Kategoria: EU:n tulevaisuus, 2002
Suomen EU-politiikan tavoitteet Kreikan ja Italian puheenjohtajakausilla (VNK)
Hallituksen EU-ministerivaliokunta käsitteli 20. joulukuuta Suomen EU-politiikan tavoitteita Kreikan ja Italian puheenjohtajakausilla. Sevillan Eurooppa-neuvoston päätöksen mukaisesti puheenjohtajuutta hoitavat jäsenvaltiot antavat ensimmäistä kertaa yhteisen toimintaohjelman koko vuodelle. Kreikan ja Italian toimintaohjelman pääaiheet ovat EU:n laajentuminen ja tulevaisuustyö, Lissabonin strategia, oikeus- ja sisäasiat sekä ulkosuhteet. Suomi pitää vuoden 2003 toimintaohjelman tavoitteita hyvinä.
EU:n tulevaisuuskonventti; yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittäminen (VNK)
Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kokouksessa käsiteltiin perjantaina 20. joulukuuta 2002 EU:n tulevaisuuskonventin puitteissa esillä olevia kysymyksiä unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseksi. Tulevaisuuskonventin puolustustyöryhmä on juuri saanut loppuraporttinsa valmiiksi. Raportissa esitetään unionin nykyisten kriisinhallintatehtävien määritelmän tarkentamista. Lisäksi raportissa tarkastellaan sitä, miten EU:n kriisinhallinnan päätöksentekoon ja toteuttamiseen liittyvää joustavuutta voitaisiin lisätä ja tehokkuutta parantaa. Terrorismiin ja muihin uusiin uhkiin vastattaessa työryhmä ehdottaa solidaarisuutta koskevan uuden maininnan ottamista tulevaisuudessa unionisopimukseen. Osa työryhmän jäsenistä on nostanut esiin kysymyksen yhteisen puolustuksen velvoitteen ottamisesta unionin piiriin. Esillä on myös puolustusmateriaaliyhteistyön kehittäminen. Raporttiin on kirjattu työryhmän suosituksia ja yksittäisiä ehdotuksia muistakin EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen liittyvistä kysymyksistä.
Eurooppa-neuvosto toivotti 10 uutta maata tervetulleeksi EU:hun
Kööpenhaminassa 12. ja 13. joulukuuta kokoontunut Eurooppa-neuvosto totesi, että jäsenyysneuvottelut on saatettu loppuun kymmenen maan kanssa, jotka ovat hakeneet Euroopan unionin jäsenyyttä. Eurooppa-neuvosto toivottaa nämä maat tervetulleiksi unionin jäseniksi 1. toukokuuta 2004. Maat ovat Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tshekki, Unkari ja Viro. Uusien maiden liittymissopimukset on tarkoitus allekirjoittaa Ateenassa 16. huhtikuuta 2003. Sen jälkeen sopimukset tulee vielä ratifioida kaikissa jäsen- ja hakijamaissa, mihin mennessä tarvitaan Euroopan parlamentin suostumus. Suurin osa hakijamaista järjestää myös kansanäänestyksen sopimuksesta.
Tuomioja ennakoi sopua EU-Nato-yhteistyöstä (STT)
Euroopan unionin ja sotilasliitto Naton yhteistyöstä on sovittu, ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) kertoi varhain perjantaiaamuna. Ratkaisun mukaan EU voisi käyttää tarvittaessa Naton voimavaroja kriisinhallintaoperaatioissa. "Se on EU:n puolesta selvä. Muotoilulle on myös Kyproksen ja Maltan hyväksyntä", Tuomioja sanoi Kööpenhaminassa.
Tuomioja: Turkki voisi ehkä aloittaa neuvottelut 2005 (STT)
Ulkoministeri Erkki Tuomioja on taipumassa kantaan, jonka mukaan Turkki voisi saada ehdollisen lupauksen EU:n jäsenneuvottelujen aloittamisesta. Tuomiojan mukaan ajankohdasta ei ole Suomessa virallisesti puhuttu, mutta hän piti vuotta 2005 mahdollisena. "Se kuulostaa mahdolliselta, silloin on laajentuminen jo puissa. Lopullista päivämäärää neuvottelujen alkamisesta ei voida kuitenkaan antaa", Tuomioja sanoi Brysselissä.
Pääministeri Paavo Lipposen puhe Helsinki Conference’ssa 2002
Puheen otsikko oli Searching for Global Partnerships ja se julkaistaan tässä kokonaisuudessaan. Kulunut vuosi on ollut tärkeä ajanjakso globalisaation hallinnan kehittämisen kannalta. Uusi neuvottelukierros maailmankaupan vapauttamiseksi aloitettiin WTO:n kokouksessa Dohassa. Monterreyn keskustelut kehitystoiminnan rahoittamisesta saatiin onnistuneesti päätökseen viime maaliskuussa. Ja vain muutama kuukausi sitten Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokouksessa keskusteltiin taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen kehitysten yhdistämisen haasteista ja asetettiin uusia tavoitteita.
YAUN valmistelee Kööpenhaminan Eurooppa-neuvostoa
EU:n yleisten asiain ja ulkosuhteiden neuvosto (YAUN) kokoontuu Brysselissä 9. ja 10. joulukuuta. Neuvoston yleisissä asioissa pääpaino on 12. ja 13. joulukuuta Kööpenhaminassa kokoontuvan Eurooppa-neuvoston valmisteluissa. YAUN:ssa hyväksytään Eurooppa-neuvoston lopullinen asialista. Suomesta neuvoston kokoukseen osallistuvat ulkoministeri Erkki Tuomioja ja ministeri Jari Vilén.
Ministeri Vilén: Suomi ja Viro EU:ssa – kumppaneita ja kilpailijoita
Ulkomaankauppaministeri Jari Vilénin puhe lauantaina 30.11. Hämeenlinnassa ulkoasiainministeriön maakuntamatkalla julkaistaan tässä kokonaisuudessaan. "Viron liittyminen Euroopan unioniin avaa Suomen ja Viron suhteille uusia näkymiä. Suomen ja Viron välillä kuluneen vuosikymmenen aikana luodut yhteydet ja yhteistyö ovat niin intensiivisiä, ettei Viron EU-jäsenyys tuo tullessaan mitään radikaalia käännettä. Olennainen muutos on siinä, että Suomi ja Viro ovat yhdessä mukana unionin päätöksentekorakenteissa".
Globalisaation haasteisiin vastattava tehostamalla EU:n ulkosuhdepolitiikkaa
Ulkomaankauppaministeri Jari Vilénin puhe Helsinki -konferenssissa julkaistaan tässä kokonaisuudessaan. Euroopan unionissa kauppapolitiikka kuuluu täysin komission toimivaltaan, mutta valtaosa jäsenmaiden antamista kehitysyhteistyörahoista kulkee yhä kansallisten budjettien kautta. Tämä on yksi syy siihen, miksi unionin ja sen jäsenmaiden kauppa- ja kehitysmaapoliittiset linjaukset vaikuttavat aika ajoin ristiriitaisilta. "EU:n jäsenmaat antavat yli puolet kaikesta maailman kehitysavusta. Johdonmukaisella ja suunnitelmallisella toiminnalla myös kehityskysymyksissä voitaisiin tehostaa avun vaikuttavuutta", arvioi Helsinki-konferenssin globaalia hallintaa käsitellyttä paneelia johtanut ulkomaankauppaministeri Jari Vilén tiistaina Säätytalolla.
Eurooppa-neuvosto Kööpenhaminassa
Valtioneuvosto päätti tiistaina 3. joulukuuta Suomen edustautumisesta Kööpenhaminan Eurooppa-neuvostossa 12. ja 13. joulukuuta. Kokouksessa Suomea edustaa pääministeri Paavo Lipponen ulkoministeri Erkki Tuomiojan avustamana. Tasavallan presidentti Tarja Halonen osallistuu kokoukseen sen käsitellessä hänen toimivaltaansa kuuluvia asioita. Kokouksen pääaihe on laajentuminen. Eurooppa-neuvoston on määrä saattaa jäsenyysneuvottelut päätökseen kymmenen hakijamaan kanssa. Nämä maat ovat Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tshekki, Unkari ja Viro. Liittymissopimus on määrä viimeistellä ja allekirjoittaa keväällä 2003, ja uusien maiden toivotaan liittyvän unionin jäseniksi 1.5.2004.
EU-laajentumisen tuomat mahdollisuudet Suomelle
Ulkomaankauppaministeri Jari Vilénin puhe Kuopiossa "EU:n itälaajentumisen vaikutukset Suomelle"- seminaarissa 26.11.2002 Hyvät kuulijat,
Venäjä ja Eurooppa – Venäjän integroitumisen rajat
Suurlähettiläs René Nybergin puhe Paasikivi-Seuran vuosikokouksessa Helsingissä 28. marraskuuta. 1. Reformit ja Eurooppa
Suomi harkitsee edustautumistaan EU-konventissa,
totesi ulkoministeri Tuomioja MTV3:n haastattelussa perjantaina Prahassa. Ulkoministeri Tuomioja totesi MTV3:n haastattelussa perjantaina Prahassa, että sen jälkeen kun Saksa ja nyt myös Ranska ovat päättäneet nostaa edustuksensa EU:n tulevaisuuskonventissa ulkoministeritasolle, on myös Suomen syytä harkita uudelleen edustautumistaan. Konventin työ on selvästi muuttamassa luonnettaan hallitusten välisen konferenssin suuntaan.
