vuodesta 2012 alkaen uusien autojen hiilidioksidipäästöt eivät saisi ylittää 120 grammaa ajokilometriä kohti. EU:n tavoitteena on pakottaa autoteollisuus kehittämään puhtaampia autoja, koska yritykset eivät ole pystyneet vähentämään päästöjä omatoimisesti. Komissio esittää autojen hiilidioksidipäästöjen vähentämistä noin 25 % nykyisestä tasosta. Kuva: Euroopan komissioKomission esityksen mukaan autonvalmistajien olisi huolehdittava siitä, ettei päästö ylitä 130 grammaa. Loput 10 grammaa vähennettäisiin kehittämällä ajoneuvojen polttoaineita ja renkaita. Autojen päästöt ovat tällä hetkellä EU:ssa keskimäärin 160 grammaa kilometrillä. Luku on pudonnut viime vuosina, mutta liikenteen kokonaispäästöt ovat silti olleet kasvussa. Tähän on syynä muun muassa se, että eurooppalaiset ostavat entistä enemmän ja entistä suurempia autoja.

Uutinen 28.2.2007

Valtionavustukset kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedotukseen haettavana

Avustuksiin on vuonna 2007 käytettävissä 245 000 euroa. Tavoitteena on Euroopan unioniin liittyvän tietouden lisääminen Suomessa. Erityisenä painopisteenä tänä Rooman sopimuksen 50-vuotisjuhlavuonna on edistää kansalaiskeskustelua unionin tulevaisuudesta ja perustuslakisopimuksesta. Avustusten myöntämisessä, maksamisessa, käytössä ja käytön valvonnassa noudatetaan valtionavustuslakia (688/2001).

Uutinen 21.2.2007

The 2007 European Year of Equal Opportunities for All

Equality is one of the core values of the European Union. The EU’s Charter of Fundamental Rights recognises the right of all citizens to freedom from discrimination. 2007 will be the “European Year of Equal Opportunities for All”, to give fresh impetus to the fight for real equality. The 2007 European Year of Equal Opportunities for All - The Year's LogoThe European year of equal opportunities for all aims to raise awareness among European citizens of their right to equal treatment and to a life free from discrimination. The Year will also launch a major debate on the benefits of diversity both for European societies and individuals.

Uutinen 21.2.2007

Finland’s EU Presidency 2006

Finland's six-month EU Presidency will begin on 1 July 2006. Austria will hold the rotating EU Presidency during the first half of 2006. Photo: European Commission.The Prime Minister's Office is responsible for the coordination and preparation of the Presidency. The Government Secretariat for EU Affairs will prepare the subject matters to be focused on during the Presidency whereas technical meeting arrangements will handled by the EU Presidency Secretariat.

Uutinen 21.2.2007

Kansanedustajaehdokkaille tiedotettiin EU:sta ja ulkopolitiikasta Lapualla

Eurooppa-tiedotus järjesti tiedotus- ja keskustelutilaisuuden Vaasan vaalipiirin kansanedustajaehdokkaille Lapualla 25. tammikuuta. Vanhan patruunatehtaan historialliseen miljööseen kerääntyneillä ehdokkailla riitti kysymyksiä EU-asioista ja ulkopolitiikasta. Osastopäällikkö Hannu Kyröläinen kertoi kansanedustajaehdokkaille ulkoasiainhallinnon haasteista.Venäjä, ympäristö ja kehitysapu kiinnostivat

Uutinen 13.2.2007

EU:n haasteet Suomen puheenjohtajakauden jälkeen

Pikkuparlamentin kansalaisinfon auditorio täyttyi kiinnostuneista 17. tammikuuta, kun Uudenmaan Eurooppa-tiedotus järjesti keskustelutilaisuuden EU:n tulevaisuuden haasteista Suomen puheenjohtajakauden jälkeen. Keskustelua alustivat Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja Teija Tiilikainen ja filosofian dosentti Thomas Wallgren. Keskustelu EU:n tulevaisuudesta keräsi Pikkuparlamentin kansalaisinfoon suuren joukon kiinnostuneita. Vasemmalla Thomas Wallgren. Viidenkymmenen vuoden aikana eurooppalainen yhteistyö on syventynyt ja integraation tahti on kiihtynyt entisestään. Ranskan ja Hollannin kielteiset kansanäänestystulokset perustuslakisopimuksen hyväksymisestä keväällä 2005 tuntuivat siirtävän EU:n kehityskulun käymistilaan, ja alkoi keskustelu unionin kriisistä. Teija Tiilikainen ja Thomas Wallgren näkevät kuitenkin unionin perustuslain kumoamisen avaavan mahdollisuuden perusteelliseen keskusteluun sen sisältämistä arvoista.

Uutinen 8.2.2007

Euroopan parlamentti valitsi uuden puhemiehen

Euroopan parlamentti valitsi 16. tammikuuta uudeksi puhemiehekseen saksalaisen Hans-Gert Pötteringin. Parlamentti aloitti työnsä entistä suuremmassa kokoonpanossa, sillä unionin laajentumisen myötä parlamentti sai 35 romanialaista ja 18 bulgarialaista edustajaa. Uusi puhemies Hans-Gert Pöttering (kuvassa) seuraa tehtävässä espanjalaista Josep Borrellia, joka toimi puhemiehenä kuluvan vaalikauden ensimmäiset kaksi ja puoli vuotta. Kuva: Euroopan parlamenttiEuroopan parlamentti järjestäytyi uudelleen viisivuotisen vaalikautensa puolivälissä. Vuoden ensimmäisessä täysistunnossa parlamentin puhemieheksi valittiin Hans-Gert Pöttering. Parlamentin jäsenet valitsivat keskuudestaan lisäksi 14 varapuhemiestä ja 6 kvestoria.