Naton laajentuminen ei muuta Suomen asemaa
Presidentti Tarja Halonen korosti EU:n ja Naton yhteistyön tärkeyttä erityisesti ei-sotilaallisessa terrorismin vastaisessa toiminnassa. Naton laajentuminen on looginen jatko kylmän sodan päättymiselle, totesi tasavallan presidentti Tarja Halonen euroatlanttisen neuvoston huippukokouksen jälkeen pitämässään lehdistötilaisuudessa Prahassa perjantaina. Maat, jotka olivat aikanaan joutuneet olemaan osa suurempaa valtiokokonaisuutta tai sellaisen kanssa puolustusliitossa, saavat nyt ratkaista turvallisuustarpeensa niin kuin halusivat. Suomessa olemme tästä iloisia, sanoi Halonen, mutta muistutti, ettei Suomi kuulu samaan ryhmään eikä Naton laajeneminen siinä mielessä muuta sen asemaa. Hän ei kuitenkaan sulkenut pois Natoon liittymisen mahdollisuutta, jos uhkakuvat tulevaisuudessa muuttuvat. Haloselle vakuutettiin, että ovet pysyvät auki Suomelle vastaisuudessakin.
Ulkomaankauppaministeri Vilén työvierailulle Ranskaan
Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén matkustaa torstai-iltana työvierailulle Pariisiin Ranskan eurooppaministerin Noëlle Lenoirin kutsusta. Ministerikeskusteluissa käsitellään EU-kysymyksiä sejä maiden kahdenvälisiä asioita. EU-asioista esillä ovat erityisesti EU:n laajentuminen, Turkki sekä EU:n tulevaisuus ja konventin työskentely. Tapaamisessa keskustellaan myös maatalous- sekä alue- ja rakennepolitiikan uudistuksista. Lisäksi aiheena on tulevan kevään Eurooppa-neuvosto ja Lissabonin strategia, jonka tavoitteena on tehdä EU:sta maailman kilpailukykyisin alue vuoteen 2010 mennessä. Kahdenvälisistä aiheista ovat esillä mm. bioteknologia ja ydinvoimayhteistyö.
EU:n vuoden 2003 talousarvioesitystä käsitellään Ecofin-neuvostossa
Ecofin-neuvosto laatii kokouksessaan vuoden 2003 budjettiesitystä koskevan kolmannen oikaisukirjelmän. Valtiovarainministeriö Tiedote 115/2002
EU-tulevaisuussivuilla keskusteltu vuoden ajan
Vuosi sitten lokakuussa avattiin Minun Eurooppani -verkkosivut EU-tulevaisuuskeskustelua varten. Vuoden aikana sivuilla on ollut yli 26 000 käyntiä ja viestejä on kirjoitettu noin 600. Vilkkainta keskustelua on käyty tulevaisuuskonventin työn ympärillä ja useat suomalaiset konventtiedustajatkin ovat osallistuneet keskusteluun.
Eurooppa-tiedotukselta kirjanen EU-hakijamaiden ruokaohjeista
Eurooppa-tiedotus on julkaissut kirjasen Makuja laajentuvasta unionista – Smaker från den växande unionen. Ruoka- ja juoma-asiat ovat makuasioita, joista ei pidä kiistellä. Tosiasia on kuitenkin, että vuonna 2004 Euroopan unionissa on kymmenen uutta jäsenmaata, siitä muutaman vuoden kuluttua enemmänkin. Eurooppa-tiedotus julkaisee 21. marraskuuta kirjasen Makuja laajentuvasta unionista – Smaker från den växande unionen. Kaksikielisen kirjasen piirrokset on tehnyt graafikko Mika Launis.
Valtioneuvoston turvallisuuspoliittinen toimittajaseminaari
Ulkoministeri Erkki Tuomiojan avaussanat seminaarissa. Tämä seminaari pidetään otolliseen aikaan, ja se käsittelee tärkeää aihetta. Yhtäältä Euroopan unionin tulevaisuutta käsitellään jäsenmaiden kesken konventissa, jossa ulkosuhteiden hoito ja turvallisuus ovat myös keskeisesti esillä. Toisaalta huomenna alkaa Prahassa sotilasliitto Naton huippukokous, jonka päätöksillä on suuri merkitys maanosamme turvallisuuden kannalta.
EU-Nato -suhde Prahan huippukokouksen alla
Alivaltiosihteeri Jaakko Laajavan puhe valtioneuvoston turvallisuuspoliittisessa toimittajaseminaarissa. Valtioneuvoston turvallisuuspoliittinen toimittajaseminaari
Suomen EU-kansanäänestys 1994 –kirjasta uusintapainos verkossa
Eurooppa-tiedotuksen alunperin vuonna 1994 julkaisema kirja Suomen EU-kansanäänestys.
EU kiristi liittymisneuvottelujen aikataulua
Laajenemisen päivämääräksi vahvistettiin vappu 2004. Bryssel, 18. 11. STT-Marko Ruonala Euroopan unioni tiukensi maanantaina liittymisneuvottelujen takarajaa. EU pyrkii saamaan neuvottelut päätökseen jo 9. joulukuuta, kun jäsenmaiden ulkoministerit kokoontuvat seuraavan kerran. Laajentumisen toteutuminen nytkähti muutenkin piirun verran maanantaina. EU:n ulkoministerit vahvistivat, että 10 valtiota voivat liittyä jäseniksi 1. toukokuuta 2004.
Vakaan julkisen talouden ylläpitäminen ensiarvoisen tärkeää
Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén vieraili 19.11 Frankfurtissa. Hän piti esitelmän Suomi-viikolla Union International Clubilla. Esitelmän aihe on Suomen toipuminen talouskriisistä 1990-luvulla ja menestyksen salaisuudet. Aihe on erityisen ajankohtainen talousongelmien kanssa painivassa Saksassa.
EU:n yleisten asiain ja ulkosuhteiden neuvosto keskustelee laajentumisesta
EU:n yleisten asiain ja ulkosuhteiden neuvosto (YAUN) kokoontuu Brysselissä 18. ja 19. marraskuuta. Neuvoston yleisissä asioissa pääpaino on 12. ja 13. joulukuuta Kööpenhaminassa kokoontuvan Eurooppa-neuvoston valmisteluissa. Kööpenhaminan keskeiset teemat ovat laajentuminen ja neuvoston työskentelymenetelmien, muun muassa puheenjohtajuusjärjestelmän, uudistaminen.
Ulkoministeri Tuomioja: työvoiman liikkuvuus lisääntymässä hallitusti
Työvoiman liikkuvuus Itämeren alueella sujunee suuremmitta ongelmitta EU:n laajetessa, arvioi ulkoministeri Erkki Tuomioja puhuessaan valtioneuvoston tulevaisuusfoorumisarjan tilaisuudessa Järvenpäässä maanantaina. Hän katsoi, että Suomen ja suomalaisten työmarkkinajärjestöjen kokemusta ja osaamista kannattaa tarjota kaikkien Itämeren maiden käyttöön sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamiseksi.
Pääministeri Paavo Lipposen puhe eduskunnassa
Pääministerin puhe Euroopan unionin laajentumista ja tulevaisuutta koskevassa ajankohtaiskeskustelussa eduskunnassa. Puhe julkaistaan tässä kokonaisuudessaan. Arvoisa rouva puhemies,
Faktaa ja fiktiota EU:n hakijamaista
Sotketko Slovakian ja Slovenian? -keskustelutilaisuus järjestetään
Pääministeri Paavo Lipponen Berliinissä 1.11.2002
Pääministeri Paavo Lipponen Berliinissä 1.11.2002
Pääministeri Lipponen osallistuu pohjoisen ulottuvuuden foorumiin Porissa
Pääministeri Paavo Lipponen osallistuu Porissa 11. ja 12. marraskuuta pidettävään pohjoisen ulottuvuuden kansainväliseen foorumiin, joka käsittelee tietoyhteiskunnan kehittämistä. Kokous on neljäs tänä vuonna Suomessa pidettävistä pohjoisen ulottuvuuden foorumeista.
Ulkoministeriö esittäytyy Lahdessa
Ulkoministeriö esittäytyy Lahdessa ulkoministeri Erkki Tuomiojan johdolla Kongressikeskus Fellmannissa maanantaina 4. marraskuuta klo 17-19. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Ulkoministeriö käynnisti maakunnalliset esittäytymistilaisuutensa viime syksynä ja tähän mennessä sen edustajat ovat vierailleet 14 paikkakunnalla, viimeksi Kainuussa. Nyt on vuorossa Lahti ja Päijät-Häme.
Pääministeri Lipponen Berliiniin
Pääministeri Paavo Lipponen vierailee Berliinissä 1. - 3. marraskuuta liittokansleri Gerhard Schröderin kutsusta. Pääministerin ja liittokanslerin välisissä keskusteluissa perjantaina 1. marraskuuta käsitellään maiden kahdenvälisiä suhteita, Euroopan unionin laajentumista, tulevaisuutta ja maatalouspolitiikan välitarkistusta, pohjoista ulottuvuutta sekä ajankohtaisia kansainvälisiä kysymyksiä.
Kansalaisjärjestöfoorumi keskustelee EU:n laajentumisesta
Hallituksen koolle kutsuma kansalaisjärjestöfoorumi kokoontuu torstaina 31. lokakuuta ulkoasiainministeriöön keskustelemaan Euroopan unionin laajentumisesta. Foorumin puheenjohtajana toimii ministeri Jari Vilén ja varapuheenjohtajana ulkoministeri Erkki Tuomioja.
Ulkoministeriö esittäytyy Kajaanissa
Ulkoministeriö esittäytyy Kajaanissa ulkoministeri Erkki Tuomiojan johdolla sunnuntaina 20. lokakuuta klo 15-17. Ulkoministeriö esittäytyy Kajaanissa ulkoministeri Erkki Tuomiojan johdolla sunnuntaina 20. lokakuuta klo 15-17. Kajaanin kaupunginkirjastossa pidettävään tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Ulkomaankauppaministeri Vilén Portugaliin
Ulkomaankauppa Jari Vilén matkustaa torstai-iltana 17. lokakuuta Lissaboniin. Ulkomaankauppa Jari Vilén matkustaa torstai-iltana 17. lokakuuta Lissaboniin ja tapaa perjantaina Portugalin talousministerin Carlos Manuel Tavares da Silvan sekä EU-valtiosihteeri Carlos Costa Nevesin. Keskusteluissa talousministerin kanssa käsitellään WTO-kysymyksiä, EU:n sisämarkkina-asioita ja kilpailukykyneuvoston toimintaa, Portugalin hallituksen yksityistämispolitiikkaa ja Portugalin taloustilannetta. Myös matkailu tulee olemaan keskusteluissa esillä. Suomen ja Portugalin välinen kauppa on Suomelle selvästi ylijäämäistä.
YAUN valmistelee Brysselin Eurooppa-neuvostoa
EU:n yleisten asiain ja ulkosuhteiden neuvosto (YAUN) kokoontuu Luxemburgissa 21. ja 22. lokakuuta. Neuvoston keskeisin aihe on laajentuminen, joka on myös Brysselissä 24. ja 25. lokakuuta kokoontuvan Eurooppa-neuvoston pääaihe. Eurooppa-neuvoston on määrä tehdä tarvittavat päätökset, jotta EU:n lopulliset kannat vielä avoinna oleviin kysymyksiin voidaan antaa hakijamaille viimeistään marraskuun alkupuolella ja saattaa neuvottelut päätökseen sovitussa aikataulussa.
Ministeri Vilén tyytyväinen ensitietoihin Irlannin kansanäänestyksen tuloksista
Irlannista saatavat tiedot osoittavat, että kansa on hyväksymässä Nizzan sopimuksen. EU:n laajentumisneuvotteluista hallituksessa vastaava ulkomaankauppaministeri Jari Vilén on erittäin tyytyväinen siitä, että Irlannista saatavat tiedot osoittavat, että kansa on hyväksymässä Nizzan sopimuksen. Vain Irlannissa sopimus hyväksyttiin kansanäänestyksellä tilanteessa, jossa kaikki muut EU:n jäsenmaat olivat jo tavallisessa parlamenttikäsittelyssä ratifioineet sopimuksen.
Ministeri Vilén tyytyväinen Irlannin kansanäänestyksen tuloksiin
Irlannin kansa hyväksyi Nizzan sopimuksen. EU:n laajentumisneuvotteluista hallituksessa vastaava ulkomaankauppaministeri Jari Vilén on erittäin tyytyväinen siitä, että Irlannin kansa hyväksyi Nizzan sopimuksen. ”Irlantilaiset äänestäjät tunsivat vastuunsa ja halusivat täyden selvyyden kaikista asioista. Liioittelematta kyseessä olevien asioiden tärkeyttä voidaan sanoa, että Nizzan sopimus on historiallisen tärkeä koko Euroopalle, mukaanlukien uusissa jäsenmaaehdokkaissa olevat noin 100 miljoonaa ihmistä, jotka ovat innokkaita osallistumaan yhteistyöhön mantereen hyvinvoinnin ja rauhan rakentamiseksi”, totesi ministeri Vilén
Ulkoministeri Erkki Tuomioja vierailustaan Ukrainaan, Bulgariaan ja Kyprokselle
Kaikille on yhteistä halu lähentyä Eurooppaa ja EU:ta. Vierailin Ukrainassa, Bulgariassa ja Kyproksella. Kaikille on yhteistä halu lähentyä Eurooppaa ja EU:ta. Eurooppalaisperspektiivi on kuitenkin jokaisessa hyvin erilainen.
EU:n ja Yhdysvaltojen taloudet yhä enemmän toisistaan riippuvaisia
Kauppakiistoista huolimatta EU:n ja Yhdysvaltojen keskinäinen riippuvuus taloussuhteissa on ulkomaankauppaministeri Jari Vilénin mukaan kasvanut. Maailman kauppajärjestön WTO:n piirissä meneillään olevat neuvottelut ovat saaneet osakseen paljon enemmän huomiota kuin aiemmat kaupan vapauttamiseen tähdänneet neuvottelukierrokset. Kiinnostus on lisääntynyt kansalaisjärjestöissä ja mediassa. Huomio on kiinnittynyt mielenosoituksiin, järjestön väitettyyn epädemokraattisuuteen ja kehitysmaiden asemaan kauppajärjestelmässä. Globalisaation elementtejä voidaan kuitenkin parhaiten hallita juuri WTO:ssa sekä YK:n piirissä, totesi ulkomaankauppaministeri Jari Vilén TT:n teollisuuspäivän seminaarissa Rovaniemellä torstaina.
Eurooppa-neuvosto Brysselissä 24. – 25.10.2002
Valtioneuvosto päätti torstaina 17. lokakuuta Suomen edustautumisesta Brysselin Eurooppa-neuvostossa 24. ja 25. lokakuuta. Kokouksessa Suomea edustaa pääministeri Paavo Lipponen ulkoministeri Erkki Tuomiojan avustamana. Tasavallan presidentti Tarja Halonen osallistuu kokoukseen sen käsitellessä hänen toimivaltaansa kuuluvia asioita.
Inarin julistus korostaa vuorovaikutuksen merkitystä arktisen ympäristön suojelemisessa
Neuvoston hyväksymässä julistuksessa painotetaan tarvetta lisätä yhteistyötä Euroopan unionin kanssa. Arktisen neuvoston kokouksen päätteeksi hyväksytyssä Inarin julistuksessa osanottajamaiden edustajat korostavat jatkuvan yhteistyön ja vuorovaikutuksen merkitystä ilmastomuutoksen vuoksi. Kasvihuoneilmiön voimistuminen voi neuvoston mukaan aiheuttaa suuria muutoksia arktisilla alueilla. Neuvosto korostaa myös meneillään olevan laajan ilmastomuutosta selvittävän tutkimuksen merkitystä. Julistuksessa neuvosto linjaa muutenkin kantaansa kestävään kehitykseen ja luonnon saastumiseen.
Tanskan pääministeri Fogh Rasmussen Suomeen
Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussen vierailee Suomessa 17. lokakuuta osana EU-puheenjohtajamaan nk. pääkaupunkikierrosta ennen Eurooppa-neuvostoa. Pääministeri Fogh Rasmussen vierailee kaikissa EU-maissa keskustellakseen Brysselin Eurooppa-neuvostosta, joka pidetään 24. ja 25. lokakuuta. Pääministeri Fogh Rasmussen tapaa pääministeri Paavo Lipposen ja tasavallan presidentin Tarja Halosen.
Nuorilla hyvät mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan tulevaisuuteen
Eurooppa-tiedotuksen järjestämä tilaisuus kiinnosti Salon seudun nuoria ja nuorisotyön parissa työskenteleviä. "Myös EU-tason vaikuttaminen rakentuu nuorten paikallisen harraste- ja järjestötoiminnan varaan", EU:n nuorisokonventin suomalaisjäsenen Satu Arsalo kertoi Salon kirjastossa pidetyssä nuorten EU-illassa 23.9. Tie EU-tason vaikuttamiseen lähteekin kiinnostuksesta oman kotiympäristön asioihin ja haluun olla mukana päätöksiä tehtäessä.
Eero Rantala selvitysmieheksi
Valtioneuvoston kanslia on nimennyt toimitusjohtaja Eero Rantalan selvitysmieheksi, jonka tehtävänä on selvittää Suomen ja Saksan välistä yhteistyötä Euroopan unionin pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelman edistämiseksi. Euroopan unionin pohjoisen ulottuvuuden uudesta toimintaohjelmasta vuosille 2004-2006 on tarkoitus päättää Eurooppa-neuvoston kokouksessa Kööpenhaminassa joulukuussa 2002. Uutta toimintaohjelmaa ryhdytään valmistelemaan Kreikan EU-puheenjohtajuuskaudella vuoden 2003 alussa.
Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén uskoo EU:n arktisen ulottuvuuden mahdollisuuksiin
EU:n pohjoisten alueiden politiikan voimalliselle kehittämiselle on ulkomaankauppaministeri Jari Vilénin mielestä olemassa tällä hetkellä ainutlaatuiset mahdollisuudet. Suomi toimii puheenjohtajana Arktisessa neuvostossa, Ruotsi Barentsin euroarktisessa neuvostossa ja Tanska on EU:n puheenjohtaja. Arktisten parlamentaarikkojen viidennessä konferenssissa Tromssassa maanantaina 12. elokuuta puhunut Vilén muistutti, että Euroopan ja Venäjän pohjoisosat tarjoavat lukuisia yhteistyömahdollisuuksia niin talouden kuin ympäristönsuojelunkin alalla.
Pääministeri Lipponen Tanskaan
Pääministeri Paavo Lipponen matkustaa 13. lokakuuta Kööpenhaminaan, jossa pidetään kolmen pohjoismaisen EU-maan pääministerikokous. Pääministeri Lipponen, Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussen ja Ruotsin pääministeri Göran Persson keskustelevat 24. ja 25. lokakuuta pidettävän Brysselin Eurooppa-neuvoston aiheista, joita ovat mm. Euroopan unionin laajentuminen ja EU-Venäjä-suhteet.
Laajentumiskonferenssi Maarianhaminassa 3.-4.10. nähtävissä suorana
Euroopan komission ja parlamentin toimistot Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa järjestävät EU:n laajentumista käsittelevän konferenssin "Baltic Sea Forum on Future of Enlarged European Union" Maarianhaminassa torstaina ja perjantaina 3. - 4.10.2002. Konferenssi tarkastelee unionin tulevaisuutta Itämeren maiden näkökulmasta. Esillä ovat poliittiset ja taloudelliset kysymykset, ympäristöasiat, alueiden rooli sekä kansalaisten asema unionin kehittämisessä. Tarkempi ohjelma on osoitteissa:
Ulkoministeriö esittäytyy Kokkolassa
Ulkoministeriö esittäytyy Kokkolassa pohjoismaisesta ja lähialueyhteistyöstä vastaavan ministeri Jan-Erik Enestamin johdolla Kokkolan kaupunginkirjastossa maanantaina 7. lokakuuta klo 16-18. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Ulkoministeriö käynnisti maakunnalliset esittäytymistilaisuutensa viime syksynä ja tähän mennessä sen edustajat ovat vierailleet 12 paikkakunnalla, viimeksi syyskuun alussa Ahvenanmaalla. Nyt on vuorossa Kokkola ja Keskipohjanmaa.
Pääministeri Paavo Lipponen Hankenilla
Euroopan unioni ja Suomen kilpailukyky Yritysten ja talouden kansainvälistyminen on nostanut keskeiseksi talouspolitiikan tavoitteeksi yritysten kilpailukykyisen toimintaympäristön kehittämisen. Maat pyrkivät eri keinoin luomaan yritysten toimintaedellytykset sellaisiksi, että ne houkuttelevat uusia yrityksiä sijoittamaan toimintojaan alueelle ja jo toimivat yritykset pysymään alueella. Kilpailu yritysten sijoittumisesta on kiihtynyt, eikä Suomi voi jättäytyä sen ulkopuolelle.
Itävallan liittokansleri Wolfgang Schüssel Suomeen
Itävallan liittokansleri Wolfgang Schüssel vierailee Suomessa 7. ja 8. lokakuuta pääministeri Paavo Lipposen kutsusta. Liittokansleri Schüsselin ja pääministeri Lipposen välisissä keskusteluissa 8. lokakuuta käsitellään maiden kahdenvälisiä suhteita, Euroopan unionin laajentumista, tulevaisuutta ja maatalouspolitiikan välitarkistusta, pohjoista ulottuvuutta sekä ajankohtaisia kansainvälisiä kysymyksiä.
Eurooppa ja EU kiinnostivat uusia opiskelijoita
Eurooppa-tiedotus oli mukana 4.9. Turussa järjestetyillä Ready, Study, Go -opiskelijamessuilla. Eurooppa-tiedotus oli mukana 4.9. Turussa järjestetyillä Ready, Study, Go -opiskelijamessuilla. Turun seudun korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen uusille opiskelijoille suunnatussa tapahtumassa vieraili päivän aikana arviolta 2500 kävijää, tarjolla oli tietoa opiskelijoiden terveyspalveluista ja harrastuksista aina EU-tietoon.
EU:n yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvosto
Uudistettu EU:n yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvosto kokoontuu tänä syksynä ensimmäistä kertaa 30. syyskuuta Brysselissä. Sevillan Eurooppa-neuvosto päätti kesäkuussa erottaa yleiset horisontaaliset kysymykset ja ulkosuhteet omiksi itsenäisiksi osioikseen. Pyrkimyksenä oli yhtäältä parantaa unionin sisäistä koordinaatiota laaja-alaisissa, useita unionin politiikkoja koskevissa kysymyksissä ja tehostaa Eurooppa-neuvoston kokousten valmistelua, sekä toisaalta varata riittävästi aikaa ja resursseja ulkosuhdekysymysten käsittelyyn. Ulkosuhdeosioon yhdistettiin myös aikaisemman kehitysneuvoston asiat. Lokakuusta eteenpäin YAUN:n kokoukset pidetään kaksipäiväisinä niin, että horisontaaliset ja ulkosuhdeasiat käsitellään omina kokouspäivinään.
EU-kansalaisjärjestöfoorumi keskustelee Valéry Giscard d’Estaingin kanssa
Euroopan unionin tulevaisuutta pohtiva kansalaisjärjestöfoorumi kokoontuu keskiviikkona 25. syyskuuta Säätytalossa. Foorumin kokoukseen osallistuvat myös Eurooppa-valmistelukunnan puheenjohtaja Valéry Giscard d'Estaing sekä valmistelukunnan suomalaiset jäsenet. Foorumin puheenjohtaja on pääministeri Paavo Lipponen. Kansalaisjärjestöfoorumiin on kutsuttu yli 80 järjestöjen edustajaa. Keskustelunaiheina ovat Euroopan unionin uudistaminen sekä siihen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet. Puheenjohtaja Giscard d'Estaing kertoo tilaisuuden aluksi Eurooppa-valmistelukunnan työskentelystä sekä näkemyksistään EU:n tulevaisuudesta.
Europarlamentaarikoita tentattavina Lasipalatsin infoviikolla
Kansalaiset pääsivät tapaamaan europarlamentaarikoita Lasipalatsin infoviikolla 27.-29.8. Lasipalatsin tiedotuspisteet ovat useana vuonna järjestäneet Helsingin juhlaviikon yhteydessä infoviikon. Tänä vuonna tapahtumaan osallistuivat ET:n ohessa Kompassi, Luckan, Osviitta ja SPR. Ohjelmaa oli tarjolla tiistaista torstaihin. Tiedotuspisteiden ulkopuolella olevat esittelypöydät notkuivat materiaalista ja houkuttelivat kysymään tulevan kauden toiminnasta. ET:lta kysyttiin eniten laajentumisesta ja eurokolikoiden kansallisista puolista.
Ulkoministeri Tuomioja: EU:lla ja Yhdysvalloilla varsin yhtenäiset linjat Irakin suhteen
"Irakin on noudatettava YK:n aiempia päätöslauselmia", korosti Erkki Tuomioja perjantaina New Yorkissa. "Irakin on noudatettava YK:n aiempia päätöslauselmia", korosti Erkki Tuomioja perjantaina New Yorkin pääkonsulaatissa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Tuomioja totesi, että tästä perusasiasta vallitsee yhtenäinen näkemys EU:n ja Yhdysvaltain välillä. EU:n ulkoministerit tapasivat Yhdysvaltain ulkoministerin Colin Powellin ja Venäjän ulkoministerin Igor Ivanovin erillisissä tapaamisissa perjantaina ennen tiedotustilaisuutta.
Suomi vahvisti tukensa jalkaväkimiinojen täyskiellolle
Suomi totesi Euroopan unionin työhön osallistumalla edistävänsä jalkaväkimiinat kieltävän Ottawan sopimuksen tavoitteita ja maailmanlaajuista toimeenpanoa. Suomi tukee tehokasta ja maailmanlaajuista jalkaväkimiinojen kieltoa. Genevessä pidettävässä jalkaväkimiinat kieltävän Ottawan sopimuksen neljännessä vuosikokouksessa tarkkailijamaana keskiviikkona 18. syyskuuta puhunut Suomi totesi Euroopan unionin työhön osallistumalla edistävänsä Ottawan sopimuksen tavoitteita ja maailmanlaajuista toimeenpanoa.