Uutinen 30.1.2007

Suomi EU:n puheenjohtajana vuonna 2006

Suomi toimii EU:n puheenjohtajana vuoden 2006 heinäkuun alusta joulukuun loppuun. Suomen puheenjohtajakauden visuaalisen ilmeen ja tunnuksen on suunnitellut graafinen suunnittelija Timo Kuoppala, Recommended Finland Oy.Kukin EU:n jäsenvaltio toimii vuorollaan kuusi kuukautta Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajana ennalta määrätyn järjestyksen mukaan.

Uutinen 22.1.2007

EU julkisti energia- ja ilmastopaketin päästöjen vähentämiseksi

Euroopan komissio esitteli 10. tammikuuta laajan energia- ja ilmastostrategiansa, jonka tavoitteena on torjua ilmastonmuutosta vähentämällä hiilidioksidipäästöjä sekä parantaa energiahuollon varmuutta ja unionin kilpailukykyä. Tavoite voidaan saavuttaa kehittämällä energian sisämarkkinoita, lisäämällä uusiutuvien energialähteiden käyttöä, parantamalla energiatehokkuutta ja tehostamalla alan sääntelyä. Komission puheenjohtaja José Manuel Barroso esitteli EU:n uutta energiastrategiaa lehdistötilaisuudessa 10.1.2007. Kuva: Euroopan komissioEuroopan komissio haluaa unionin sitoutuvan vähentämään kasvihuonepäästöjä vähintään 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Tämä on selvästi enemmän kuin Kioton sopimuksessa, jonka mukaan EU pyrkii karsimaan päästöjään kahdeksan prosenttia vuoden 1990 tasosta.

Uutinen 17.1.2007

Terveysalan asiantuntijat kokoontuvat Kuopiossa

Kuopio isännöi syyskuussa Suomen EU-puheenjohtajuuskauden tärkeintä terveysalan tapahtumaa, Terveys kaikissa politiikoissa (Health in All Policies) -konferenssia. Kokouspaikkana toimii Kuopion musiikkikeskus. Kuva: Martti Ruokolainen/Eurooppa-tiedotus

Uutinen 17.1.2007

Euroopan parlamentti hyväksyi EU:n kemikaalilain

Yksi EU:n historian suurimmista lainsäädäntöhankkeista saatiin päätökseen 13. joulukuuta, kun Euroopan parlamentti hyväksyi täysistunnossaan EU:n kemikaalilain. Lain on määrä tehostaa vaarallisten aineiden testausta ja valvontaa. Samalla varmistui EU:n kemikaaliviraston tulo Helsinkiin. EU:n kemikaalilaki REACH astuu voimaan kesäkuussa 2007. Kuva: Euroopan parlamenttiEU:n kemikaalilaki eli REACH koskee noin 30 000 Euroopassa käytössä olevaa kemikaalia. Lain tavoitteena on parantaa kansalaisten terveyden ja ympäristön suojelua. Asetus velvoittaa teollisuuden tutkimaan ja toimittamaan aineiden ominaisuuksista tiedot yhteiseen rekisteriin, jos aineita valmistetaan EU:n alueella tai tuodaan sinne vähintään tuhat kiloa vuodessa. Rekisterin kautta kansalaiset ja yritykset saavat entistä paremmin tietoa aineista ja niiden ominaisuuksista. Myös riskienhallinta paranee, kun teollisuuden tulee antaa ohjeet kemikaalien turvallisesta käytöstä.

Uutinen 16.1.2007

Bulgaria ja Romania liittyvät unioniin 1.1.2007

Euroopan unionin laajentumisen viides vaihe tulee päätökseensä, kun Romania ja Bulgaria liittyvät unioniin 1.1.2007. Maiden liittyessä EU:hun jäsenmaiden määrä kohoaa 25:stä 27:ään, ja EU saa 30 miljoonaa uutta asukasta. Romania ja Bulgaria ovat unionin 26. ja 27. jäsenmaa. Kuva: Euroopan komissioLaajentumisen viidennen vaiheen ensimmäisessä osassa kymmenen jäsenmaata – kahdeksan entistä sosialistimaata sekä Kyproksen kreikkalaisosa ja Malta – liittyi unioniin 1.5.2004. Romanian ja Bulgarian liittyminen on osa viidettä vaihetta, koska näiden 12 maan liittymisneuvotteluiden aloittamisesta tehtiin päätös yhtaikaa Helsingissä edellisen Suomen EU-puheenjohtajuuden aikana joulukuussa 1999.

Uutinen 12.1.2007

Slovenia liittyy euroalueeseen

Eurosta tulee 1.1.2007 Slovenian virallinen valuutta. Slovenia on Euroopan unioniin vuonna 2004 liittyneistä kymmenestä jäsenvaltiosta ensimmäinen, joka ottaa euron käyttöön. Samalla Sloveniasta tulee kolmastoista euroa käyttävä EU:n jäsenmaa. Slovenian yhden euron kolikkoon on kuvattu maan protestanttisen kirkon perustaja Primož Trubar (1508-1586). Kuva: Euroopan komissioEuro korvaa laillisena maksuvälineenä Slovenian tolarin (SIT). Tolarin peruuttamattomasti kiinnitetty eurokurssi on 239,640 SIT. Sekä tolar että euro ovat Sloveniassa käypiä maksuvälineitä 1.-14.1.2007. Tämän jälkeen maksuvälineeksi kelpaavat ainoastaan eurot.

Uutinen 2.1.2007