Ulkoministeri Tuomioja New Yorkiin YK:n yleiskokoukseen
Ulkoministeri Erkki Tuomioja matkustaa keskiviikkona 11. syyskuuta New Yorkiin osallistuakseen YK:n yleiskokoukseen 12.-14. syyskuuta. Ulkoministeri Erkki Tuomioja matkustaa keskiviikkona 11. syyskuuta New Yorkiin osallistuakseen YK:n yleiskokoukseen 12.-14. syyskuuta. Korkean poliittisen tason yleiskeskustelu alkaa torstaina 12. syyskuuta. Silloin puhuu muun muassa Yhdysvaltain presidentti George W. Bush, jonka odotetaan valottavan Irakia koskevia suunnitelmiaan.
Ihmisoikeudet ja turvallisuuspolitiikka kiinnostivat Ahvenanmaalla
Syksyn ulkoasiainministeriön (UM) maakuntakierros sai lähtölaukauksensa Suomen eteläisimmästä maakunnasta Ahvenanmaalta sunnuntaina 8. syyskuuta. Syksyn UM:n maakuntakierros sai lähtölaukauksensa Suomen eteläisimmästä maakunnasta Ahvenanmaalta sunnuntaina 8. syyskuuta. Ennen yleisötilaisuutta ulkoministeri Tuomiojalla oli keskustelut maakuntahallituksen edustajien kanssa. Tässä yhteydessä maakuntaneuvos Roger Nordlund luovutti ulkoministerille itsehallinnon juhlamitalin.
ET:n värikäs syksy
Eurooppa-tiedotuksen (ET) syksyyn mahtuu elintarviketurvallisuus, Afrikka, EU:n laajentuminen sekä ulkoasiainministeriön maakuntakierros. Eurooppa-tiedotuksen aluepisteet järjestävät monenmoista tapahtumaa syksyn aikana. Tietoa ja tapahtumia on tarjolla mm. elintarviketurvallisuudesta, Euroopan unionin laajentumisesta ja EU-tiedonhausta sekä Afrikasta.
Ulkoministeriö esittäytyy Ahvenanmaalla
Ulkoministeriö esittäytyy Ahvenanmaalla ulkoministeri Erkki Tuomiojan johdolla maakuntapäivien auditoriossa Maarianhaminassa sunnuntaina 8. syyskuuta klo 15-17. Ulkoministeriö esittäytyy Ahvenanmaalla ulkoministeri Erkki Tuomiojan johdolla maakuntapäivien auditoriossa Maarianhaminassa sunnuntaina 8. syyskuuta klo 15-17. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Ministeriö aloitti esittäytymiset maakunnissa Rovaniemeltä viime syyskuussa, ja tämän syksyn kierros käynnistyy Maarianhaminasta. Avointen kansalaistilaisuuksien tarkoitus on tehdä ministeriön työtä, tehtäviä ja palveluja tunnetummiksi sekä tarjota kansalaisille mahdollisuus vuoropuheluun ministeriön edustajien kanssa myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
Venäjälle suuntautuvien huviristeilyjen viisumit
Suomen ja Venäjän väliset, Venäjälle suuntautuvien huviristeilyjen viisumikysymyksiä koskevat keskustelut käytiin 5.9.2002 Moskovassa. Ulkoasiainministeriö tiedottaa 5.9.2002
Minun Eurooppani -foorumissa keskustellaan EU:n tulevaisuudesta
Keskustelu EU:n tulevaisuudesta on jatkunut kiivaana eri foorumeilla jo pidemmän aikaa. Kansalaisia on kannustettu osallistumaan keskusteluun Euroopan unionia käsittelevien tapahtumien yhteydessä sekä Internetin keskustelupalstoilla. Minun Eurooppani -keskustelufoorumi (www.minuneurooppani.fi) avattiin lokakuussa 2001 EU:n tulevaisuuskeskustelua varten valtioneuvoston kanslian ja ulkoasiainministeriön yhteistyönä. Pääteemana sivuilla ovat laajentuva ja uudistuva unioni sekä turvallinen Eurooppa. Keskustelua on tähän mennessä käyty mm. laajentumisen puolesta ja vastaan, on esitetty ehdotuksia siitä, millaiseen lopputulokseen keväällä 2002 perustetun EU:n tulevaisuuskonventin tulisi päätyä ja arvioitu, millaisia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja Suomi tulevaisuudessa tekee.
Johannesburgista tavoitteet kestävän kehityksen työlle
Suurin osa Suomen ja EU:n kokoukselle asettamista tavoitteista tuli hyväksytyksi. Ulkoasiainministeriö ja ympäristöministeriö tiedottavat
Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén vierailulle Sloveniaan
EU:n laajentumisneuvotteluista hallituksessa vastaava ulkomaankauppaministeri Jari Vilén jatkaa työvierailujen sarjaa EU-liittymisneuvotteluja käyviin hakijamaihin. EU:n laajentumisneuvotteluista hallituksessa vastaava ulkomaankauppaministeri Jari Vilén jatkaa työvierailujen sarjaa EU-liittymisneuvotteluja käyviin hakijamaihin. Keskiviikkona 4. syyskuuta Vilén vierailee Ljubljanassa Sloveniassa. Vierailun tarkoituksena on keskustella EU-jäsenyysneuvottelujen edistymisestä ja Euroopan unionin tulevaisuudesta sekä EU-tiedotukseen ja kansanäänestykseen liittyvistä kysymyksistä.
Tuotantoa ja kulutusta koskevasta 10-vuotispuiteohjelmasta sopu Johannesburgissa
Suomen ehdottamasta ja EU:n ajamiin päätavoitteisiin kuuluneesta tuotannon ja kulutustapojen muuttamista koskevasta 10-vuotispuiteohjelmasta on saavutettu yksimielisyys Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokouksessa. Neuvottelutilanne 1.9. klo 18.00
Ulkoministeri Tuomioja Ruotsiin ja Tanskaan
Ulkoministeri Erkki Tuomioja matkustaa torstaina 29. elokuuta Ruotsiin konferenssiin, jossa hahmotellaan EU:n toimintaa konfliktien estämisessä ja perjantaina 30. elokuuta Tanskaan EU:n epäviralliseen ulkoministerikokoukseen. Ulkoministeri Erkki Tuomioja matkustaa torstaina 29. elokuuta Ruotsiin Helsingborgiin konferenssiin, jossa hahmotellaan EU:n toimintaa konfliktien estämisessä. Kolmessa paneelikeskustelussa perjantaina vaihdetaan kokemuksia konfliktinestotoimista sekä pohditaan yhteisiä arvoja, yhteistä toimintaa ja sitoutumista. Ministeri Tuomioja käyttää kommenttipuheenvuoron yhteisestä sitoutumisesta.
Keskustelut pohjoisen ulottuvuuden politiikan jatkamisesta käynnistyivät
Grönlannissa 27.-29. elokuuta järjestetty ministeritason konferenssi käynnisti keskustelut pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelman jatkamisesta. Grönlannissa 27.-29. elokuuta järjestetty ministeritason konferenssi käynnisti keskustelut pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelman jatkamisesta. Päätökset vuosille 2004-2006 laadittavan uuden toimintaohjelman periaatteista pitäisi tehdä ensi syksyn aikana. Suomi tukee laaja-alaista toimintaohjelmaa. Grönlannissa oli lisäksi esillä arktinen yhteistyö. Grönlannin päämääränä on arktisten kysymysten liittäminen tiiviimmin EU:n toimintaan. Ministeri Enestam toivoi EU:n komission jatkavan osallistumistaan Arktisen neuvoston työhön. Suomi on pyrkinyt lisäämään arktisten kysymysten näkyvyyttä Arktisen neuvoston puheenjohtajana.
Pienet valtiot ja globalisaation hallinta
Ulkoministeri Tuomioja esitelmöi Viron ulkopoliittisen instituutin järjestämässä tilaisuudessa aiheesta pienet maat ja globalisaation hallinta. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan englanninkielinen luento Viron ulkopoliittisessa instituutissa 27. elokuuta 2002 nimeltään "Small states and the management of globalisation".
Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén Unkariin presidentti Halosen valtiovierailulle
Ministeritapaamisissa on tarkoituksena keskustella EU:n laajentumiseen ja tulevaisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén matkustaa tasavallan presidentti Tarja Halosen seurueessa Unkariin tiistaina 27. elokuuta. Ministeri Vilén osallistuu matkan viralliseen ohjelmaan, mutta lisäksi hänellä on tapaamisia ulkoministeri László Kovácsin, talousministeri István Csillagin sekä parlamentin Euroopan integraatioasioiden valiokunnan puheenjohtajan István Szent-Iványin kanssa. Vierailu päättyy keskiviikkona 28. elokuuta.
Laajentuminen yhdistää EU-tiedottajia
"Eurooppa-tiedotus on esikuva EU-kansalaistiedottamisen järjestämisessä hakijamaissa ja arvostettu yhteistyökumppani jäsenmaissa", toteaa Eurooppa-tiedotuksen yksikön päällikkö lähetystöneuvos Pirkko Hämäläinen. Belgialaisia Eurooppa-tiedottajia"Kansainvälinen yhteistyö tulee jatkossa korostumaan Eurooppa-tiedotuksen toiminnassa." EU:n laajentumista koskevaan seminaariin osallistui 14 EU-tiedottajaa jäsen- ja hakijamaista.
Terveyttä pienillä investoinneilla ja kondomeilla tehoa aidsin torjuntaan
Nopeasti kasvavaa hiv/aids-ongelmaa ei kansanedustaja Marjatta Vehkaojan mukaan voida ratkaista vain lääketieteellä. Hyvinkohdennetut, vaikka vaatimattomatkin investoinnit terveydenhuoltoon, koulutukseen ja ravitsemukseen johtavat lyhyessäkin ajassa merkittäviin saavutuksiin kestävän kehityksen kaikilla osa-alueilla, totesi eduskunnan sosiaali- terveysvaliokunnan puheenjohtaja Marjatta Vehkaoja maanantaina 26. elokuuta Johannesburgissa. Hän käytti Suomen ensimmäisen puheenvuoron Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokouksen avauspäivänä, kokouksen terveyttä ja kestävää kehitystä koskeneessa teemaistunnossa. Hän otti esimerkin Suomesta vasta sodasta toipuneena köyhänä maana, jossa 60 vuotta sitten tehtiin poliittinen päätös, että valtio alkaa rahoittaa julkisia sosiaali- ja terveyspalveluja. Niihin kuuluvat ilmainen peruskoulutus, mukaan lukien kouluateriat ja kouluterveydenhuolto, äitiys- ja lastenneuvolat, kattavat terveyspalvelut, terveyskasvatus ja tuettu lasten päivähoito. Tämän strategian seurauksena odotettavissa oleva elinikä on Suomessa noussut 30 vuodella viimeisten 100 vuoden aikana. Myös muut keskeiset indikaattorit kertovat yhtä hyvistä tuloksista.
Ulkoministeri Tuomioja Tallinnaan
Ulkoministeri Erkki Tuomioja matkustaa Tallinnaan maanantaina 26. elokuuta. Hän osallistuu pohjoismaiseen ulkoministerikokoukseen sekä Pohjoismaiden ja Baltian maiden ulkoministereiden yhteiskokoukseen. Pohjoismaiden ulkoministerit keskustelevat EU-ETA-yhteistyöstä sekä ajankohtaisista ulkopoliittisista kysymyksistä. Pohjoismaiden ja Baltian maiden ulkoministerikokouksessa käsitellään EU:n ja Naton laajentumista sekä alueellista yhteistyötä.
Johannesburgin kokous alkoi rakentavasti
Suomen aloitteesta EU:n tavoitteeksi on asetettu erityisesti tuotanto-ja kulutustapojen muuttaminen pitkällä aikavälillä. Ulkoasiainministeriö ja ympäristöministeriö tiedottavat 26.8.2002
Ministeri Vilén toivottaa Viron mukaan kilvoitteluun yhteisestä hyvästä
Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén pitää Viron todennäköistä EU-jäsenyyttä hyvänä myös Suomen kannalta. Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén pitää Viron todennäköistä EU-jäsenyyttä hyvänä myös Suomen kannalta. - Suomi ja Viro ovat parhaat kumppanit ja samaan aikaan tiukimmat kilpailijat, määritteli Vilén maidemme suhdetta Eurooppalainen Suomi -yhdistyksen syyskauden avajaisissa tiistaina.
Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe suurlähettiläskokouksessa 21.8.2002 Helsingissä
Euroopan unionin rooli Euroopan kehittämisessä on keskeinen. Elämä kansainvälistyy, jopa globalisoituu. Erilaisten toimijoiden määrä kasvaa. Kansallisvaltiot ovat edelleen tärkein vastuunkantaja pyrkimyksissä säännellä tai ohjata maailmanmenoa. Tämän rinnalla vaikuttavat todellisuudessa kansainväliset yhteisöt, yritykset, kansalaisjärjestöt ja niin edelleen. Lisäksi kansallisvaltioiden sisällä on kansanedustuslaitoksen, hallituksen tai presidentin lisäksi kirjava joukko muita mielipiteen muodostajia, mukaan luettuna media.
Suomen EU-politiikan tavoitteet Tanskan puheenjohtajakaudella
Hallituksen EU-ministerivaliokunta käsitteli 16. elokuuta Suomen EU-politiikan tavoitteita Tanskan puheenjohtajakaudella. Suomi tukee Tanskan linjauksia. Suomi pitää Euroopan unionin laajentumista tärkeimpänä EU-politiikan tavoitteena vuoden 2002 jälkipuoliskolla. Laajentumisen aikataulusta ja periaatteista on pidettävä kiinni. EU:lla pitää olla valmius päättää neuvottelut kymmenen hakijamaan kanssa vuoden 2002 loppuun mennessä, ja liittymisneuvottelut päättävien hakijamaiden tulee täyttää jäsenyyden edellytykset.
Ministeri Vilén korosti vierailullaan Islannissa Suomen EU-jäsenyyden positiivisia puolia
Ulkomaankauppaministeri Jari Vilen tapasi työvierailullaan Islantiin 4.-6. elokuuta ulkoministeri Halldor Asgrimssonin, kauppa- ja teollisuusministeri Valgerdur Sverrisdottirin ja valtiovarainministeri Geir Haarden korostaen Suomen EU-jäsenyyden positiivisia kokemuksia. Tämä viesti tulee keskeisesti esille myös mediauutisoinnissa. Islannin radio ja televisio esittivät ministeri Vilénin haastattelun pääuutislähetyksissään 6. elokuuta ja maan johtava päivälehti Morgunbladid julkaisi 7. elokuuta Steingrimur Sigurgeirssonin laatiman, ministeri Vilénin haastatteluun perustuvan laajan artikkelin.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja Lähi-idän tilanteesta 23.7.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja yhtyy EU:n puheenjohtajamaan Tanskan sekä
Puheenjohtajan työohjelma, laajentuminen ja Lähi-itä keskeiset asiat YAN:ssa
EU:n yleisten asiain neuvoston (YAN) kokous järjestetään Brysselissä 22. heinäkuuta. EU:n yleisten asiain neuvoston kokous järjestetään Brysselissä 22. heinäkuuta. Suomesta neuvoston kokoukseen osallistuvat ulkoministeri Erkki Tuomioja ja ulkomaankauppaministeri Jari Vilén.
EU:n kantoja hiotaan kestävän kehityksen huippukokousta varten
EU:n ympäristöministerit kokoontuvat keskustelemaan Johannesburgissa järjestettävästä kestävän kehityksen huippukokouksesta. EU:n ympäristöministerit kokoontuvat viikonloppuna epäviralliseen ministerikokoukseen Tanskan Sönderborgissa keskustelemaan Johannesburgissa elo-syyskuussa järjestettävästä kestävän kehityksen huippukokouksesta. Johannesburgissa on tavoitteena saada aikaan poliittinen julistus, joka määrittelee keskeiset periaatteet ja sitoumukset kestävän kehityksen edistämiseksi, konkreettisia toimia ja aikatauluja sisältävä toimintasuunnitelma sekä eri tahojen välisiä kumppanuussopimuksia, jotka täydentävät ja tukevat hallitusten välisiä sitoumuksia ja tavoitteita. Suomi, jossa huippukokousvalmisteluja koordinoi ulkoasiainministeriö, pitää tärkeänä, että EU osoittaa sitoutuneisuutensa huippukokouksen hyvään lopputulokseen ja sen toimeenpanoon.
Suomen ja Italian yhteistyötä Venäjän kaupassa kehitetään
Suomen mahdollisuus toimia yhteistyökumppanina Venäjälle suuntautuvissa liiketoiminnoissa nousi keskeisesti esiin ulkomaankauppaministeri Jari Vilénin työvierailulla Italiassa. Suomen mahdollisuus toimia sijoittautumiskohteena, kuljetus- ja logistiikkakeskuksena sekä yhteistyökumppanina Venäjälle suuntautuvissa liiketoiminnoissa nousi keskeisesti esiin ulkomaankauppaministeri Jari Vilénin työvierailulla Italiassa 11. ja 12. heinäkuuta. Ministeri Vilén tapasi vierailullaan mm. apulaistuotantoministeri Adolfo Urson ja Eurooppa-ministeri Rocco Buttiglionen.
Suomen kilpailukyky riippuu EU:n kilpailukyvyn kehittymisestä
Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén (kok.) torjuu väittämät siitä, että Suomen mahdollinen jäsenyys sotilasliitto Natossa parantaisi Suomen kilpailukykyä. Helsinki, 17. 7. (STT) Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén (kok.) torjuu väittämät siitä, että Suomen mahdollinen jäsenyys sotilasliitto Natossa parantaisi Suomen kilpailukykyä. Sen sijaan Vilén pitää EU:n kehitystä ensisijaisena talouselämälle.
Ympäristöministeri Backman:
Suomi osallistuu Pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuusrahastoon 10 miljoonalla eurolla UlkoasiainministeriöYmpäristöministeriö
Ministeri Vilén tyytyväinen Kyproksen edistymisestä
Kyproksella vieraillut ulkomaankauppaministeri Jari Vilén ilmaisi tyytyväisyytensä Kyproksen erinomaisesta menestymisestä jäsenyysneuvotteluissa. Ministeri Vilén vahvisti Suomen ja EU:n poliittisen sitoutumisen laajentumisneuvottelujen loppuunsaattamiseen EU:n Kööpenhaminan joulukuun huippukokoukseen mennessä.
Ministeri Vilén työvierailulle Italiaan
Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén vierailee Italiassa 11.-13. heinäkuuta. Ministeri Vilén tapaa matkansa aikana Italian ulkomaankaupasta vastaavan apulaistuotantoministerin Adolfo Urson sekä Italian Eurooppa-ministerin Rocco Buttiglionen.
Ulkomaankauppaministeri Vilén vierailee Kyproksella ja Maltalla
EU:n laajentumisneuvotteluista hallituksessa vastaava ulkomaankauppaministeri Jari Vilén jatkaa työvierailujensa sarjaa EU-liittymisneuvotteluja käyviin hakijamaihin. Ministeri Vilén vierailee Kyproksella 8.-9. heinäkuuta ja Maltalla 10. heinäkuuta. Vierailun tarkoituksena on keskustella ennen muuta EU-jäsenyysneuvottelujen edistymisestä ja Euroopan unionin tulevaisuudesta sekä EU-tiedotukseen ja kansanäänestykseen liittyvistä kysymyksistä. Kyproksella ministeri Vilén kuulee myös osapuolten näkemyksiä Kyproksen yhdistymistä koskevien poliittisten neuvottelujen nykytilanteesta.
Ministeri Jari Vilén Romaniassa:
Romanivähemmistön elinolojen kehittäminen osa EU:n jäsenyysvelvollisuuksia EU:n laajentumisneuvotteluista Suomen hallituksessa vastaava ministeri Jari Vilén tapasi EU:n hakijamaakierroksensa aikana Bukarestissa Romanian pääministeri Adrian Nastasen. Ministerit keskustelivat EU:n tulevaisuudesta ja Romanian liittymisneuvottelujen ajankohtaisesta vaiheesta sekä maan romanivähemmistön tilanteesta.
Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén vierailulle Romaniaan
EU:n laajentumisneuvotteluista hallituksessa vastaava ulkomaankauppaministeri Jari Vilén jatkaa työvierailujen sarjaa EU-liittymisneuvotteluja käyviin hakijamaihin. Vilén vierailee 2.-3. heinäkuuta Bukarestissa. Vierailun tarkoituksena on keskustella ennen muuta EU-jäsenyysneuvottelujen edistymisestä ja Euroopan unionin tulevaisuudesta.
Laajempaa yhteistyötä Singaporen ja Suomen välille
Singaporen kauppa- ja teollisuusministeri George Yong-Boon Yeo vieraili Suomessa ulkomaankauppaministeri Jari Vilénin kutsumana 29.6.-1.7. Sunnuntaina ministeri Vilén esitteli kollegalleen Rovaniemeä ja Lapin matkailun mahdollisuuksia. Ministerit vierailivat Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan Media Space laboratoriossa, IT-alan huippuosaamiseen tutustuttiin CCC-Systems Oy:ssä. Ja matkailumahdollisuuksia esiteltiin Santaparkissa, jossa singaporelaisministeri katsoi jalkapallon MM-loppuottelun yhdessä joulupukin kanssa. Napapiiriltä todettiin olevan matkaa Singaporeen yli 9000 km.
Ministeri Vilén: Tanskan EU-puheenjohtajuuskausi on laajentumisen kausi
Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén tapasi Tanskan Eurooppa-ministeri Bertel Haarderin keskiviikkona Kööpenhaminassa ja Ruotsin kauppaministeri Leif Pagrotskyn torstaina Tukholmassa. Matkan tarkoituksena oli vaihtaa näkemyksiä Tanskan 1. heinäkuuta alkavasta EU-puheenjohtajuuskaudesta ja keskustella EU:n kilpailukyvystä.
Kaliningrad-kysymys Venäjän lehdistössä
Venäjän lehdistö jatkoi ahkeraa Kaliningrad-raportointiaan. Valtaosa lehdistä antoi Putinin ja duuman tiukalle linjalle hiljaisen hyväksyntänsä. Lehdet raportoivat esitetyt kannanotot kommentoimatta asiaa itse. Aikakausilehti Ekspert julkaisi laajan artikkelin, joka oli sävyltään EU-kielteinen ja suorastaan hyökkäävä. Lehti esitti epäilyjä, joiden mukaan Puolalla, Saksalla ja EU:lla olisi pyrkimyksiä irrottaa Kaliningrad Venäjästä. Izvestija ja Vremja Novostei astuivat EU-kriittisen valtavirran ulkopuolelle ja arvostelivat Moskovan linjaa. Lehdet toivoivat Venäjältä kompromisseja. Rossijskaja Gazeta ja Rossijskaja Biznes Gazeta julkaisivat artikkelit, joiden mukaan Venäjän kannat olisivat voittaneet ymmärrystä Pohjoismaiden hallituksissa.
Ulkomaankauppaministeri Vilén: EU:n laajentuminen aikataulussa
Sevillassa saavutettiin lopputulos, joka osoitti nykyisten jäsenvaltioiden sitoutuneisuuden laajentumisprosessin loppuunsaattamiseen nykyisessä aikataulussa. Sevillassa saavutettiin lopputulos, joka osoitti nykyisten jäsenvaltioiden sitoutuneisuuden laajentumisprosessin loppuunsaattamiseen nykyisessä aikataulussa, sanoi ulkomaankauppaministeri Jari Vilén toimittajatapaamisessaan tiistaiaamuna Helsingissä. Päätös tulevista jäsenvaltioista tullaan tekemään Kööpenhaminassa ja jäsenyys toteutuu siten, että uudet jäsenvaltiot voivat osallistua kesän 2004 parlamenttivaaleihin.
Eurooppa-neuvosto Sevillassa 21. – 22.6.
Valtioneuvosto päätti 13. kesäkuuta Suomen edustautumisesta Sevillan Eurooppa-neuvostossa 21. ja 22. kesäkuuta. Kokouksessa Suomea edustaa pääministeri Paavo Lipponen ulkoministeri Erkki Tuomiojan avustamana. Tasavallan presidentti Tarja Halonen osallistuu kokoukseen sen käsitellessä hänen toimivaltaansa kuuluvia asioita. Valtiovarainministeri Sauli Niinistö osallistuu kokoukseen sen käsitellessä talous- ja rahaliittoa koskevia kysymyksiä. Kokouksen keskeisimmäksi aiheeksi noussee maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka. Tavoitteena on keskustella yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan kehittämisestä ja vauhdittaa sen alaan kuuluvia yhteisiä toimia. Aihe on osa Suomen EU-puheenjohtajakaudella pidetyn Tampereen Eurooppa-neuvoston seurantaa.
Laajentuminen pääaiheena EU:n yleisten asiain neuvostossa
EU:n laajentuminen ja erityisesti neuvottelukannat maatalouden osalta ovat pääaiheena
Suomen toimintalinjaus koskien Euro-Välimeri-kumppanuutta
Hallituksen EU-ministerivaliokunta hyväksyi 31. toukokuuta istunnossaan Suomen toimintalinjauksen EU:n ja Välimeren maiden yhteistyötä käsittelevässä Barcelonan prosessissa. Euro-Välimeri-kumppanuudessa Suomen prioriteetteina ovat kaupallis-taloudellinen yhteistyö, ympäristösuojelu sekä tieto- ja viestintäteknologia. Tämän lisäksi tärkeitä aloja ovat oikeus- ja sisäasiat, opetus ja kulttuuri sekä ihmisoikeudet ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyvät asiat.
Suomelle luvattiin enemmän huippuvirkoja EU:ssa
Pääministeri Paavo Lipponen sai ainakin yhden hakemansa Brysselin-käynnillään keskiviikkona. EU-komission puheenjohtaja Romano Prodi nimittäin lupasi harvinaisen selkeästi parantaa suomalaisten asemaa unionin tärkeimmän toimielimen virkakoneistossa. "Maantieteellistä epätasapainoa on tarkoitus korjata", sanoi Prodi kun häneltä kysyttiin syitä siihen, miksi komissiossa ei ole yhtään pääjohtajaa Suomesta, Ruotsista tai Portugalista.
Pääministeri Lipponen tyytyväinen vierailuunsa Euroopan Unioniiin
- Minulla oli tiivis, mutta antoisa päivä. Kävin monta hyödyllistä keskustelua, pääministeri Paavo Lipponen totesi suomalaisille kirjeenvaihtajille oltuaan keskiviikon EU:n komission vieraana Brysselissä. Pääministeri Lipponen tapasi puheenjohtaja Romano Prodin, varapuheenjohtaja Neil Kinnockin sekä komissaarit Erkki Liikasen, Antonio Vitorinon ja Mario Montin. Pääministeri osallistui myös komission viikkokokoukseen. Keskustelun aiheita olivat EU:n tulevaisuus, laajentuminen, kilpailupolitiikka, ulkorajojen valvonta, Sevillan huippukokous ja Lissabonin prosessi.
Nuorisokonventin suomalaisjäsenet valittu
EU:n tulevaisuutta pohtivan konventin järjestämän nuorisokonventin suomalaisjäsenet on valittu. He ovat Satu Arsalo, Antti Hytti, Minna Miettinen, Anna Mikkola, Anna Pollari ja Olai Voionmaa. Nuorten konventti kokoontuu Brysselissä Euroopan parlamentin tiloissa 9. - 12. heinäkuuta. Tulevaisuuskonventti päätti huhtikuun istunnossaan järjestää nuorisokonventin kuullakseen nuorten näkemyksiä Euroopan unionin tulevaisuudesta. Jokainen konventin jäsen ja varajäsen nimeää nuorisokonventtiin yhden edustajan. Yhteensä nuoria on kuusi kustakin EU:n jäsen- ja hakijavaltiosta. EU:n instituutiot ja konventin puheenjohtajisto valitsevat myös omat nuorisoedustajansa. Nuorisokonventissa on kaiken kaikkiaan 210 edustajaa, jotka ovat 18-25-vuotiaita.
Lipponen vetosi suuriin ruokavirastokiistassa
Pääministeri Paavo Lipponen (sd) toisti keskiviikkona Suomen pitävän kiinni hankkeesta saada EU:n elintarvikevirasto Helsinkiin. Lipponen vetosi suuriin jäsenmaihin, jotta ratkaisut tehtäisiin aiempien sopimusten mukaan. Asia nousi esille, kun Lipponen tapasi EU:n komission puheenjohtajan Romano Prodin Brysselissä. Viime joulukuussa elintarvikevirastoa esitettiin Helsingille Laekenin huippukokouksessa, mutta Parman isännyyttä tukenut Italian pääministeri Silvio Berlusconi torjui ratkaisun.
EU:n komission Suomen-päällikkö pitää EU:n tiivistymistä selviönä
Päätösvaltaa EU:ssa on jaettava uudestaan ja komission asemaa vahvistettava, jotta päätöksenteosta tulee selkeää, demokraattista ja tehokasta. Näin linjaa EU:n komission Suomen-edustuston päällikkö Timo Mäkelä tänään Brysselissä julkaistavan komission tulevaisuustiedonannon keskeisen sanoman. "EU:n suuntaa pitää selkiyttää. Muuten on vaara, että laajentumisen jälkeen kuvio puuroutuu ja kaatuu pikku riitelyyn", Mäkelä luonnehtii.
SUOMALAISSOTILAAT TOTEUTTAVAT EU-PROJEKTEJA KABULISSA
Suomi ja Euroopan Unionin komissio allekirjoittivat 17. toukokuuta 2002 yhteistyösopimuksen Afganistanin jälleenrakennustyön ensivaiheen nopean toiminnan ohjelmasta. Afganistanissa kansainvälisen rauhanturvajoukon ISAF:n (International Security and Assistance Force in Afghanistan) osana toimiva Suomen kansallinen yksikkö SOAF kunnostaa kuuden kuukauden kuluessa sopimuksen tekemisestä joukon kouluja, sairaaloita, kastelukanavia, siltoja ja muita infrastruktuuriin kuuluvia kohteita. Suomen joukossa palvelee 46 henkilöä ja he toteuttavat tehtävän yhteistyössä paikallisten urakoitsijoiden kanssa toimien hankkeiden valvojina ja tarvittaessa osallistuen erityisosaamista vaativien töiden tekoon.
EU:N ENSIMMÄINEN KRIISINHALLINTAHARJOITUS KÄYNNISTYY
Euroopan unionin ensimmäinen oma kriisinhallintaharjoitus järjestetään 22.-28. toukokuuta. Kyseessä on EU:n päätöksentekomekanismeja ja rakenteita testaava harjoitus, johon ei osallistu joukkoja. Keskeisellä sijalla harjoituksessa on EU:n käytössä olevien siviili- ja sotilaallisten keinojen yhteensovittaminen sekä EU:n eri instituutioiden ja jäsenmaiden välinen vuorovaikutus.
Ulkoasiainministeriön myöntämät valtionavustukset kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedotukseen vuonna 2002
Valtion vuoden 2002 talousarvioon on varattu 505 000 euroa kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedotukseen. Tästä summasta on eduskunnan päätöksen mukaisesti 219 000 euroa osoitettu Eurooppalainen Suomi ry:lle ja 51 000 euroa Vaihtoehto EU:lle Tiedotuskeskus ry:lle. Muuhun kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedotukseen jäi kohdennettavaksi 235 000 euroa. Valtion vuoden 2002 talousarvioon on varattu 505 000 euroa kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedotukseen. Tästä summasta on eduskunnan päätöksen mukaisesti 219 000 euroa osoitettu Eurooppalainen Suomi ry:lle ja 51 000 euroa Vaihtoehto EU:lle Tiedotuskeskus ry:lle. Muuhun kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedotukseen jäi kohdennettavaksi 235 000 euroa.
Eurooppa-tiedotus julkisti uusitut verkkosivunsa 6.5.2002
Ulkoasiainministeriön Eurooppa-tiedotus julkisti tänään Axel Group Oy:n suunnittelemat uusitut internet-sivunsa osoitteessa www.eurooppa-tiedotus.fi Ulkoasiainministeriön Eurooppa-tiedotus julkisti tänään Axel Group Oy:n suunnittelemat uusitut internet-sivunsa osoitteessa www.eurooppa-tiedotus.fi
Pirkko Hämäläinen Eurooppa-tiedotuksen uudeksi päälliköksi 15.4.
Eurooppa-tiedotuksen uusi päällikkö Pirkko Hämäläinen aloitti tehtävässään 15.4.2002. Aikaisemmin hän toimi ulkoasiainministeriön hallinnollisen osaston yleishallintoyksikössä. Pirkko Hämäläinen
Ulkoministeri Tuomioja: alueellinen yhteistyö tärkeää yhdentyvässä Euroopassa
”Euroopan neuvosto on sopiva paikka arvioida tämänhetkistä alueellista yhteistyötä ja sen eri muotoja”, totesi ulkoministeri Erkki Tuomioja puhuessaan Euroopan neuvoston kokouksessa perjantaina Vilnassa. ”Euroopan neuvostolla on laaja ja yleiseurooppalainen mandaatti”, hän perusteli. Euroopan neuvostoon kuuluu 44 jäsenmaata.
EU:n ja Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden huippukokous Madridissa 17.5.
EU:n, Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden huippukokous pidetään Madridissa 17. toukokuuta. Huippukokoukseen osallistuu 15 EU:n jäsenvaltiota, EU-komissio sekä 33 Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtiota. Huippukokousta valmisteleva ministerikokous pidetään Madridissa 16. toukokuuta.
Valtiosihteeri Satuli: EU kohti maataloustukien kansallista rahoitusta
Helsinki, 3. 5. (STT) STT-NINA TÖRNUDD Ulkoministeriön valtiosihteeri Antti Satuli uskoo, että EU tulevalla rahoituskaudellaan kääntyy kohti järjestelmää, jossa osa maataloustuista rahoitetaan kansallisesti. Tämä helpottaisi rahoitusongelmia, kun EU laajenee 27-30 jäsenmaan kokoiseksi unioniksi.
Ulkomaankauppaministeri Vilén: Viro kirinyt ilahduttavasti EU-neuvotteluissa
” Viro on ilahduttavasti uuden hallituksen aikana kirinyt tahtiaan EU-liittymisneuvotteluissa ja se on taas kärkimaiden joukossa”, sanoi EU-laajentumisasioista vastaava ulkomaankauppaministeri Jari Vilén eduskunnan suurelle valiokunnalle torstaina Helsingissä.
Lähi-idän tilanne pääaihe EU:n yleisten asiain neuvostossa
Lähi-idän tilanne on keskeisin aihe EU:n yleisten asiain neuvostossa 15. huhtikuuta Brysselissä. EU, YK, Yhdysvallat ja Venäjä esittivät 10. huhtikuuta Madridissa yhteisvetoomuksen Lähi-idän tilanteesta. Israelin vetäytyminen palestiinalaiskaupunkien alueelta on kiireellisin tavoite. EU:n kanta on, että Israelin on vetäydyttävä palestiinalaiskaupungeista ja lopetettava välittömästi ylimitoitetut ja etenkin siviiliväestöön kohdistuvat toimet. Palestiinalaisjohtajien on tehtävä kaikkensa terrori-iskujen lopettamiseksi. Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powellin matka Lähi-idässä jatkuu ja neuvosto keskustelee myös sen tuloksista. Neuvostossa on mahdollisesti esillä myös EU:n taloudellisten pakotteiden käyttöönotto Israelia vastaan. Esille voi lisäksi tulla aloite kansainvälisten tarkkailijoiden, mukaan lukien EU:n edustajien, lähettämisestä alueelle.
Nuorille oma EU-tulevaisuuskonventti
Valtioneuvoston tiedotusyksikkö
EU:n tulevaisuuskonventti keskustelee EU:n tehtävistä ja toimivallasta
Valtioneuvoston tiedotusyksikkö